Koko orionin vyö

Tyhjä päivä, koulussa kuitenkin ihan hauskaa. Luovaa kirjoittamista ja improa. On vaikeaa kirjoittaa yhdessä toisen ihmisen kanssa kun tyylit ovat niin erilaiset ja on tottunut tekemään oman päänsä mukaan. Osasin kuitenkin tehdä myönnytyksiä, ehkä siihen pisteeseen etten jaksanut enää välittää niin hirveästi. Saatiinpahan ainakin tehtyä.

Täällä on hurjat pakkaset, aamulla vaati hirveän määrän rohkeutta lähteä ulos. Kolmet kalsarit, kaksi villapaitaa, kaksi huivia ja kaksi pipoa. Villasukat. Vielä fleecevuoratut tumput ja viisi minuuttia vetkuttelua ennen kuin lähdin kävelemään kouluun. En kuitenkaan myöhästynyt vaikka olin ihan varma. Naama oli jäätyä irti ja lumi narisi jalkojen alla, mutta selvisin hengissä.

En saa mitään oikeaa aikaiseksi, niin hirveät alemmuuskompleksit ja artblockit että tekisi mieli hakata päätä valopöytään. Hirvittää että pitäisi nyt saada kaksi pidempää sarjakuvaa aikaiseksi, kun ei saa edes omaksi huvikseen tuhrittua a4-sta aikaiseksi. Pitäisi palata perusasioihin, tehdä jotain yksinkertaista, mutta aivot sanovat ettei se riitä. Ja jos se ei riitä, parempi kun ei tee mitään. Joten nukuin kolme tuntia pois iltapäivästä ja luin drarrya (Draco In Darkness by Plumeria) loput. 

Mietin pitäisikö pyytää Harun essit itselle, ei se niitä syö ja jos tämä melodraamaelämä loppuisi itselääkityksellä. Onhan minulla ollut samat pöperöt ennenkin, olisi vieläkin kaapit piukassa ellen olisi heikkona (tai vaihtoehtoisesti vahvana) hetkenä kiikuttanut niitä takaisin apteekkiin ja luukusta alas. On ikävä ketipinoreita, niillä voisin nukkua koko päivän ja yön pois, kun melatoniinilla vain nukahtaa ja herää taas.

Memer kuulemma itkee iltaisin ikävää, oli lähellä etten vain hypännyt bussiin ja ensimmäiseen junaan hakemaan sitä kotiin. Sitten meidän ei tarvitsisi molempien itkeä iltaisin.

Sneaky bitch

Taas minun täytyy hiipiä Harun koneelle kun se on jo mennyt nukkumaan. Siinä vaiheessa kun koneestani alkoi nousta savua, totesin että ehkä on parempi luovuttaa sen suhteen.

Olin lauantaina Homssun tupareissa, oli todella hauskaa ja onkin ollut energisempi olo sen jälkeen. Ainut huono puoli jonka en halua antaa kaivella itseäni - koska asia ei minulle kuulu, mutta kuuluu kumminkin kun Homssu on kaverini - on Homssun poikaystävä, joka on pahimmasta päästä lurjuksia jonka tiedän. Ja minä olen sentään keräillyt lurjuksia kuin sulkia hattuun.

Ennen se oli vain mies, johon ei ollut pätkän vertaa luottamista ja jolla oli lievä narsismi. Nykyään se on alkanut polttelemaan maria oikein olan takaa ja sen narsismi on jo lähinnä kukkiva narsissi. Siinä missä Homssu tarvitsisi jonkun vakaan ja älykkään ja yhtä filosofisen, se on vain hyvin kapeakatseinen ja kuka ties missä. Lisäksi siinä vaiheessa kun niiltä lipsahti että se on naimisissakin, minun teki mieli jo läimäistä jotakuta ja huutaa että ei voi olla totta.

Homssu on siinä samanlainen kuin minä, että se pelkää olla yksin. Minä en päästä ketään lähelleni ja se taas päästää liian lähelle ja rakastuu, eikä enää uskalla päästää irti, vaikka tietää ettei koko suhde ole sille hyväksi. 

On tuskastuttavaa istua sen sängyllä kahden tytön kanssa ja teeskennellä ettei kuule keittiöstä kuuluvaa riitelyä. Tai ei se edes ole riitelyä, se on vain sitä että Homssu on rauhallinen ja järkevä ja se mies kieltää Homssun mielipiteen kuin omansa olisi absoluuttinen totuus.

Lisäksi olin toista kertaa elämässäni baarissa sneakersit jalassa ja tunsin itseni epänaisellisemmaksi kuin aikoihin. Olin kaikkia pään lyhyempi enkä osannut tanssia ilman korkoja. Siinä sitten pompin kun ympärilläni heilui 170-senttisiä seksikkäitä kaunottaria ja tunsin itseni 12-vuotiaaksi pojaksi.

Korvasin itsetunnon salmareilla ja tequilalla, sen jälkeen en aivan koko aikaa miettinyt naurettavuuttani.

Laiska syödessä hikoilee

Minä olen ollut vähän poissa. Tietokoneelta ja itsestäni, vähän kaikkialta. Joskus se on vain parempi lopettaa ajatteleminen ja olla kuin ei olisikaan, tehdä asioita mekaanisesti vain päästäkseen eteenpäin. Koska siitähän tässä maailmassa on kyse, etenemisestä. 

Minä vihaan sitä. Haluaisin olla paikoillani tai liikkua taaksepäin. Pysyä tässä hetkessä, olla miettimättä tulevaisuutta. Miksi ihmiset haluavat tulevaisuuden, sieltä harvoin löytää mitä hakee ja on vielä harvemmin onnellinen. Jos minä en nyt ole onnellinen, miksi olisin huomenna?

Näin unta jossa Hesalainen läimäytti minua kummallekin poskelle. Otin vapauden tulkita sen siten, että olen sillekin jo kääntänyt kummankin posken, ei minun tarvitse ottaa ainuttakaan iskua enää vastaan.

Näin sen kahvilassa muutama päivä sitten, kumpikaan ei sanonut kummallekaan mitään, enkä minä katsonut sitä päin. Olisin kai alkanut itkemään.

Teen sitä vieläkin liikaa, olen kuin vesiputous ja ai että kun hävettää.

Minulla on yksinäinen olo.