Henkilökohtaisesti valehtelen itselleni joka päivä

Tunnustan, tunnistin itseni videosta. Pahin houkutus on tietysti nettikaupat, juuri nytkin minua odottaa postissa ihana palleropaketti vaatteita member.comilta. Haen sen huomenna, kokeilen päälleni niistä joka-ikistä ja olen ikionnellinen. Kunnes tarvitsen jotain oikeasti kaupungilta, copic-tusseja tai ruokaa tai ripsivärin. Hupsiskeikkaa, mukanani kotiin pääsee moni uusi ja ihana vaate ja kenkäpari ja kirja, koska minä tarvitsen niitä.

Oikeasti en, paitsi tietenkin kirjoja, koska kirjoja ei koskaan voi olla liikaa. Eikä kenkiä, minulla on 37 paria kenkiä ja tällä hetkellä tarvitsisin muutamat lättäpohjaiset, ihan oikeasti.

Uusista ihanista tavaroista tulee hyvä olo, vaikkei se ole sen terveellisempää kuin viiltelykään. Ei ainakaan silloin kun ei oikeasti ole sitä rahaa jolla ostelisi mielin määrin.

Post-It Note

Tänään näin Captain Americaa, söin luomupitsaa ja kasvislattea, shoppailin vaatteita liialla rahalla ja kadotin huonon oloni.

Hain kukkia ja multaa, tanssin tunnin ja venyttelin.

Loppuilta menikin näiden kanssa:

Kuvia Suomesta WWII  ja Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa

En ole tainnut mainita, mutta olen aina ollut kiinnostunut toisesta maailmansodasta, se on minulla ja iskällä yhteinen harrastus.

Kuolonkorinaa

Tietokoneeni kuolee, tämä on viides läppärini, ja se kuolee. Ehdin jo kiintyä tähän, se on ollut minulla jo vuodenpäivät. Ja nyt se kuolee. 

Minä vihaan muutosta, varsinkin tietokoneissa. Juuri kun olen saanut kaikki ohjelmat koneelle, tottunut niihin ja oppinut käyttämään koko uutta häskää se menee ja hajottaa tuuletusjärjestelmänsä. Tai vain kaatuu yhtäkkiä itseensä juuri kun olen saanut kirjoitettua kolme tuntia tärkeitä papereita tallentamatta. 

Pitäisi viedä se huoltoon, mutta mistä vitusta sitä nyhtää nekin rahat, Kelasta ei ole taas kuukauteen kuulunut mitään. 

Minua kiukuttaa. Pahainen kakara.

Turhuus suo anteeksi

Olin viime viikonlopun Lahdessa Desuconissa, koska olen sillä lailla lapsellinen etten kasva koskaan aikuiseksi. Harun kanssa pompittiin siellä ympäriinsä kuin aropuput, ihasteltiin upeita pukuja, joihin todella oli käytetty vaivaa ja tuhlasin rahaa jota minulla ei oikeasti olisi tuhlattavaksi. 

Koko viikonloppu meni siis todella mainiosti ja oli ihanaa.

Tänään kävin katsomassa autoa jonka ehkä ostan. 1400e, peugeotti tietenkin. Hopeainen ja upea, sen nimi on James.

Päätä särkee, vihaan ketipinoria.

Kolottaako?

Minä olen ollut saamaton. Kaikilta muilta elämäni osa-alueilta kuin siltä että matkustin viettämään viikonlopun Womban luo. Huonon vastustuskykyni ansiosta olen lisäksi taistellut nenäliinojen ja Finrex-kylpyjen kanssa, mikä on toiminut mitä mahtavimpana tekosyynä kaikenlaiseen saamattomuuteen.

Kaappasin silti ihania asioita alennusmyynneistä, katseltiin How I Met Your Motherin ykköskausi kahdessa ja puolessa päivässä ja käytiin testaamassa toisen lääkäriopiskelijan uusi espressokeitin.

Nyt minulla on kai hyvä olla. En osaa oikein sanoa, se tulee ja menee, niinkuin näköjään kaikki tässä maailmassa. Ainakin minulla oli hyvä fiilis kun ajoin tänään terapiaan. Sieltä tullessa se oli melkoisen taitavasti karkoitettu. Juuri ennen kellon loppuunjuoksemista päädyimme taas pettymykseeni ihmisistä, ystävyyssuhteista ja mentorisuhteista. Ensimmäinen sellainen muistoni on hoitoajaltani, mahdoinkohan olla neljän. Minä vihasin haalareita, ja vielä niitä enemmän minä vihasin kurahousuja. En muista kunnon syytä, yksi oli että housuntrumput nousivat inhottavasti. Toinen oli luultavasti vain sen vuoksi, etten koskaan ole pitänyt komentelusta. Surullista on, etten muista kertaakaan että hoitajani olisi yrittänyt kysyä minulta syytä. Sen sijaan hän nappasi minua kiinni käsivarresta ja roikotti portaita alas. Venäytin käteni, ja uskon että sain hoitajan tuntemaan olonsa kivuliaammaksi kuin itse koskaan tunsin.

Mitäs kävi käsiksi, sanonpahan vain.

Kävin tänään hakemassa piilolinssit, melkoisen viekkaat vekottimet. Olin aika ylpeä kun sain ne kerralla silmään ja ulos.

Halailua edeltävä hyötyseksi

Kai täs ny on hyvä, minä mietin aamuyöstä kun makaan tutun miehen kainalossa. Se on kietonut kädet tiukasti ympärille ja hieroo sänkeään niskaani.

Mmm sä tuoksut hyvälle, se murmuttaa unisena hiuksiini, minä vain hymisen takaisin, vedän sen käden vieläkin tiukemmin rinnan päälle ja toivon että se nukahtaa kohta että itsekin uskallan. 

Se olo joka minulle tulee kun saan kuitenkin maata siinä kiinni toisessa on jotain sellaista euforiaa, jonka takia minä ihan kiltisti käyn läpi seksin joka sitä edeltää. Aika kurjaa ajatella sitä pelkkänä läpikäyntinä, mutta itse en ole koskaan todella nauttinut seksistä kenenkään kanssa erityisesti. 

Mikä minua seksissä kiehtoo on se valloitus. Olen täysi materialisti, keräilijä ja hamstraaja, ja harrastamalla seksiä ihmisen kanssa kerään hänestä tietyn osan itselleni. Omistan hänestä osan, kitken sen irti ja lokeroin taskuun päähäni nimilapun kera. 

Olen sitä mieltä, että pystyisin elämään nunnaluostarissa niin kauan kun saisin nukkua jonkun kainalossa aina silloin tällöin, en valittaisi yhtään. Ja kymmenen vuotta ilman ketään hujahtaisi ohi huomaamattani, vielä nopeammin arkussa.

Takaisin kotomaassa jo perjantaista, minä laiskimus

Milanossa oli ihan kaunista, sillä tavalla kuin pölyisissä miljoonakaupungeissa on tapana. Paljon upeita vanhoja rakennuksia, paljon tuhrittuja talojen seinuksia. Merkkivaatteita ja vuittonin laukkuja niin paljon että ne meinaavat menettää merkityksensä, ja itsensä tuntee niin maalaiseksi kuin olla ja saattaa. 

Materialistin mekka, laukkuja, kenkiä vaatteita ja koruja silmänkantamattomiin, ja vaikka joka päivä tuleekin käveltyä yli kahdeksan tuntia, olen vain tyytyväinen. Löysin kaikkea ihanaa, purisen vieläkin.

Tänään on ollut vaikeaa, pitkästä aikaa itkettää enkä tiedä mitä tehdä tällä tunteella. Olen vastustellut ja taistellut, mutta tekee niin paljon mieli, etten tosissani usko pärjääväni tätä päivää loppuun asti viiltelemättä. Kurkkua kuristaa ja vaikka kuinka tukistaisi ei pää selvene, ei vaikka kuinka hampaita purisi yhteen ja hieroisi naamaa.

Lasketaanko sellainen ihminen ystäväksi, jota näkee kerran kuussa? Koska en usko, ja ei minulla kai sitten olekaan ainuttakaan ystävää, ja se on kamalan musertava ajatus käsiteltäväksi.

Minä lähden huomenna Milanoon kummitädin, äidin ja Isosiskon kanssa. Aion tuhlata säästöni ja nauttia siitä!