Ihanaa, kaunista ja kamalaa

Paljon on tapahtunut ja paljon on voimia viety, se on kamalaa, se energiavaje. 

Minä pääsin kouluun, yhdeksän kuukauden aikuiskoulutus perhepäivähoitajaksi ja on siellä hauskaa. Sellaista mitä olen tässä jo useamman vuoden vähän tehnyt, mutta isommalla skaalalla. Olen viikon siellä nyt ollut, ja vaikka olen hurjasti tykännyt, on voimavarat olleet koetuksella. Olin ehtinyt unohtaa millaista on oikeasti keskittyä ja kuunnella ja kirjoittaa ja istua monta tuntia liikkumatta mihinkään samalla. 

Kahvilassa ja muutenkin missä töissä vain täytyy totta kai hymyillä ja olla kohtelias ja avoin ja jutella ja nauraa, mutta ei niin suuressa mittakaavassa kuin koulussa. 

Tämän tein eilen illalla, meni n. 7 tuntia

Edellispäivänä Audio laittoi minulle viestiä. En siitä ole vuoteen kuullut ja facebookissakin poisti kavereistaan. Se ei minua haitannut yhtään, huokaisin silloin helpotuksesta. Se on lapsellinen ja älynsäkin itse pilannut mies, jonka kanssa en enää haluakaan olla tekemisissä.

Se kuitenkin kysyi että ehtisinkö kahvitella, ihan vain kahvitella, ei sitä kiinnosta että seurustelenko, on tapahtunut paljon ja se haluaa avautua jollekin ja sitä melkein itkettää, anteeksi että se on sillon joskus ollut täysi kusipää ja sille on tullut tosi huono mieli meidän säädöistä (joita se ei muuten itse halunnut puhua läpi), eikä hänellä ole mitään ketunhäntää nyt tässä, mutta tosi ikävät on hänen fiilikset.

Menin ihan vain että saan sanoa omalta osaltani tärkeät asiat ja siinä onnistuinkin. Sanaakaan se ei kuunnellut, aivan kuten ei silloinkaan.

Sillä on sairaus edistynyt ja kesän se oli toimintakyvyttömänä ja nyt ne on löytänyt massan sen aivoista. Kysyin mikä se on ja voiko sille tehdä mitään. Hän ei tiennyt ja sanoi että hänellä on yksi lääke, joka auttaa kaikkeen, ja se nyt tiedetään. Minä pyöräytin silmiä, kun ei se mari auta mihinkään kuin turruttamiseen ja se idiootti tietää sen itsekin.

Sitten se alkaa vonkaamaan, sitä kuinka kivaa meillä silloin oli ja olis ihan hurjan kiva jos voitais mennä siihen takaisin. Minä muistan vain sen paskan olon mikä sen tapaamisen jälkeen aina oli ja kysyn siltä, että onko sillä tarve vain saada joku lähelle. Se kiertelee ja kaartelee ja minä tiedän että sen ajatteli että minä olisin helppo. Selitän sille viidellä eri tavalla että ei tule onnistumaan, että en halua ja että en halua siksi ja miksi ja siksi. Minä en pidä siitä että minua yritetään säälillä saada ansaan.

Ei se uskonut tai kuullut, se sanoi että mieti nyt ja puhelin toimii aina ja täällä hän on.

Minusta tuntuu että se vain pelkää, se pelkää jäädä yksin ja se pelkää kuolla ja se haluaa minut saattohoitajakseen. Minä en ole sellaiseen kykenevä enkä haluakaan olla, en varsinkaan ex-ei-edes-poikaystäväni saati kenenkään muun. Tässä on itseään saatettu sinne haudan lepoon niin monta vuotta että en tarvitse muitakaan.

En minä oikeasti edes tunne Audiota, eikä se tiedä mitään minusta, ei se koskaan kysynyt tai kuunnellut.

Minä en ymmärrä sen mieltä. Ja minusta on kamala ajatella että voin olla niin julma, että toivon sille nopeaa kuolemaa.

Kirahvi jätepuristimessa

Eilen olin tanssimassa Harun kanssa. Tanssiminen on ihanaa, se on minun tapani purkaa stressiä ja pahaa oloa, paras keino minkä tiedän. Se että päästää vain irti ja antaa mennä eikä välitä yhtään. Harusta on hauskaa katsoa muita kun me tanssimme, sen mielestä naiset näyttävät liian helposti sätkynukeilta tai vain kiusaantuneilta tanssilattialla, suomalaiset eivät osaa, eivät uskalla tanssia oikeasti. Se on sitä vaivaantunutta keinumista useimmiten, olkapäiden yli tuijottelua vakavalla naamalla.

Minä en jaksa sellaista, tykkään tanssia ihmisten kanssa jotka haluavat olla tässä hetkessä kanssani, se on parasta lääkettä minkä tiedän.

Jalat ihanan kipeinä ja lievässä krapulassa on hyvä maata kone sylissä sängyllä ja lukea yhä vain lisää Grimm-ficcejä.  Luulen että olen luonut itselleni uuden pakkomielteen. Harmi että tämä fandom on niin lapsenkengissään, oikeasti eeppisiä ficcejä on vaikea mahdoton löytää. 

Tätä luen juuri nyt:

Ask Me No Questions kirjoittanut laceymcbain

Lääkkeiden lopettaminen on saanut vatsani hämilleen, mutta muuten minulla on todella hyvä olo. Se että pystyn taas itkemään on ollut helpotus, en edes tajunnut kuinka olen kaivannut sitä. Ennen minä vihasin itkemistä, siitä tuli vain pää kipeäksi ja naama rumaksi. Nyt olen tajunnut että paljostako väliä, se ettet pysty itkemään vaikka haluaisit on paljon pahempaa.

Ja sitten ettei menisi ihan liian ihanaksi ja keveäksi; katsoin tämän tänään kun heräsin. Ala-asteen opettajani oli linkittänyt sen facebookiin ja tämä on kyllä upeasti tehty video.

------

Tässä oli järjettömän pitkä raivoaminen Audion lapsellisuudesta, mutta päätin että ehkei kukaan halua lukea sitä.

Ps. on jo pitkään pitänyt piirtää uusi banneri, sitten tässä mietiskelin lausetta Whatever floats your boat ja tartuin kynään. 

Ohforfuckssake

Minä minä minä en pääse Audiosta eroon, tein sen typerän, idioottimaisen, kana-aivoisen virheen että viinapäissäni lauantaina menin koppiin ja pyysin siltä anteeksi, itkin sitä ja halasin ja nyt se taas facessa sanoo että me päästään tästä yli, pitkästä aikaa tuntuu että joku välittää ja luv u ja tahdon olla sun kanssa minä hakkaan päätä näppiksiin koska olen niin uskomattoman tyhmä. Mikä tässä päässä on niin vialla, mikä on miehen päässä niin vialla. En minä sanonut mitään rakkaudesta, en minä sanonut mitään välittämisestä, en minä sanonut että haluan palata yhteen. Minä sanoin että olen pahoillani, voi jumalauta. Nyt kadun niin etten ole pahoillani kuin omasta järjettömyydestäni.

Minä en lähde tästä talosta enää ikinä ulos.

Hupinarri, kurtisaani vai vain huora

Pistän Audiolle viestiä ja sanon pääseväni puoli neljältä, että voitaisiinko puhua. Se ei halua, Luulin et koko juttu meni jo pipariks, mist muka haluisit puhuu?

Sanon että haluaisin selittää, eihän se vielä tiedä mistään oikeasti mitään, ei mitään ole sanottu ääneen. 

Se ei vastaa puhelimeen mutta facebookissa aloittaa kuulustelun. Tyydyn siihen, jos toinen kerran haluaa hoitaa asian näin naurettavasti, minkä minä sille mitään voin.

Se ei usko minua kun yritän saada sen päähän ettei se sovi tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni, että olen masennukseni takia päivittäisessä hoidossa.

Puhun Womban kanssa samaan aikaan puhelimessa ja nauretaan ja päivitellään Audiota samaan tahtiin kun se loukkaa minua chatissa. Sanoo että hänelle käy jos ollaan kavereita ja pidtään hauskaa siinä välissä, mutta minä en halua seksisuhdetta hullun kanssa. Sitten se sanoo: Olihan se kivaa niin kauan kun sitä kesti. Luen sen epäuskoisena Womballe puhelimeeni ja se suuttuu puolestani, sanoo ettei tollasta tarvitse enää koskaan katsella ja hyvä vaan että annoit lapikasta. Minä vastaan Audiolle että hienoa että olin viihdyttävä ja sitten en sano enää mitään.

Myöhemmin se pyytää anteeksi ja ehdottaa että voisin puhua sen kaverille joka on käynyt kurssin hollannissa. Kieltäydyn kunniasta.

Haluuks jumppaa mun kaa kultsi?

Audio on lapsellinen, vaikka onkin kaksitoista vuotta minua vanhempi. Toisinaan en käsitä sen ajatuksenjuoksua, sitä ajatusmaailmaa joka sulkee ulos kaiken sen todellisuuden. Se kuulee minkä haluaa ja olettaa ja keksii loput. 

Minä kysyin mikä sen unelma-ammatti  oli lapsena ja se vastasi että muusikko. Minä sanoin että sillehän kävi hyvin. Sitten se kysyi minulta ja minä sanoin ettei minulla koskaan oikeasti ollut, etten halunnut olla mikään. Siihen se sanoi että ainakin teen nyt sitä mitä haluan. Minä en hetkeen ymmärtänyt ollenkaan mitä se tarkoitti, koska unelmanani ei ole koskaan ollut kuukausia kestävä sairasloma ja osastohoito. Sitten tajusin ettei se ollut koskaan kysynyt tekemisistäni mitään. Ei se ole kysynyt minusta yhtään mitään,ei se tunne minua ollenkaan. Kerroin etten todellakaan tee sitä mitä haluan. Se ei kysynyt enempää. Kun sanoin aloittavani päiväosastolla, seuraavan kerran nähdessämme se kysyi oliko töissä kivaa.

En tiedä onko liikaa olettaa että sinusta oikeasti kiinnostunut ihminen kyselisi sinusta, haluaisi tietää enemmän, muistaisi edes osan mitä olet kertonut, vai onko se vain yleinen väärinkäsitys. 

Oikeastaan uskon sen johtuvan siitä että Audio polttaa joka yö pilveä.

Lisäksi, mitä Womban kanssa nauroimme eilen katketaksemme oli viesti jonka Audio lähetti:

Haluuks jumppaa munkaa kultsi?

Voi kyllä, miten korvia hivelevää romantiikkaa. Tai sitten vain yksinkertaisen irstasta ja naurettavaa, eikä edes hyvällä tavalla. Noin vanhan miehen luulisi - noh, sanotaan nyt vaikka että jopa kaikkine virheineni koen ansaitsevani paremman.

Lisäksi se kutsuu minua bebeksi, vaikka olen sille suoraan sanonut etten ole leivos, enkä myöskään kenenkään baby, beibi tai babe. Se ei vain osaa kirjoittaa sanaa oikein, eikä kykene sisäistämään kuinka naurettavalta kuulostaa.
Isosisko, Womba, Haru ja Harun poikaystävä ovat kaikkii neuvoneet minua pääsemään siitä eroon.

Kyllä Anttu, naiset vasta ovatkin kusipäitä.

Misandria

Miesviha on urospuolisen ihmiseen kohdistuvaa vihaa ja/tai syrjintää. Tätä ei toki pidä sekoittaa misantropiaan, joka tarkoittaa ihmisvihaa sanan laajassa merkityksessä. 

Miesvihaajalle on ominaista leimata tai mahdollisesti vain todeta ja sisäistää miesolennot pelkureiksi, pettureiksi, hyväksikäyttäjiksi, hylkääjiksi ja tappajiksi. Nainen esineellistetään nyky-yhteiskunnassa aivan yhtä hyvin kuin menneinäkin aikoina, siitä puhutaan ja se nähdään. Nykyään Euroopassa mies ei tietenkään virallisesti naistaan omista, eikä tämä ole hänen kotiorjansa, mutta minun kokemusteni mukaan vain paperi puuttuu. Orja on orja jos ei siitä edes palkkaa saa. Mikä on toki muuttunut on naisen ääni, jos sen uskaltaa ääneen puhua. Sekään ei kuitenkaan auta, sillä mikäpä mies se sellainen olisi, joka ei saavutuksillaan prakkaile. 

Niin siis, en pääse Audiosta eroon vaikka se ei juokse minkään muun kuin pilulilulaan perässä.

Se, mikä ennen tunnettiin lähinnä kuumana raivona on vaihtunut kylmäksi vihaksi.

PS. Pelkään pahoin, että olen muuttamattomasti luonnevikainen.

Niin ja anteeksi, en halua loukata, ellet tunne itse syyllisyyttä. Olen vain vähän vihainen, niin kuin aina kun miehistä on kyse.

Ota nyt niistä selvää

Olin viikonlopun Womban luona Örmykkään kanssa. Meillä oli uskomattoman hauskaa ja nautin olostani. Unohdin tosin lääkkeeni ja illalla makasin Womban vieressä ja yritin hengittää.

Tunsin syyllisyyttä kun tanssin miehen kanssa baarissa ja mietin Audiota, vaikkemme ole edes sopineet minkäänlaisesta seurustelusuhteesta. Mutta se oli silti melko mielenkiintoista, en ole sellaista koskaan ennen tuntenutkaan. En ensin edes tajunnut mistä on kyse, sitten pakenin tupakalle ja tajusin. 

Kotona Audio sanoi että olisi kiva olla kesällä jossain kanssani, se on kai sen tapa sanoa että olen kiva. Minä tuijotan ylös sen ruskeita silmiä, silitän sen vaaleaa reittä ja painan paljaat varpaani auton kylmään, huuruiseen ikkunaan, ja sanon etten pidä hyttysistä.

Mutta siitä taidan pitää, ihan vain pikkaisen.