Miten ihminen tuhoaa

Herään siihen että peittoni on veressä, olen unissani raapinut arpeni auki. Tuijotan käsivartta silmät ristissä ja havahdun vasta kun uusi pisara vierii alas ihoani ja imeytyy lakanaan. Yöpöydälläni on vaaleanpunaisia nenäliinoja ja kahmin ne käteeni ja painan.

Serkku soittaa ja sanoo että ne tulee puolen tunnin päästä. Minä katson silmät ristissä kelloa, se näyttää kolmea ja minä olen nukkunut neljätoista tuntia. Haluaisin kääntää tyynyni ja nukkua lisää, mutta sen sijaan harjaan hampaani ja puen päälleni.

Seison olohuoneessa, enkä jaksa välittää.

Captain olikin pelkuri, juuri niin kuin pelkäsinkin. Minä houkuttelen näitä ihmisiä ympärilleni kuin ikkunani yöllä yökkösiä.

Sen jälkeen kun siitä ei kuulunut mitään viikkoon tiesin että se meni siinä, yhdentenätoista päivänä kysyin siltä mitä kuuluu. Se vastasi sillä lailla että kohotin kulmiani. Selvä, en edes yritä.

Sitten yöllä tuli sellaista viestiä että huhhuh. Siitä paistaa hätävalheet ja tekosyyt niin läpi että minun tekee mieli huutaa lopettamaan tuo paska, minä olen livistänyt itse niin monesta suhteesta, että näen sen epävarmuuden läpi. Tunkekoon ne tuhannet kaverinsa perseeseensä. Vastaan että meillä on hyvin eri tärkeysjärjestykset. Se sanoo sori, kelaili asiaa aikansa ja toteaa että olen ihan nasta tyyppi ja toivottavasti ei nyt jäänyt kuitenkaan paska fiilis. Jaa, ihanko totta, ensin ei kuulu mitään puoleentoista viikkoon ja sitten ajattelit ihan lähettää tekstiviestin. Kaksitoistavuotiastako minä olenkin tapaillut? Minä odotan että rauhoitun ennen kuin ilmoitan että tähän paskan makuun on jo niin totuttunut että tuskin sitä enää huomaa. 

Siihen se ystävällisesti lähettää No älä ny. Ehkä kesä tuo jotain tullessaan...

Tätä minä tuijotan, tuijotan ja tuijotan enkä ole uskoa kuinka joku voi olla noin uskomattoman aivoton. Ihanko totta se ajatteli että kannattaa nyt noin todeta.

Yleensä en muita ihmisiä kuin itseäni lyö, mutta tuo on naurettavinta mitä kukaan on mulle tällaisen jälkeen sanonut. Vaikutat ihan hyvältä tyypiltä Captain, mutta just ny o vähä liian paksua.

Sen jälkeen hieman häpeän ja samalla tunnen itseni hyväksi ja toivon että olisin miettinyt jotain järkevämpää.

Post-It Note

Tänään näin Captain Americaa, söin luomupitsaa ja kasvislattea, shoppailin vaatteita liialla rahalla ja kadotin huonon oloni.

Hain kukkia ja multaa, tanssin tunnin ja venyttelin.

Loppuilta menikin näiden kanssa:

Kuvia Suomesta WWII  ja Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa

En ole tainnut mainita, mutta olen aina ollut kiinnostunut toisesta maailmansodasta, se on minulla ja iskällä yhteinen harrastus.

Losing my balance on a tight rope

Tänään on taas ollut uusi kamala päivä. Terapiassa täti sai minut puhumaan siitä että oletan itseni kuolevan nuorena, siitä että kolmetoistavuotiaana lääkäri sanoi minulle että yleensä tällaisten ruumiillisten vikojen omaavat eivät elä kuusikymppistä vanhemmiksi. Siitä että minä oikeastaan joka päivä odotan sitä salamaa taivaalta, sitä syöpää joka varmasti kasvaa jo aivoissani. Ja kuinka usein minä itse toivon sen jo tulevan. 

Juteltiin Captainin kanssa lapsista, se sanoi ettei itse halua niitä kuin vasta aikaisintaan 39-vuotiaana. Minä mietin vain etteikö se tajua kuinka paljon vaikeampaa naisen on saada lapsi 40- kuin 30-vuotiaana, ja etten minä halua kuolla kun lapseni ovat vasta kaksikymppisiä. Minä haluan esikoiseni ennen kuin täytän kolmekymmentä.

Lapset kun tuovat minulle sitä jaksamista, tänäänkin olin Lauantaita hoitamassa. Siellä oli myös sen naapuri, se on jo kahdeksan. Heti kun tulin ovelle, oli Lauantai teilata minut jaloiltani, niin kovaa se minua tuli halaamaan. Leikittiin kylpylää, väritettiin Hello Kittyjä ja syötiin jäätelöä. Ne kysyivät mitä teen huomenna ja minä kerroin näkeväni yhtä miestä. Ensimmäinen kysymys molempien suusta oli jotta koska mennään naimisiin. Minä nauroin että ei vielä vähään aikaan, mutta silti ne alkoivat jo suunnittelemaan että toinen heittelee terälehtiä ja toinen vihkii. 

Sitten leikittiin taas kylpylää ja ne molemmat halusivat piirtää minun käsiini perhoset, ja minusta ne ovat maailman hienoimmat perhoset.

Kun minä lähden, ne molemmat taas halaavat minua tiukasti ja minä halaan takaisin, huudan perästäni että ei saa tulla saattamaan niin pitkälle ettei sukat kastu!

Autossa minulla on taas parempi olo.

Minun vatsassa kipristelee

Olen miettinyt sitä päiväosastolle paluuta mitä lääkäri ehdotti viime kerralla. Se voisi olla ihan hyvä idea kesälle, kun en minä mitään muutakaan ole tekemässä. Harjoittelemaan taas vähän sitä miten ihmiset oikeasti elävätkään, muistuttamaan mitä minun kuuluisi tehdä ja miten olla kun en itse oikein osaa.

Kesällä olisi silläkin lailla hyvä että silloin on terapiassa tauko, joten ne eivät voisi sortaa minua samoin kuin viimeksi, eikä tulisi samanlaisia väärinkäsityksiä joiden vuoksi minun on yritettävä taas avata valtimoni. 

Ehkä minä ihan oikeasti haluaisin mennä takaisin.

Olen onnellinen ja se pelottaa minua, pelottaa ihan hurjasti. En ole koskaan ennen tuntenut tällä tavalla, kukaan ei ole koskaan saanut minua tuntemaan näin.

Sillä lailla että hymyilyttää kun ajattelee toista ja sitä että sen näkee taas. Ihan naurattaa kun se pistää viestiä, eikä meinaa saada henkeä kun se sanoo että sillä on kanssani hauskaa. 

Tämä on ihan hassua.

Pelkään että se loppuu ja minuun sattuu kamalasti, pelkään että se lopulta päättää etten olekaan riittävä tai tarpeeksi. 

Olen kauhuissani näyttää kuka oikeasti olen, mutta haluan tehdä niin, ensimmäistä kertaa koko pienen elämäni aikana.

Kahvit ja Code: Breaker maratooni

Olen saanut flunssan.

Kahvilla on kivaa, vaikka molemmat kärsii krapulasta ja liian vähästä unesta, sovitaan että mennään ensi viikolla terassille.

Puoli välissä kotimatkaa olen jo onnistunut ylianalysoimaan ja miettimään niin paljon että olen hermoromahduksen partaalla. Miksi, miksi minä sanoin niin?! Voi luoja kuulostin varmasti naurettavalta. Miksi sinun täytyy aina olla niin typerä, olisit vain hiljaa. Pitäisit suusi kiinni ja hymyilisit.

Sitten se pistää viestiä ja voin taas hengittää.

Tämän takia olen huono uusien ihmisten kanssa, en tiedä mitä ne haluavat ja miten minun pitäisi olla. Niin kuin mukamas päähäni ei olisi jo hakattu että sitä kuuluu olla ihan vain oma itsensä. Mutta mitä sitten kun omana itsenään olosta seuraa pelkkää epävarmuutta ja pelkoa ja ahdistusta, mitä sitten? Pelkään olla oma itseni, koska en pidä siitä kuka olen. Miksi siis kukaan muukaan pitäisi?

Pelkään aina että puhun liikaa, olin sitten kenen seurassa tahansa. En saa puhua itsestäni paljoa, se on itsekästä. Täytyy kuunnella toista ja esittää tarkentavia kysymyksiä hänen kokemuksestaan, ei kertoa omastani. 

Myöhemmin käyn aina läpi sanomisiani ja mietin mitä olisin voinut jättää sanomatta.

Voisin aina olla niin paljon parempi.