Doctor

Minulla on ongelmia netin kanssa, siksi olen lurjustellut näin paljon kirjoittamisen kanssa. Päivitin tietokoneeni ja nyt jostain syystä en kykene yhdistämään sitä nettiin, en vikaa löytänyt prosessoreista enkä mistään muualtakaan.
Täytyy tämän vain niellä ylpeytensä ja pyytää iskää katsomaan sitä.

Hyppäsin viime torstaina terapian jälkeen bussiin ja matkustin katsomaan Wombaa. Siellä minä sitten hengailin lääkisläisten kanssa keilaturnauksessa ja myöhemmin niiden juhlissa baarissa. Oli mielenkiintoista kävellä sisään baariin, jossa kaikki naiset ovat ilman meikkiä, tukka sekaisella nutturalla ja väsyneinä. Uusi kokemus, eikä ollut pahitteeksi itsetunnollenikaan.

Takaisin kotomaassa jo perjantaista, minä laiskimus

Milanossa oli ihan kaunista, sillä tavalla kuin pölyisissä miljoonakaupungeissa on tapana. Paljon upeita vanhoja rakennuksia, paljon tuhrittuja talojen seinuksia. Merkkivaatteita ja vuittonin laukkuja niin paljon että ne meinaavat menettää merkityksensä, ja itsensä tuntee niin maalaiseksi kuin olla ja saattaa. 

Materialistin mekka, laukkuja, kenkiä vaatteita ja koruja silmänkantamattomiin, ja vaikka joka päivä tuleekin käveltyä yli kahdeksan tuntia, olen vain tyytyväinen. Löysin kaikkea ihanaa, purisen vieläkin.

Tänään on ollut vaikeaa, pitkästä aikaa itkettää enkä tiedä mitä tehdä tällä tunteella. Olen vastustellut ja taistellut, mutta tekee niin paljon mieli, etten tosissani usko pärjääväni tätä päivää loppuun asti viiltelemättä. Kurkkua kuristaa ja vaikka kuinka tukistaisi ei pää selvene, ei vaikka kuinka hampaita purisi yhteen ja hieroisi naamaa.

Lasketaanko sellainen ihminen ystäväksi, jota näkee kerran kuussa? Koska en usko, ja ei minulla kai sitten olekaan ainuttakaan ystävää, ja se on kamalan musertava ajatus käsiteltäväksi.