Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirappisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirappisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

Rauhoitu hyvä nainen


Ensimmäinen koulupäivä haahuiltu ympäriinsä, tuhrusteltu luonnosvihkoon ja näytetty siltä kuin kuuntelisi ohjeita. En malta odottaa tätä vuotta, olen ihan täpinöissäni!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Minun vatsassa kipristelee

Olen miettinyt sitä päiväosastolle paluuta mitä lääkäri ehdotti viime kerralla. Se voisi olla ihan hyvä idea kesälle, kun en minä mitään muutakaan ole tekemässä. Harjoittelemaan taas vähän sitä miten ihmiset oikeasti elävätkään, muistuttamaan mitä minun kuuluisi tehdä ja miten olla kun en itse oikein osaa.

Kesällä olisi silläkin lailla hyvä että silloin on terapiassa tauko, joten ne eivät voisi sortaa minua samoin kuin viimeksi, eikä tulisi samanlaisia väärinkäsityksiä joiden vuoksi minun on yritettävä taas avata valtimoni. 

Ehkä minä ihan oikeasti haluaisin mennä takaisin.


Olen onnellinen ja se pelottaa minua, pelottaa ihan hurjasti. En ole koskaan ennen tuntenut tällä tavalla, kukaan ei ole koskaan saanut minua tuntemaan näin.

Sillä lailla että hymyilyttää kun ajattelee toista ja sitä että sen näkee taas. Ihan naurattaa kun se pistää viestiä, eikä meinaa saada henkeä kun se sanoo että sillä on kanssani hauskaa. 

Tämä on ihan hassua.

Pelkään että se loppuu ja minuun sattuu kamalasti, pelkään että se lopulta päättää etten olekaan riittävä tai tarpeeksi. 

Olen kauhuissani näyttää kuka oikeasti olen, mutta haluan tehdä niin, ensimmäistä kertaa koko pienen elämäni aikana.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ota nyt niistä selvää


Olin viikonlopun Womban luona Örmykkään kanssa. Meillä oli uskomattoman hauskaa ja nautin olostani. Unohdin tosin lääkkeeni ja illalla makasin Womban vieressä ja yritin hengittää.
Tunsin syyllisyyttä kun tanssin miehen kanssa baarissa ja mietin Audiota, vaikkemme ole edes sopineet minkäänlaisesta seurustelusuhteesta. Mutta se oli silti melko mielenkiintoista, en ole sellaista koskaan ennen tuntenutkaan. En ensin edes tajunnut mistä on kyse, sitten pakenin tupakalle ja tajusin. 



Kotona Audio sanoi että olisi kiva olla kesällä jossain kanssani, se on kai sen tapa sanoa että olen kiva. Minä tuijotan ylös sen ruskeita silmiä, silitän sen vaaleaa reittä ja painan paljaat varpaani auton kylmään, huuruiseen ikkunaan, ja sanon etten pidä hyttysistä.
Mutta siitä taidan pitää, ihan vain pikkaisen.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Minä tapasin miehen. Sellaisen aika mielenkiintoisen ja vähän oudon, mutta mukavan.
Hiukan pelottaa mitä tästäkin tulee vai tuleeko mitään, mutta haluan yrittää parhaani. Se on niin komeakin.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Feeling boneless, need some skele-gro

Minun tekisi mieli ihastua ensimmäistä kertaa elämässäni, tekisi ihan hurjasti mutta en vain uskalla. Olen hämilläni siitä että olen kiinnostunut miehestä vielä seksin jälkeenkin, niin ei ikinä käy. Minä heitän ne kaikki menemään kuin vanhat villasukat ja poltan ne mieleni takassa, niin että jäljelle jää vain paha haju joka hälvenee puolessa tunnissa. 

Ps. minusta tuntuu että se on totta mitä sanotaan miehen nenästä mittasuhteessa muihin asioihin.