Ei minun pitänyt enää mutta olen yksinäinen

Tänään olen niin surullinen etten tiedä mitä tehdä. Tahdon itkeä ja huutaa ja kipristyä kokoon ja viillellä käteni ja jalkani irti, koska mitä hyötyä niistäkään on. Vihaan elämistä koska se on niin vaikeaa, miksi se on niin vaikeaa? 

Kuuluuko sen olla näin vaikeaa? 

Miksei se ole kaikille vaikeaa? 

Vihaan sitä että terapia saa minut miettimään asioita ja huomaamaan asioita, vihaan sitä että huomaan ettei kukaan kuuntele minua kun puhun ja vihaan ihmisiä jotka ovat kuin minua ei olisi olemassa. 

Haluan maata sängyssäni ja nukkua, mutten uskalla koska näen painajaisia joita kukaan ei halua ottaa minulta pois. Haluan rikkoa tavaroita ja repiä lakanani taas riekaleiksi. 

Haluan kaivaa mustan sisimpäni ulos lusikalla ja lukita se vaatekaappiini. Katsoa kuinka se luikertelee minusta ulkona ja kärsii yksikseen.

Haluan ottaa kaikki unilääkkeeni kerralla ja unohtaa että lupasin mennä töihin huomenna. Minä aina lupaan mennä töihin vaikka lääkärini kielsi. Miksi minä olen niin typerä?

Vihaan naamaani joka tuijottaa peilistä punaisena ja pilkullisena ja märkänä, kuinka ihminen voikin olla niin ruma, en jaksa ymmärtää. Heitän peilin päälle pyyhkeen ettei minun tarvitse katsoa rujoutta ja rikkoa kuvaani. En tahdo enempää epäonnea kuin minulla jo on, hukun siihen, uin siinä ilman ainuttakaan vesilelua.

Tahtoisin mennä makaamaan lumeen.

En osaa laulaa

copicit a4. Nopea sutaisu pikkuveljelleni Harulle, siinä ollaan me viikonloppuisin.

Katsotaan äidin kanssa X-Factoria ja minä mietin että miksi laulajat ovat niin erityisiä, kun niistä tehdään televisio-ohjelmiakin. Nostetaan sillä lailla jalustalle ihan eri lailla kuin muut taiteilijat. 

Ehkä se on siksi että musiikki on ihmiselle niin tärkeää ja oleellista. Primitiivistä. 

Itse kuuntelen paljonkin musiikkia ja kai voin sanoa että se on minulle melko tärkeää. Voin silti viettää jopa puoli vuotta kuuntelematta tarkoituksella muuta kuin auton radiota, joskus musiikki on pelkkää melua eikä pääni kestä sitä.

Laulan aika paljon, varsinkin silloin kun on tylsää. Ei minulla mitään ääntä ole, mutta eipä se minua paljoa haittaa. Olen sitä mieltä että monet ihmiset eivät uskalla laulaa vain siksi etteivät ole vielä ymmärtäneet ettei sillä ole väliä osaako jos kuitenkin nauttii siitä. Kunhan ymmärtää olla menemättä kokeilemaan Idolsiin, se ei ole viisasta eikä kaunista ja omatunto saattaa kokea suuren kolauksen. 

Osaan kaikki Disney-laulut ulkoa, Pocahontaksen laulut ovat lemppareitani. 

Happy Summer Smile

Copicit käytössä, teki mieli tehdä jotain aurinkoista kun tuntuu että täällä on niin pimeää koko ajan.

Tänään tein pihatöitä sen viimeisen aurinkoisen tunnin, sitä ennen olinkin nukkunut viimeiset kolmetoista tuntia. Sainpa ainakin sellaisen olon että olen jotain tänään tehnyt, viime aikoina ollut niin toimeton olo että ihan hävettää.

Tauko ja uusi alku

Minä pidän nyt tauon. Ehkä jopa lopetan, kopioin jo parin vuoden tekstit itselleni turvaan ja pois täältä. 

Inspiraatio on täysin olematon, lisäksi tietokoneeni on rikki. 

Jos vielä jatkan, uusin koko Hukkiksen sisällön, ajattelin tehdä siitä ennemminkin taideblogin omille piirrustuksilleni. Kuten tämä kaunis merenmies tässä näin.

Valitukseni voisivat olla jo melko lailla valitettu, olen sitä jo melkein neljä vuotta tehnyt. Jossain vaiheessa olisi hyvä lopettaa, tuskin kukaan jaksaa lukea ainaista ruikutusta, en minä ainakaan.

Lisäksi minulla menee juuri nyt melkoisen hyvin, olen viimeisen vuoden aikana oppinut itsestäni paljon ja eloni ja oloni on ollut melko tasaista viimeiset puoli vuotta.

Olen antanut itselleni monia asioita anteeksi ja uusinut elämänkatsomustani, antanut luvan olla onnellinen jos vain haluan.

Nähdään vielä joskus, jos jaksat odottaa :)

Tatskajuttu

Piirsin kaverille tatuoinnin, oli kyllä mallista suurimmaksi osaksi.

Totesin että olen taas lihonut ja lähdin kahdentoista kilometrin lenkille.

Kuolonkorinaa

Tietokoneeni kuolee, tämä on viides läppärini, ja se kuolee. Ehdin jo kiintyä tähän, se on ollut minulla jo vuodenpäivät. Ja nyt se kuolee. 

Minä vihaan muutosta, varsinkin tietokoneissa. Juuri kun olen saanut kaikki ohjelmat koneelle, tottunut niihin ja oppinut käyttämään koko uutta häskää se menee ja hajottaa tuuletusjärjestelmänsä. Tai vain kaatuu yhtäkkiä itseensä juuri kun olen saanut kirjoitettua kolme tuntia tärkeitä papereita tallentamatta. 

Pitäisi viedä se huoltoon, mutta mistä vitusta sitä nyhtää nekin rahat, Kelasta ei ole taas kuukauteen kuulunut mitään. 

Minua kiukuttaa. Pahainen kakara.

Tajusin juuri etten muista miltä miehen nauru kuulostaa.

Jotain luettavaa teille jos minä olen hiljaa seuraavankin viikon. Rakastuin näihin kahteen.
 H/D
Thicker than Blood ja seuraava osa Adamant and Starlight kirjoittanut CorvetteClaire.

Emotional range of a teaspoon

Se on sitä kun pelkkä toisen läsnäolo lähinnä pistää vituttamaan, mutta ei kehtaa eikä hyvän käytöksen nimissä voi sanoa sitä. Kun toinen on niin tyhmä että muutun piikikkään näsäviisaaksi, korjaan kaikki sen väärinkäsitykset niin ilkeällä sivuvireellä että se saattaa olla loukkaavaa.

Se länttää kouransa reidelleni ja minä vain tuijotan sitä. Sen jälkeen laukkuni on sylissä sen käden sijasta.

Minä tahdon vain kotiin.

Varsinkin kun se oletti että ompelen vain siksi että olen nainen.

What's happening now

Ensi tiistaina alkaa taas normaali arki ja terapia kahdesti viikossa. Pitäisi kai taas ajatella että minä selvisin, mutta mitä sillä tekee kun ei se ollut kunnialla suoritettu.

Tänään on hyvä päivä, tänään pystyn hengittämään. Eilen olin tanssimassa, se vie aina osan stressiä ja maailmantuskaa mennessään, ja sitten sain ystävän unikaveriksikin.

En vieläkään pysty ilman lääkkeitä nukkumaan, edellisyönä minua ammuttiin päähän ja jouduin ihmissuden hyökkäyksen kohteeksi.

Ala-aste aikainen kaverini meni kihloihin ja minä haluaisin lapsen.

Paha paha paha asia

Paha ei lähde vaikka pesee pois, valuttaa ulos, juo viinaa tai nukkuu kaksi päivää putkeen. Se on kuin pinttynyt lika, se virtaa suonissa ja kohisee päässä, se ei anna hetkeä rauhaa. Puristaa leukoja yhteen ja oksettaa. Kiehuttaa ja pakottaa, tahtoo taittaa niskat nurin.

Puhelinajat terapeutin kanssa minä vain pidätän itkua ja olen typerä, yritän olla vahva ja muistaa että muutkin ihmiset pystyy elämään kaksi viikkoa putkeen.

Minä haluaisin pois, mutten osaa muuta kuin itkeä.
Tuntuu vain etten jaksa enää.
Olen niin yksin, niin kamalan yksin vaikka tekisin mitä.
Vain se kamala, paha olo joka asuu sisälläni, on tarrannut minuun kiinni.
Viime yönä näin unta että tapoin itseni, tänään haluaisin tehdä sen hereillä.

Ei jaksata yhtään mikään enää koskaan ikinä

Olin kaverin synttäreillä ja yritin kovasti olla kuin en olisinkaa. Se tunne ettei pää vain kestä kohta enää saa pakenemaan lähikauppaan ostamaan röökiä ja sidukkaa, sen voimalla jaksaa hymyillä vähän pidempään vaikka tunteekin itsensä idiootiksi.

Hesalaista en katso päinkään kuin vain inhoten, minä en voi ymmärtää että niin paska ihminen on joskus ollut minulle niin tärkeä. Sekään ei katso minuun, se ei sano minulle mitään, se ei kysy minulta mitään. Ei ole missään välissä. Oikeasti minun pitäisi olla siihen tyytyväinen, mutta miten voin olla kun se ei välitä edes sen vertaa että haluaisi tietää. Tai ehkä se tietää että on ollut minulle huono ihminen.

Olen todella väsynyt, joka päivä. Nukun kolmetoista tuntia ja torkun vielä viisi, en halua nousta ylös. Miksi haluaisin, kun ei siitä mitään hyötyä ole. 

Haluaisin vaan imeytyä patjani sisään ja muuttua pumpuliksi. Sitä minun päänikin on jo valmiiksi täynnä.

Tuntuu niin turhalta tännekin kirjoittaa, harkitsen koko höskän poistamista.

By the sea

Miksi kaikki tuntuu muistavansa esikouluopettajansa. Jotkut pysähtyvät vielä ikäloppuinakin keskustelemaan heidän kanssaan kadulla, tunnistavat heidät kadulla. Minä en muista ollenkaan, mutta luulen että silla oli vaalea, ruma tukka joka oli niin pöyhkeä että täytti koko huoneen. Yhden harjoittelijan minä muistan. Sen nimi oli Mari tai Sari tai jokin sellainen. Sillä oli ruskea polkka ja aina vihreä anorakki päällä, isot ruskeat silmät ja minusta se oli hurjan kaunis.

Minä uskon etten muista eskaristani paljoa sen vuoksi ettei se ollut kovin onnellista aikaa. Muistan vain kaiken mistä en pitänyt ja kaiken vääryyden joka minulle tehtiin.

Ensimmäisenä päivänäni rakensin pienen hiekkalinnan. Keräsin siihen pieniä, pyöreitä kiviä ikkunoiksi ja painoin suuria parvekkeita punaiseen hiekkaan. Samanlaisia kuin Jasminella Aladdinissa.

Sitten siihen tuli isompia tyttöjä, ja niistä etummainen sanoi että minun hiekkalinna piti hajoittaa, se oli liian pieni, se oli ihan ruma, se oli ihan tyhmä. Ne tekisivät isomman.

Minä levitin käteni pienen linnani suojaksi ja sanoin että ne voisi kyllä tehdä omansa, linnoja voisi olla kaksi.

Mutta se etummainen tyttö, sillä oli vaaleat hiukset siansaparoilla ja hehkui siinä koko kiusaajan voimallaan ja sanoi että ei voi. Sitten se astui minun hiekkakasani päälle ja ne kaikki muut tytöt auttoi sitä, keräsivät minun pyöreät kiveni ja kerääntyivät kahden metrin päähän rinkiin tehdäkseen isomman, paremman, kauniimman hiekkalinnan.

Minä istuin pölkylle itkemään ja kun kello soi tuli Isosisko - joka oli kahta huonetta ylempänä eskarissa  - viereeni ja kysyi mikä on hätänä.

Minä niiskustin että nuo tytöt hajottivat minun linnani.

Isosisko katsoi minun olkani yli niitä tyttöjä, antoi minulle halin ja sanoi että nyt pitää mennä sisään.

Iltapäivällä ennen kuin kävelin hoitopaikkaani jäin eskarin pihalle istumaan ja tuijottamaan sitä valtavaa hiekkakasaa joka oli kasattu aivan vanhani viereen. Se oli koristeltu kauniisti ja siitä meni tunneli läpi. Tein siihen ison parvekkeen.

En muista hajotinko sen.