Memer on pipi

Olen ollut poissa täältä ja itsestäni ja kaikkialta muualtakin, koska Memer on ollut todella kipeänä. Sillä on selkärangassa tyrä, ja olen siitä pitänyt huolta ja hajoillut omaan avuttomuuteeni. On hirvittävää painia toisen pienen olennon elämästä kun tuntuu että omakin lipeää käsistä. Päässä pyörivät osittain itsekkäät ajatukset siitä, miten minun käy jos Memer kuolee, pelkään miten se vaikuttaa minuun kun jo nyt olen hajalla.

Ei Memmu nyt kuole, ei toivottavasti vuosiin kun kiikutin sen lääkärille niin pian kuin autosta lähti. Viikon verran se on nyt ollut häkkihoidossa ja on vielä seuraavat viisi viikkoakin. Sellaiset mömmöt sille annan joka ilta ettei se ole ensimmäisten kolmen päivän jälkeen enää itkenyt ja tärissyt kivusta. Olen makoillut sen kanssa häkissä lukemassa, sillä lailla se varmimmin pysyy paikallaan kun se käpertyy kiinni minun kylkeeni nukkumaan. Sain tädiltä ja sedältä niiden seefferille tarkoitetun häkin, joten mahdutaan mukavasti molemmat sinne vilttien ja tyynyjen kera.

Uskalsin kuitenkin sitten jättää Memerin äidin hoitoon perjantaina ja kävin Womban luona, sinne tuli kaksi muutakin likkaa, jotka ovat kavereita peruskouluajoilta. Oli ihanaa nähdä niitä ihmisiä, kun ei enää asuta edes suunnilleen samoissa suunnissa. Kikattelua ja hihittelyä ja sitä naurua, mitä ei vain pysty lopettaamaan vaikka poskiin ja kylkeen sattuu.

Silti minusta tuntuu, etten minä osaa. En osaa puhua oikein, en osaa kertoa oikein, en osaa vastata oikein. Tuntuu, etten niiden ihmisten kanssa osaa hahmottaa missä menee oman itsekkyyteni raja, vaikka en edes kertonut mitä oikeasti elämässäni on menossa juuri nyt. Että minulla on ollut hirveä viikko, että minun on taas aina toisinaan vaikea olla ajattelematta kiellettyjä asioita, että olen oikeasti vain itkenyt kaksi viikkoa putkeen. On hirveän vaikeaa puhua, kun pelkää olevansa ärsyttävä, pelkää että sieltä tulee vin silmien pyöräytys ja toteamus Get over it, kaikilla on vaikeaa. Silti minä kuuntelin kyllä niiden ongelmat ja elämäntapahtumat taas, se oli minusta mukavaa. Se että kuulee ettei kaikilla ole niin vaikeaa, että heidän elämässään on hauskoja asioita ja iloisia asioita joille saatiin yhdessä nauraa.

Huomaa vain miten paljon on vielä itsellä opittavaa ja miten niihin tilanteisiin pitäisi ajautua useammin. Olla vielä tiukempi itsensä kanssa näistä asioista, niistä mitä oikeasti haluaisi sanoa ja miten. Tietenkään en itse kykene vaikuttamaan siihen jos se toinen ei halua kuunnella, mutta pitäisi vain jaksaa yrittää omalta osaltani.

Tässä jotain pipertämääni vielä loppuun.

mene nukkumaan, idiootti

Mitä se tarkoittaa kun mies yrittää rusentaa kätesi murusiksi kätellessään? 

Niin lukee minun yöpöytäkirjasessani. Se on niin sotkuisesti kirjoitettu että minun täytyy hetki miettiä mitä se sanoo, sen siitä saa kun kirjoittaa puoliksi unissaan.

Mielestäni ihan hyvä kysymys, en vieläkään tiedä vastausta. Minulle käy niin useasti, usein minä puristan takaisin kaikella voimallani ja vastan niiden tuijotukseen. Minulle on opetettu että kättely ei saa tuntua kuolleelta kalalta, mutta henkilökohtaisesti en koe kohteliaaksi yrittää murtaa toisen rystysiä heti ensitapaamisella.

Tänään kävin Womballa Örmykkään kanssa ja meillä oli hauskaa. 

Womba oli saanut paniikkikohtauksen pankissa, minä yritin usuttaa sitä eteenpäin. Se sanoi samoja sanoja kuin minä vuosia sitten, katon sitä sitten ja katseli seiniä ja pölyhiukkasia. Olisin halunnut jutella sen kanssa asiasta kaksin, mutta en saanut tilaisuutta. 

Ota nyt niistä selvää

Olin viikonlopun Womban luona Örmykkään kanssa. Meillä oli uskomattoman hauskaa ja nautin olostani. Unohdin tosin lääkkeeni ja illalla makasin Womban vieressä ja yritin hengittää.

Tunsin syyllisyyttä kun tanssin miehen kanssa baarissa ja mietin Audiota, vaikkemme ole edes sopineet minkäänlaisesta seurustelusuhteesta. Mutta se oli silti melko mielenkiintoista, en ole sellaista koskaan ennen tuntenutkaan. En ensin edes tajunnut mistä on kyse, sitten pakenin tupakalle ja tajusin. 

Kotona Audio sanoi että olisi kiva olla kesällä jossain kanssani, se on kai sen tapa sanoa että olen kiva. Minä tuijotan ylös sen ruskeita silmiä, silitän sen vaaleaa reittä ja painan paljaat varpaani auton kylmään, huuruiseen ikkunaan, ja sanon etten pidä hyttysistä.

Mutta siitä taidan pitää, ihan vain pikkaisen.

Kolottaako?

Minä olen ollut saamaton. Kaikilta muilta elämäni osa-alueilta kuin siltä että matkustin viettämään viikonlopun Womban luo. Huonon vastustuskykyni ansiosta olen lisäksi taistellut nenäliinojen ja Finrex-kylpyjen kanssa, mikä on toiminut mitä mahtavimpana tekosyynä kaikenlaiseen saamattomuuteen.

Kaappasin silti ihania asioita alennusmyynneistä, katseltiin How I Met Your Motherin ykköskausi kahdessa ja puolessa päivässä ja käytiin testaamassa toisen lääkäriopiskelijan uusi espressokeitin.

Nyt minulla on kai hyvä olla. En osaa oikein sanoa, se tulee ja menee, niinkuin näköjään kaikki tässä maailmassa. Ainakin minulla oli hyvä fiilis kun ajoin tänään terapiaan. Sieltä tullessa se oli melkoisen taitavasti karkoitettu. Juuri ennen kellon loppuunjuoksemista päädyimme taas pettymykseeni ihmisistä, ystävyyssuhteista ja mentorisuhteista. Ensimmäinen sellainen muistoni on hoitoajaltani, mahdoinkohan olla neljän. Minä vihasin haalareita, ja vielä niitä enemmän minä vihasin kurahousuja. En muista kunnon syytä, yksi oli että housuntrumput nousivat inhottavasti. Toinen oli luultavasti vain sen vuoksi, etten koskaan ole pitänyt komentelusta. Surullista on, etten muista kertaakaan että hoitajani olisi yrittänyt kysyä minulta syytä. Sen sijaan hän nappasi minua kiinni käsivarresta ja roikotti portaita alas. Venäytin käteni, ja uskon että sain hoitajan tuntemaan olonsa kivuliaammaksi kuin itse koskaan tunsin.

Mitäs kävi käsiksi, sanonpahan vain.

Kävin tänään hakemassa piilolinssit, melkoisen viekkaat vekottimet. Olin aika ylpeä kun sain ne kerralla silmään ja ulos.

Pilipompelipim

Kiitos Antulle aivan superihanastasöpöstä joulukortista joka kilahti postilaatikkooni tänään. Nyt minulla on kestohymy koko lopun päivää! Kiitos, tuossa se nojailee yölamppuuni. Anteeksi vääristynyt kuva, mutta sen ihanuus onkin nyt minun, lällyslää.

Nukuin taas puoli kolmeen, vaikka herätyskello soi kahdeltatoista. Ainakin lupasin mennä kahville Womban kanssa, on pakko pistää naamansa ulos ovesta vaikka kipeää tekeekin.

Doctor

Minulla on ongelmia netin kanssa, siksi olen lurjustellut näin paljon kirjoittamisen kanssa. Päivitin tietokoneeni ja nyt jostain syystä en kykene yhdistämään sitä nettiin, en vikaa löytänyt prosessoreista enkä mistään muualtakaan.
Täytyy tämän vain niellä ylpeytensä ja pyytää iskää katsomaan sitä.

Hyppäsin viime torstaina terapian jälkeen bussiin ja matkustin katsomaan Wombaa. Siellä minä sitten hengailin lääkisläisten kanssa keilaturnauksessa ja myöhemmin niiden juhlissa baarissa. Oli mielenkiintoista kävellä sisään baariin, jossa kaikki naiset ovat ilman meikkiä, tukka sekaisella nutturalla ja väsyneinä. Uusi kokemus, eikä ollut pahitteeksi itsetunnollenikaan.