Jääkäri

Olen vähän sanaton, se on nykyään harvinaista. Nykyään on niin harvoin ihmistä jolle vain puhua puhumisen vuoksi että silloin kun on, en jää hiljaiseksi. 

Minun on vaikea ymmärtää pitkistä parisuhteista eronneita. Empatioin kyllä, mutta en ymmärrä. Empatia ja sympatia ovat aina olleet minulle helppoa, joskus liiankin helppoa. Tunnen toistenkin puolesta, eikä se ole hyvä asia. Mutta silti en voi ymmärtää sitä että joku kokee morkkista toisista ihmisistä kahden kuukaudenkin kuluttua. Ei se kai ole pitkä aika vielä toipumiseen, kai se on vasta todella vähän. 

En tiedä, en ole joutunut koskaan itse yrittämään toisesta yli pääsemistä. 

En minä mihinkään pakota, en painosta. Saa lähteä ja pitääkin jos tuntuu että ahdistaa. Täällä minä olen vielä kuukaudenkin päästä. Mutta saat syyttä itseäsi ettet yli pääse, jos vielä vastailet eksäsi viesteihin siitä mitä olet tekemässä ja mitä kuuluu.

Ei kai se ole helppoa kaikille vain päästää irti.

Mitä mitä mitä luulet tekeväsi?

Monta päivää on ollut tämä auki tässä enkä ole saanut kirjoitettua. En oikein tiedä miten paljon kirjoittaa ja mitä olla kirjoittamatta,  mitä vihaan koska yleensä vain kirjoitan ja myöhemmin häpeän. 

Olen vain ehkä oppinut etten pysty asumaan toisen ihmisen kanssa. Ainakaan sellaisen joka on niin itsekäs ettei osaa ajatella sitä että tämä on minun kotoni, eikä kuuntele jos pyydän olemaan mutiloimatta voitani. Oivariiniparkani. Tai ottaa uuden lasin kaapista joka kerta kun juo vettä. Eikä tiskaa sen jälkeen, vaikka on käyttänyt joka lasin ja mukin kaapistani. Kuka ei ota vessan lattialta mattoa ylös ennen kuin käy suihkussa? Eikö se ole ilmiselvää? Onko se ilmiselvää vain minulle, pitäisikö siitä kertoa ihmisille jotka käyttävät suihkuani? Miksei voi ripustaa pyyhettä naulakkoon kun naulakoita riittää vaikka armeijalle? Ja miksen minä saa kuunnella omaa musiikkiani vaan pitää kuunnella sen musiikkia jota minä en kestä, koska en pysty kuuntelemaan koko päivää huutavia ihmisiä, omassa päässäni kiljutaan jo ihan tarpeeksi. Miten nämä asiat eivät ole muille selviöitä, kun minä ymmärrän ne jos olen jonkun luona vieraana. Eivätkö nämä ole ihan perusasioita, peruskohteliaita käytöstapoja? 

Eivät kai sitten.

Eikä se lopu siihen, sitten on se toinen puoli josta minä en nyt kirjoita muuta kuin että vihaan itsekkäitä miehiä joilla ei ole hajuakaan mitä tekevät mutta eivät suostu vastaanottamaan ohjeita.

Luulen että olisi parempi jos kutoisin kyselylomakkeen ja jakaisin sen jokaiselle ennen kuin huolin niitä kotiini käymään. Menemme juomaan parit.

A. Vietämme kivan koti-illan sen sijaan.

B. Kävelemme kotiin tarpeeksi aikaisin jotta voimme tehdän sen mitä suunnittelimme huomiseksi.

C. Puen sinulle vaatteet päälle ja joudun taluttamaan sinut kotiin, ettet kaadu puiston lampeen, kompastut pihaportaisiini ja sammut vaatteet päällä heti kun olen auttanut sinut sänkyyn.

Ympyröi oikea vastaus.

cutiepiepiirrustuksia

On niin hirmuisen maailmanpelastajaolo, kun kaupassa ostan suomalaista ja luomua, sitten ei enää ole kun kassalla huomaan että lompakko jäi toiseen laukkuun.

Pelottavan näköinen kaupankassatäti onkin oikeasti tosi mukava, kun pyydän sitä pitämään ostokseni kassalla vartin verran. Sitten minä juoksen kiroillen kotiin.

Uskalsin mennä takaisinkin, se on minusta tosi hyvin. Joskus olisin osoittanut jotain katon rajasta ja vain juossut.

Minulla on ollut viime päivinä kauhea ikävä ja yksinäinen olo. En ole kuitenkaan sortunut, päätin elää eunukkina kunnes löydän jonkun oikean, leikkasin metaforisen penikseni poikki ja laitoin odottamaan kaappiin.

... Tuo saattoi kuulostaa erittäin epämiellyttävältä. 

Piirsin kuitenkin sitten itselleni miehen, ihan vain että ainakin minulla on kuva jossa voin olla lähellä.

Voi luoja että olen säälittävä.

Lisäksi olen saattanut jo kaksi päivää katsoa genremaratonia hulusta, ja sitten minun oli pakko piirtää jotain sopimattomuuden rajoilla sijaitsevaa. Piti juosta tänään pitkin kaupunkia ostamassa uusia copiceja kun olen maalaillut niillä viime aikoina niin paljon.

Hemmetti soikoon kun niidenkin hinta nousee koko ajan, täältä päin kappaleen saa seitsemällä ja puolella eurolla, ja vain kahdesta liikkeestä, joissa molemmissa on olematon värivalikoima. Ei ihan hevillä seitsemää kynää korvata.

Haluuks jumppaa mun kaa kultsi?

Audio on lapsellinen, vaikka onkin kaksitoista vuotta minua vanhempi. Toisinaan en käsitä sen ajatuksenjuoksua, sitä ajatusmaailmaa joka sulkee ulos kaiken sen todellisuuden. Se kuulee minkä haluaa ja olettaa ja keksii loput. 

Minä kysyin mikä sen unelma-ammatti  oli lapsena ja se vastasi että muusikko. Minä sanoin että sillehän kävi hyvin. Sitten se kysyi minulta ja minä sanoin ettei minulla koskaan oikeasti ollut, etten halunnut olla mikään. Siihen se sanoi että ainakin teen nyt sitä mitä haluan. Minä en hetkeen ymmärtänyt ollenkaan mitä se tarkoitti, koska unelmanani ei ole koskaan ollut kuukausia kestävä sairasloma ja osastohoito. Sitten tajusin ettei se ollut koskaan kysynyt tekemisistäni mitään. Ei se ole kysynyt minusta yhtään mitään,ei se tunne minua ollenkaan. Kerroin etten todellakaan tee sitä mitä haluan. Se ei kysynyt enempää. Kun sanoin aloittavani päiväosastolla, seuraavan kerran nähdessämme se kysyi oliko töissä kivaa.

En tiedä onko liikaa olettaa että sinusta oikeasti kiinnostunut ihminen kyselisi sinusta, haluaisi tietää enemmän, muistaisi edes osan mitä olet kertonut, vai onko se vain yleinen väärinkäsitys. 

Oikeastaan uskon sen johtuvan siitä että Audio polttaa joka yö pilveä.

Lisäksi, mitä Womban kanssa nauroimme eilen katketaksemme oli viesti jonka Audio lähetti:

Haluuks jumppaa munkaa kultsi?

Voi kyllä, miten korvia hivelevää romantiikkaa. Tai sitten vain yksinkertaisen irstasta ja naurettavaa, eikä edes hyvällä tavalla. Noin vanhan miehen luulisi - noh, sanotaan nyt vaikka että jopa kaikkine virheineni koen ansaitsevani paremman.

Lisäksi se kutsuu minua bebeksi, vaikka olen sille suoraan sanonut etten ole leivos, enkä myöskään kenenkään baby, beibi tai babe. Se ei vain osaa kirjoittaa sanaa oikein, eikä kykene sisäistämään kuinka naurettavalta kuulostaa.
Isosisko, Womba, Haru ja Harun poikaystävä ovat kaikkii neuvoneet minua pääsemään siitä eroon.

Kyllä Anttu, naiset vasta ovatkin kusipäitä.

Partyrocklesbian

Pahoittelen heti alkuun, olen liian kännissä, tulin juuri kotiin, kello on puoli viisi.

Se hetki kun ensimmäisen moin jälkeen kuulet:

Moi käännyi sit just tänää lesboks.

Minä tuijotan kolmenvuodentakaisen tuttavan vieruskaveria silmät pyöreänä ja se tuijottaa yhtälailla takaisin, ennen kuin tajuan näyttää flirttailevalta, heitän tukkaa ja nikkaan silmää ja pakenen baaritiskille.

Voi pyhät, olen aina pitänyt ihmisiä täysin lokeroimattomana, että ihmiset ovat vain yhteisön painostuksesta kasvaneet heteroiksi eivätkä tajua että ihminen noin yleensä haluaa vain toista ihmistä. Ettei sukupuolella ole oikeasti mitään väliä.

Loppuiltana sitten toinen täällä tunnettu naisiinpäin menevä riipi minut koko ajan tanssimaan.

Wakeupcall.

Olen itsekin  seurustellut samaa sukupuolta edustavan kanssa, mutten koskaan ole tositoimista kyseisen kanssa itseäni yllättänyt. Silloin vain pussailtiin ja oltiin söpöjä. Siitä on siis jo aikaa.

Nyt kuitenkin mietin, miten se olisi erilaista? Ja tykkäisinkö oikeasti harrastaa seksiä sellaisen kanssa, jolta puuttuisi se osa, joka työnnetään sisään asti? 

En oikein tiedä.

Threesome

Tönäisen sen filippiiniläisen pois, toinen nukkuu jo. Minä en edes muista sen nimeä ja silti se jaksaa vielä inttää, mutta minä kiellän, sanon sille pahasti ja se pyytää anteeksi, pyytää jäämään. Minä en halua, minä haluan itkeä mutten pysty, haluan nukkua ja unohtaa ja mennä suihkuun. Upottautua kanaaliin, sekin on puhtaampi kuin minä, saastainen. Iljettää oma itseni, puhun englantia Marcin kanssa puhelimessa kun kävelen jonnekin, pois ja mahdollisimman kauas. Se on unenpöpperössä koska kello on vasta kuusi ja kysyy

Honey what's wrong?

Ja minä sanon

Nothing, I just really need a hug right now.
C'mere, there's plenty of room.
Why do I keep doing this?

Ja sitten minä itken vähän, Marc kuuntelee toisessa päässä ja sanoo että ne rakastavat minua, vaikken minä uskokaan. Pääsen sen ja Tommyn väliin nukkumaan ja ne rutistavat minut kainaloonsa ja vihdoin uskallan nukkua.

Halailua edeltävä hyötyseksi

Kai täs ny on hyvä, minä mietin aamuyöstä kun makaan tutun miehen kainalossa. Se on kietonut kädet tiukasti ympärille ja hieroo sänkeään niskaani.

Mmm sä tuoksut hyvälle, se murmuttaa unisena hiuksiini, minä vain hymisen takaisin, vedän sen käden vieläkin tiukemmin rinnan päälle ja toivon että se nukahtaa kohta että itsekin uskallan. 

Se olo joka minulle tulee kun saan kuitenkin maata siinä kiinni toisessa on jotain sellaista euforiaa, jonka takia minä ihan kiltisti käyn läpi seksin joka sitä edeltää. Aika kurjaa ajatella sitä pelkkänä läpikäyntinä, mutta itse en ole koskaan todella nauttinut seksistä kenenkään kanssa erityisesti. 

Mikä minua seksissä kiehtoo on se valloitus. Olen täysi materialisti, keräilijä ja hamstraaja, ja harrastamalla seksiä ihmisen kanssa kerään hänestä tietyn osan itselleni. Omistan hänestä osan, kitken sen irti ja lokeroin taskuun päähäni nimilapun kera. 

Olen sitä mieltä, että pystyisin elämään nunnaluostarissa niin kauan kun saisin nukkua jonkun kainalossa aina silloin tällöin, en valittaisi yhtään. Ja kymmenen vuotta ilman ketään hujahtaisi ohi huomaamattani, vielä nopeammin arkussa.

His face was long and thin, ending with a hooked chin

Älkää pelätkö, kyllä minä tiedän.

Suorastaan typerää valittaa, totta kai nainen baarissa nähdään pelkkänä seksiobjektina.

Sen alkuperä ihmisluonnossa

Saan kaksi kutsua tulla viereen nukkumaan, käännytän molemmat pois vitsailulla ja leveällä hymyllä. Haluaisin lyödä jotain vain saadakseni tyydytystä tähän typeryyteen joka näyttää seuraavan minua kaikkialle.

Kihisen kiukusta kun ne eivät jätä minua rauhaan edes seuraavana päivänä, selitän Memerille että vihaan nukkua kenenkään kanssa, mutta ei se haittaa niin kauan kuin se on ainut minun vieressä ja jaloilla ja kiinni mahaani vasten käpertyneenä. Ei oma koira juonittele minua vastaan tai näe minua kun minä nukun, se rakastaa ja kaivautuu lähemmäs lämpöä, eikä välitä pätkääkään mitä puhelen unissani, itkenkö vai huudanko vai kiemurtelenko peittoni ulos lakanastaan ja petarin lattialle. 

Minä en enää jaksa kiimaisia miehiä, mutta kai se on vain oma vikani. Baariin mennessä pitäisi kai aina pukeutua norjavillapaitaan ja verkkareihin, vaikka kuinka välttelisi jokaisen pojanklopin katsetta ja flirttiä. Olen vain niin väsynyt siihen, että vaikka itse haluaisi vain lähinnä jonkun jonka kanssa saisi ihan vain olla, ihmiset ovat taipuvaisempia seurassani jostain syystä lääppimiseen ja liian selviin vihjailuihin, vaikka itse en antaisi ymmärtää mitään. 

Välillä tunnen itseni vain niin likaiseksi ettei edes kylpy auta.

En ole tehnyt mitään pahaa itselleni, en sitten kesän puolivälin kai, jos oikein muistan. 

Ei kun oli se viimeksi vähän ennen kuin lähdin päiväosastolta. En vain kertonut siitä omahoitajalle, koska en halunnut että se ajattelee että ne lähettää minut ulos sieltä vaikken ole valmis. Itse uskon etten tule koskaan olemaan täysin valmis yksilö, useimmiten sosiaalisesti rajoittuneet, itsetuhoiset ihmiset ovat tai niin olen ainakin kuullut.

Haluukko et soitetaa ukkille, jos se veis? Kysyy iskä teehuoneen ovelta.

No ei ko kyl mä vien! Tiuskaisen, haluan leikkiä uhria ja sen minä sitten teen, vaikka itku kurkussa.

Sen ei vaa tarvi huomen herät nii aikasi. 

Katson sitä kulmien alta, lupasin jo Harulle.

Ei siihe mee ko pari tuntia. Sitä paitti on se ukkillekki myöhä.

Mut se o eläkkeel.

En vastaa mitään, mutisen vain iskän selälle Mäki haluun jo eläkkeel.

Feeling boneless, need some skele-gro

Minun tekisi mieli ihastua ensimmäistä kertaa elämässäni, tekisi ihan hurjasti mutta en vain uskalla. Olen hämilläni siitä että olen kiinnostunut miehestä vielä seksin jälkeenkin, niin ei ikinä käy. Minä heitän ne kaikki menemään kuin vanhat villasukat ja poltan ne mieleni takassa, niin että jäljelle jää vain paha haju joka hälvenee puolessa tunnissa. 

Ps. minusta tuntuu että se on totta mitä sanotaan miehen nenästä mittasuhteessa muihin asioihin.

Slaving dragons, that's how mountains are fought

Suljen hotellin ulko-oven jäljestäni ja jään seisomaan paikoilleni kun en osaa muutakaan. Korjaan kaulaan nopeasti heitettyä huivia, puristan korkokenkiä kädessäni ja lähden kävelemään. Soitan henkisessä koomassa Railille, joka kuiskuttaa puhelimeen olevansa eksänsä luona. Minä nieleskelen ja käsken sen olla varovainen, ei kannata tehdä mitään tyhmää, se oli jo edellisyötäkin sen tykönä. Lopetan puhelun vielä piipittämällä anteeksi, enkä ehdi ottaa kolmeakaan askelta ennen kuin kurkustani karkaa nyyhkäisy ja alan itkemään. Kivilaatoitus on kylmää paljaiden varpaiden alla eikä missään näy etiäistäkään, kello kun on kai viisi sunnuntai-aamuna. 

Pyyhin naamaa kämmenselkään ja päässä pyörivät ikuiset ajatukset omasta typeryydestä, kuinka voi ihminen olla lävitse mätä. Että täytyy antaa itsensä niin helpolla kun tietää ettei siitä ikinä mitään irti saa, etteivät ne sikinsokin heitellyt vaatteet korvaa mitään, ettei toinen vieressä täytä ainuttakaan onttoa koloa sisällä.

Taistelen itseni yli junaradan ja väistelen ajatusta aamujunasta joka kuljettaa tukkeja ja muuta rahtia pienen kaupunkimme läpi niin kovaa vauhtia että silmissä vilisee kun yrittää vaunuja laskea. Mutta jos hyppää junan eteen on tajuissaan vielä kolmisen sekuntia, enkä halua että viimeinen näkyni on ruumiinosani pitkin pientareita.

Astun hyytävään lätäkköön ja potkaisen hieman vettä. Se kimaltelee katulamppujen kylmässä valossa ja toivon katkerana kuolemantautia samalla kun pyyhin liinalla viiruja naamaltani. Eikö sen niin kuuluisi saada, paljain, kylmin, märin jaloin. Kiskon villapaitaa ja nahkatakkia tiukemmin päälle kun se järkevä puoleni käskee olla olemati niin dramaattinen, minä toivon että pikkukivet olisivat lasinsiruja ja painan jalkapohjia syvemmälle maahan.

Enää en saa ainuttakaan kyyneltä aikaiseksi ja hyvä niin, tarpeeksi säälittävä näky nuori nainen kulkemassa puoli kuudelta aamulla korkokengät kädessä paljain jaloin. Kurkkua kivistää liika polttaminen mutta valitsen vielä yhden tupakan suunpieleen kun kävelen läpi liikenneympyrän ruohikkokeskustan, sytytän sen ja poimin maasta suuren punaisen apilan. Päätän että yritän saada sen kotiin ehjänä ja laitan sen lasiin. Ensin siitä kuitenkin katkeaa pitkä kaunis varsi kahtia, seuraavaksi loputkin. Pyörittelen kukkasta sormissani ja haistelen sen aamukasteesta kosteaa makeutta. Minua inhottaa sen kauneus ja revin sen pala palalta, astun jokaisen irtonaisen osan päälle ja ajattelen tarinaa siitä prinssistä jonka joka askeleelle syntyi kedollinen kukkia.

Aurinko alkaa nousemaan kun kello lähestyy kuutta, värjää pilvijonoja idässä vaaleanpunaisiksi. Minä näen niin harvoin auringon nousun, että se rauhoittaa mieltä ja harkitsen uudestaan aiettani viillellä heti kotiin päästyä.

Ennen kuin avaan ulko-oven astuakseni sisään kodin lämpöön, käännyn katsomaan vielä kerran punervaa taivasta ja päätän, etten ole sen arvoinen.

Rekka ja minkä värinen

Ensimmäinen koulupäivä ja minä katson uusia ykkösiä jotka seisovat hämmentyneinä ulko-ovien edessä, ja mietin ettei ne voi olla lukossa kun kello on jo kymmenen. Kävelen sisään ja tottuneesti yläkertaan, jossa jo uusi luokkani odottaa. Toivotan huomenet meluisalle vastaanottohuoneelle ja pidätän henkeä, vedän puhelimen esiin ja alan pelaamaan matopeliä. Mitä tahansa kunhan en näytä siltä kuin minusta tuntuu; että seison keskellä vierasta laumaa. 

Valitsen takapulpetin - koska kuka amiksessa muka ikinä istuu eturivissä - ja kuuntelen puolitoista tuntia tuttua puhetta lukujärjestyksestä joka ei koska minua ja näytöistä jotka olen jo suorittanut. Ruokatunnilla hidastelen kunnes kaikki ovat lähteneet ruokalaan ja yritän taas saada psykiatria kiinni. 

Makaan penkillä silmät suljettuna ja teeskentelen nukkuvaa.

Vanha luokanvalvojani saa minut nalkkiin haahuilemasta ja sanoo että katsotaan kohta minun lukujärjestystä.

Psykiatri soittaa ja änkytän nimeni ja asiani. Se kuulostaa vieläkin väsyneeltä ja tätimäiseltä, muistuttaa minua oikeastaan Womban äidistä ja epäilen jo valmiiksi tulenko sen kanssa ollenkaan toimeen, koska sen ääni narisee. 

Pidättelen palaa kurkussa, kun vanha luokanvalvoja luettelee ja pohtii kurssejani ja mietin miksi minun piti taas olla niin tyhmä että jäin sairaslomalle, kun se ehdottaa kolmatta neljän tunnin asiakaspalvelupätkää viikkoihini, samalla kun sanoo etten saisi kuluttaa itseäni loppuun heti alusta. Tunnen nyt jo olevani pohjalla ja hymyilen heikosti, enkä muista sanaakaan äitini hyvin kompuroivasta preppauspuheesta. 

Kuunnellaan tavallista valistusta ja uhkailua koulun savuttomuudesta, kännyköistä ja luvattomista poissaoloista ja heti luvan saadessaan koko luokallinen naisia nousee ylös ja pakenee ulos huoneesta. 

Kotiin päästyäni avaan tietokoneen, enkä muista enää itkeä.

Juihannustyyppini on ottanut yhä enemmän yhteyttä, mutta lähinnä koko juttu haiskahtaa pelkältä seksin kalastelulta. Sinänsä se ei minua haittaa, mutta epäilys kutkuttaa mieltäni jotta millaiseksi se minua luulee.