En tiedä pitäisikö kirota pohjalaisia vai tylsiä ihmisiä, eivätkö nämä tiedä että aattona kuuluu juhlia? Kiukuttaa taas olla keskellä korpea josta on sen kolmekymmentä kilsaa lähimpään säädyllisenpään baariin, sellaiseen jossa kuusikymppisten lähentely-yritykset ovat alle kahdeksankymmentä prosenttia. Mutta ei, sen lisäksi että hukkasin kauppareissulla kännykkäni, joudun myös juomaan yksin.
Joudun ja joudun, vaihtoehtoja on monia, aina voisin vetää nappia naamaan ja nukkua koko vapun yli niin ettei minun tarvitsisi kuunnella sisäistä valitustani ja vielä vuotaa se muiden ihmisten silmille.
Voi sitä silti pitää hauskaa yksinkin, niin minä aina itselleni hoen. Vaikka muut mieluummin istuisivat kalsareissaan pelaamassa videopelejä pimeässä huoneessa, ei minun niin tarvitse tehdä. Jos ei halua ilmaista viiniä jota lupailin niin eipä sitten. Minä tiedän että joskus nukkuminen on viintä parempaa, mutta senkin saisai sanoa ääneen.
Valkoviiniä ja pezejä ja karaokea, siitä on omakiva tehty.
Ensin valitan viikon että pitäisi käydä kaupassa, syön tuc-keksit kaapista ja kakistelen banaanilastuja irti kitalaesta iltapalaksi, hyi kun niitä inhoan. Leikin että puuro maistuu veteen tehtynä ihan yhtä syötävältä ja lisään päälle enemmän hilloa, ettei kaurat tule takaisin päin. Kerään tarvittavia asioita lapulle, maito, voi, kananmunia, hedelmiä.
Menee taas pari päivää, lisää suolakeksejä ja banaanilastuja ja vesipuuroa kun kerään itseäni ja rohkeutta. Valittelen vielä pariin kertaan, itselleni ja sille paralle joka sattuu viereeni istumaan.
Otan uuden lapun, kirjoitan siihen ylöslaittamani asiat järjestykseen. Se on sellainen järjestys missä ne sijaitsevat kaupassa. Niin on paljon pienempi mahdollisuus että unohdan jotain ja joudun elämään ilman sitä seuraavaan kauppareissuun asti. Koska kun sieltä on kerran ulos päästy niin ei ihan heti takaisin mennä.
Pahinta on käydä kaupassa jossa ei ole ennen ollut. Tässä maassa asiat ovat onneksi niin, että suurin osa kaupoista on liki identtisiä, mutta on se silti eri asia, kun ei tiedä että se soijajukurttipurkki löytyy juuri ja tismalleen oikeasta paikasta mistä sitä etsiikin.
Seuraavaksi täytyy tarkistaa tili, vaikka tietääkin että siellä on ihan tarpeeksi rahaa ruokaan kun kerran tuli hyvä palkka viime kuulta. Mutta se täytyy silti katsoa, että tietää.
Kun sinne kauppaan onnistuu vihdoin pyöräilemään, siellä liikkuu osastolta toiselle mahdollisimman huomaamattomana, hipelöi asioita ja lukee tuoteselostuksia ja rikkoo sen ostoslapun kun tekee siihen kynsillä reikiä hermostuksissaan. Ostaa niin paljon ruokaa että sillä selviää seuraavat kaksi viikkoa ja kolmannen hapankorpuilla, kiittää kassaa ja painuu kotiin niin pian kuin kintuista pääsee.
Monta päivää on ollut tämä auki tässä enkä ole saanut kirjoitettua. En oikein tiedä miten paljon kirjoittaa ja mitä olla kirjoittamatta, mitä vihaan koska yleensä vain kirjoitan ja myöhemmin häpeän.
Olen vain ehkä oppinut etten pysty asumaan toisen ihmisen kanssa. Ainakaan sellaisen joka on niin itsekäs ettei osaa ajatella sitä että tämä on minun kotoni, eikä kuuntele jos pyydän olemaan mutiloimatta voitani. Oivariiniparkani. Tai ottaa uuden lasin kaapista joka kerta kun juo vettä. Eikä tiskaa sen jälkeen, vaikka on käyttänyt joka lasin ja mukin kaapistani. Kuka ei ota vessan lattialta mattoa ylös ennen kuin käy suihkussa? Eikö se ole ilmiselvää? Onko se ilmiselvää vain minulle, pitäisikö siitä kertoa ihmisille jotka käyttävät suihkuani? Miksei voi ripustaa pyyhettä naulakkoon kun naulakoita riittää vaikka armeijalle? Ja miksen minä saa kuunnella omaa musiikkiani vaan pitää kuunnella sen musiikkia jota minä en kestä, koska en pysty kuuntelemaan koko päivää huutavia ihmisiä, omassa päässäni kiljutaan jo ihan tarpeeksi. Miten nämä asiat eivät ole muille selviöitä, kun minä ymmärrän ne jos olen jonkun luona vieraana. Eivätkö nämä ole ihan perusasioita, peruskohteliaita käytöstapoja?
Eivät kai sitten.
Eikä se lopu siihen, sitten on se toinen puoli josta minä en nyt kirjoita muuta kuin että vihaan itsekkäitä miehiä joilla ei ole hajuakaan mitä tekevät mutta eivät suostu vastaanottamaan ohjeita.
Luulen että olisi parempi jos kutoisin kyselylomakkeen ja jakaisin sen jokaiselle ennen kuin huolin niitä kotiini käymään. Menemme juomaan parit.
A. Vietämme kivan koti-illan sen sijaan.
B. Kävelemme kotiin tarpeeksi aikaisin jotta voimme tehdän sen mitä suunnittelimme huomiseksi.
C. Puen sinulle vaatteet päälle ja joudun taluttamaan sinut kotiin, ettet kaadu puiston lampeen, kompastut pihaportaisiini ja sammut vaatteet päällä heti kun olen auttanut sinut sänkyyn.
Olen Deviantissa käynyt keskustelua raiskauksenvastaisesta julisteestani, raiskauskulttuurista siis. Tämä on juuri se syy miksi minulle on tärkeää ottaa asioista selvää ja yrittää kertoa niistä, ihan vain siksi että jotkut pölvästit tulevat väkisin riitaa haastamaan. Nämä on nyt englanniksi, kun ne englanniksi on käyty. Pahoittelen mahdollista vaikealukuisuutta eri osapuolten tahoilta.
TheRantsofReason:
Interestingly enough i've heard of the other extreme of this argument, where feminists try to say that women shouldn't learn to defend themselves but instead men should be taught not to rape. Personally either argument is stupid, a woman should be able to learn how to defend herself from deviants that would seek to violate a woman in such a manner whilst also having the freedom to wear whatever the hell she wants (within bounds of reason of law (Public indecency laws in particular.))
William-H-River (aka Miki):
In this world it's sadly necessary for a woman to know how to defend herself. I do think the society makes it terribly easy for men (and even women, 'cause rape isn't genderbound) to attack on someone in this horrifying way. Part of this is because some men think it is acceptable, that it is 'ok' because what follows is often very minimal penalty and most of the women are too ashamed to tell anyone about it, like the victims somehow are in responsibility for the horrible thing done to them. So I personally do think men - and society - should be taught about these things. It's gone all wonky somehow, blaming the victims and letting the perpetrator out of the hook.
You are absolutely right, women should be able to walk freely in their own clothes.
TheRantsofReason:
I hope that you realize that there are two sides of the coin here, men suffer more of a negative stigma than women do when it comes to rape. I feel people are more likely to be sympathetic to a woman's cause if she admits to being raped, whereas men will be often ridiculed when it happens to them. Not to mention that there are cases of false allegations as well by a small minority. I feel that expanding on the term rape and what it means (as has been done by parts of the feminist movement) doesn't help at all. One thing i feel people need to understand is that rape allegations are hard to prove for a reason, you need to prove beyond a reasonable doubt that someone is guilty and that is admittedly guilty in this case. One more thing i think people need to understand is that you cannot eliminate cases of violence against others, it's only something you can minimize and society isn't necessarily at fault for this as there will again always be deviants who do not follow society's rules usually because they're mentally unstable or broken according to society. That being said the only real instances of rape culture i have seen against women actively are usually in select few colleges or other places where sporting is of particular importance. As far as i'm aware of rape culture isn't as much of a problem as feminists make it out to be, from what i've seen it's not rampant in all of society as feminists make it out to be. That being said there are problem areas that do need to be dealt with, that also being said you can't assume that if a woman claims to be raped by an individual that it's true, the best thing to do is to take it to trial and see what the evidence says. The problem with this that goes against feminism is that the mere accusation of rape can ruin a mans life in every sense of the word. So this matter also needs to be addressed as well for true equality. It's a complicated issue no doubt, but i feel that many feminists (not all i imagine) over simplify the issue in the woman's favor and ignore any hardship a man could endure in this complicated issue.
William-H-River:
There is a reason why men are on a spotlight in this issue. Not all men go around raping people, but the fact that there are some who do have given a negative light to men, mainly because women are scared. Every girl has heard the warnings about not going along with men they don't know, or walking home alone. Women do get roofied and dateraped on a daily basis. But when I speak of rape I talk about every gender there is.
The stigma of rape varies on genders, mainly because women have been a property and property was meant to be handled like that - any way you please. Men instead had - and still some think that they have - to be powerful and unsubmissive, so when a man gets raped he is suddenly somehow 'weak' and 'useless'. This is what makes it so important to talk and educate people about these things. As I said in my earlier reply, rape is not genderbound, it can happen to anyone and it always causes a trauma.
I'm happy you haven't been submitted to rapeculture where ever you live. I live in Finland, am from a good family and even though I am not a social person or have big social circles, I still have 7 persons close to me who have been raped. Seven, one of them male. All of them come from different backgrounds and all of them have horrible experiences, from the rape and peoples reactions afterwards.
If you are raped, you have to contact the police immediately, that way you get the medical attention you need and all the samples for proving the assailants identity. This is critical to do as soon as possible and without contaminating or wiping off the evidence (changing clothes, taking a shower or a bath, washing your teeth etc.). Police will take pictures of all the bruising and cuts and such and if they don't, you should do it yourself. It's important to remember the victims is never to blame, no act in this world gives another person a permission to hurt another this way.
There is a small group of women (who are not feminist, as feminist believe in equality in everything and false accusations do not drop in this category) that try to use rape as revenge or somesort. They should not do this, as it is a very selfish, stupid, thoughtless thing to do. It demeans every victim of rape and helps absolutely no-one, it puts weight on the police to sort through the false ones from the real ones and slows the justice (which is, lets face it, ridiculously small compared to other crimes). The effect this has on a mans life is of course devastating, as it is an assault to a very personal thing in ones life.
This is why I find rape culture so important to me. I have become very familiar with it and I hate it and what it does to people. There is no justification for rape, there is no justification for ruining someones life 'just cause you felt like it', there is not justification for attacking someone physically and psychically and scarring them for life.
The audacity of some people saying that this is just some ramblings of feminists and women tells me that this is a big issue, that it needs to be addressed and that it can not be taken lightly.
---------------
Saa nähdä jaksaako se vielä vastata jotain. Jos haluat sanoa jotain johonkin väliin sen voit tehdä täällä.
Aamulla tuli postissa kirje, minä tuijotan sitä ja kihisen kiukusta. Siinä lukee Suomen yritysrekisteri, joka on siis laaja-alainen huijarifirma. Firman agendana on saada nuori, uusi yrittäjä maksamaan rahaa palvelusta, jota ei ole selitetty tai tarjottu. Yksi puhelu, yksi saatanan puhelu jossa asiakaspalvelija vain kyselee, onko niillä oikeat tiedot. Sitten putoaa lasku luukusta.
Olen tapellut jo toukokuusta asti ja tappelen viimeiseen henkäykseen, minähän en mitään maksa! Laitoin heti reklaa ja siitä lähtien ne on soitellut ja häiriköinyt ja olen käynyt sen saman keskustelun jo tuhanteen kertaan. Sanonut ystävällisesti, ilmoittanut, vaatinut ja viimeiseksi uhkaillut poliisilla. Ne haluaa rahaa, ne vänkää ja vänkää, kompromissia tai alennettuja hintoja. Väittävät että puhelu ja ostotilanne on nauhoitettu, mutta eivät kuitenkaan pysty nauhoja minulle antamaan - se muka maksaisi liikaa. Ja pah sanon minä, niillä ei ole ainoatakaan nauhaa tai varmennetta, mokomat eivät edes osaa kertoa minulle esimiehensä nimeä tai sähköpostiosoitetta. Minä suutun ja huomautan että se on varmaan todella tyytyväinen uravalintaansa ja että äitinsä on varmaan ylpeä. Se on hetken hiljaa ja toteaa ettei tässä tarvitse nyt työpaikkoihin puuttua. Minä auon suutani, juuri minun työpaikastanihan tässä on kyse. Sitten se siirtää minut jollekin toiselle, jollekin yhtä kyvyttömälle ja käydään sama tappelu uudelleen. Minä lopetan ilmoittamalla että tässä juuri rikosilmoitusta kirjoitan, kolmeen kertaan sanon että heihei kun se ämmä kylmästi siellä vain puhuu päälleni, ettei poliisiasiaa tästä kannata tehdä. Kyllä kannattaa, olisi kannattanut jo kun se ensimmäinen lasku saapui.
Ja nyt ei edes poliisien sivut toimi, täytyy mennä huomenna henkilökohtaisesti sinne. Eipä haittaa, tässä tätä kiukkua ja informaatiota on koko päivän hankittu, kyllä minä sinne puhkuen voin kävellä. Voi raivonkarjaisu.
Ps. Koska tätä tekstiä luetaan yllättävän paljon (luultavasti uhrien toimesta) pieni tilapäivitys. Sieltä ne jaksoivat soitella, kunnes annoin asian poliisin huomaan. Soittivat ja kovistelivat hieman siitä että olin kehdannut poliisille ilmoittaa, ehdottivat niitä ikuisia kompromissejaan, en heltynyt. Sen jälkeen ei hyvään aikaan mitään kuulunut. Tuossa syksyllä soittivat viimeisen kerran, sellainen mukava mummeli tällä kertaa, kun aikaisemmin olin saanut riidellä vittumaisten ämmien kanssa. Siinä aikani selkeästi selitettyäni että olen opiskelija, en maksa, ei ole rahaa maksaa, se tarjosi kompromissia. Vitun kompromissit sanon vaan. Totesin ettei yritykseni edes ole tällä hetkellä toiminnassa. Se totesi että eivätpä he kai edes saisi minulta mitään rahoja vaikka yrittäisivät laittaa perintään. Viisaasti päätelty.
Sen jälkeen ovat pysyneet hiljaa ja kaukana. Minä olen oppinut vastaamaan vieraisiin numeroihin heti nimeni jälkeen "en osta mitään." Ihmeen nopeaan lyövät luurin kiinni.
Harjoittelua on nyt takana kaksi viikkoa, onneksi alkaa pyhät. Ensimmäiset päivät siirtymätilanteissa ovat minulle myrkkyä, itkin viime viikon varmaan kokonaan ennen kuin minulle muistutettiin että minun kuuluisi oikeasti olla vihainen eikä surullinen, jos minulle tehdään väärin.
Nyt sujuu jo järkevästi, välillä harmittaa kun oletetaan että tiedän missä asiat ovat ennen kuin niistä on minulle edes kerrottu ja joudun olemaan kävelevä kyselykone. Mutta minä sitten olen, oma on vikansa kun ei minkäänlaista perehdytystä kerran suostuta antamaan.
Kaikkea olen saanut tehdä ja lapsetkin alan jo toisistaan tunnistamaan. Aivan ihana ryhmä ja aivan ihania lapsia ovat kyllä kaikki. Minulla on pahin vauvakuume koskaan, ei ole ennen ikinä ollut näin suurta kaipuuta. Siihen ei auta yhtään se että joka päivä lapsia kiipeää syliin ja leikkii että minä olen sorsan liukumäki tai taskuni on pupun koti tai ei halua että lähden kotiin lainkaan. Minä voisin laittaa niistä jokaisen omaan taskuuni ja tuoda kotiin, mutta en taida. Kaikkein eniten tätäkin kuumetta lietsoo se, että minä saan vihdoinkin oman kummilapsen, niin minun serkkuni minulle lupasi. Mutta minun pitää odottaa sitä pikkuista syksyyn asti, miten ihmeessä ihmiset kykenevät sellaiseen? Että pitää odottamalla vain odottaa jotain niin ihanaa, kun sen haluaisi syliinsä juuri tällä sekunnilla. Ei sitä kuitenkaan viitsi sieltä mahasta ulos liian ajoissa ottaa, ei sitä tiedä mitä sitten kävisi.
En minä niin tyhmä ole, että lapsen nyt hankkisin, minähän olen itsekin ihan kakara. Raukkaparka kärsisi koko elämänsä kun äiti ei ole eheä ihminen. Tässä on katsottu kavereiden vanhempia ja omiakin sen verran, että haluan olla täysin järjissäni ennen vanhemmuutta. Muuten niistä lapsista tulee yhtä itsemurha-alttiita kuin vanhemmastaankin.
Mutta haluaminen on halpaa.
Lähden hakemaan Harua kohta, se tulee takaisin oltuaan sen kuukauden ulkomailla harjoittelussa. Se on pääsiäisen kotona ja lähtee taa pois.
Minä hain tänään yliopistoon mutta oikeastaan en haluaisi kirjoittaa siitä, koska voi olla että vähän romahdan jos saan hylkäyskirjeen. Se nähdään sitten, ensin täytyy tehdä ja valita näytetöitä ja lähettää ne ja kirjoittaa essee ja muita papereita ja vain jännittää. Kestää sitä jännitystä ja ahdistusta ja mikäli en pääsekään sisään, täytyy kestää vuosi töitä ja yrittää uudelleen. Tämä on nyt sellainen asia mitä oikeasti haluan, en näitä välivaiheita ja päivientäyttämisiä. On parturikampaajan ja perhepäivähoitajan ammattitutkinnoista varmasti paljon hyötyä viiden ja puolen vuoden kandi ja maisteriopintojen ohella, kun töitä on kuitenkin pakko tehdä.
Minä luulen, että vaikka saisin hylkäyksen, muuttaisin silti siihen kaupunkiin missä tuo yliopisto on ja yrittäisin saada sieltä töitä. En jaksa enää olla täällä, haluan muualle. En sitten tiedä haluanko pois tästä tilanteesta vai itsestäni.
Minä annoin sen kuulla ettei sovinismi ole "hauskaa kiusoittelua", sanoin että se on alistamista ja nöyryyttämistä, ettei tällä vuosituhannella naisen paikka ole hellan ja nyrkin välissä. Se kun nainen vastaa nasevasti takaisin autotalleista ja matolla nukkumisesta harvoin on muuta kuin puolustautumista omaan vapauteensa kohdistuvaan hyökkäykseen, vaikkei sitä siinä hetkessä tajuaisi.
Olin ihan rakentava ja nätisti sen sanoin, ei olisi tarvinnut kun se pyöritteli vain silmiään. Olisin voinut olla kiukkuisempikin, varsinkin kun sanoin sille siitä sen rasismista. Se yrittää selittää että ei se ole rasisti, on sillä niitä "tummaihoisia" ystäviä. Minä katson sitä ja sanon "vitun saatanan neekeri." Niin se huusi televisiolleen kun joku oikea ei voittanutkaan skicrossia ja minä lähinnä tuijotin sitä silmät ymmyrkäisinä. Se ei katso minua kun sanon ettei minulla ole väliä jos se ystäviensä kesken sitä sanaa jakelee, jos niiltä kerran on tullut okei, mutta yhdyskunnallisesti 'neekeri' on kääntynyt loukkaavaksi sanaksi valkoisen suussa. Se ei katso minua, hymisee vain hmm-m sillä lailla alentavasti ja minä siemaan chai-latteani etten heitä sitä sen naamaan.
Lopuksi kuitenkin halataan ja huokaisen helpotuksesta, että pääsin tuostakin eroon.
Illalla se sekoilee kännissä vielä facebookissa ja minä lähinnä luen että se kehottaa minua vaan etsimään sitä helvetin yksisarvistani, en ikinä tule kyllä löytämään.
Juu, hyvä rupuisen suomenhevosruunan on siinä päätään kännissä aukoa.
Leivoin myslivadelmakuppikakkusia ja nyt teen niille ruusukuorrutuksen. Niitä voin syödä odotellessani Prinssi Valkoista.
Iskä kertoi minulle yhden tärkeän elämäntotuuden ihmisistä muutama vuosi sitten. Se menee näin:
"Älä luota ihmisiin. Tai oikeastaan, jos luottaa siihen että ihmiset ovat aika typeriä ja suvaitsemattomia, niiden kanssa tulee toimeen ihan hyvin."
Se, että olen kokenut sen todeksi kerta toisensa jälkeen on vain lujittanut tätä jokseenkin perinnöllistä elämänviisautta, jonka iskä on vuorostaan oppinut Ukkilta. Niillä on aikalailla samanlainen elämänkatsomus ja minä olen pudonnut samaan lokeroon. Tai kaivoon mahdollisesti, koska tästä ei ole paluuta.
Miksi nyt jaan tämän elämäni lakipykälän johtuu siitä, mitä tapahtui viime yönä.
Vaikka olinkin vielä jokseenkin kipeä ja pyjamassa koko päivän silmälasit päässä ja tukka takussa, sai kaveri houkuteltua minut baariin kaverinsa kanssa tunnin varoitusajalla. Tunsin sen toisen tytön yläasteelta, mutta en ole sen kanssa ollut tekemisissä. En kuulunut niiden supercooliin kauniiseen tanssiporukkaan, ja se on vieläkin vähän pelottava ihminen. Siis ei pelottava, lähinnä kyse on siitä että se on sellainen ihmisihminen, joka on pitkä, laiha ja kaunis, jolla on valkoinen täydellinen hymy ja kiharrettu blondi tukka.
Mutta se oli tosi myös sellainen joka halusi lähinnä istua, juoda karpalolonkeroa ja olla hiljaa. Tanssilattialle ei voinut mennä ennen kuin siellä oli niin paljon porukkaa että se on vastoin logiikkaa, ja silloinkin piti mennä keskelle, koska se ei tykännyt siitä että sitä katsotaan.
Tämä ei nyt liity vielä mitenkään typeryyteen tai suvaitsemattomuuteen muuten kuin että minun teki mieli itseäni tai mahdollisesti sitä päähän, kun se ei tajunnut että sellaisella naisella kuuluisi olla itsetunto kohdillaan.
Loppuillasta puoli kolmen aikaan minä irrottauduin siis heidän seurastaan, koska hiljaa istuminen ei ole se asia josta maksan kymmenen euroa päästäkseni tekemään ja liityin muiden tuttujen seuraan. Kolmelta minut löysi lapsuudenkaveri, jolla on jo pitkään ollut jokin kummallinen ihastus minuun, mutta en saa siitä koskaan kiinni.
Se tanssii minun kanssa ja sitten tekstailee, tanssii ja tekstailee ja nauretaan sitä kuinka se on hukannut toisen tuttuni. Sitten alkaa hitaat ja minä katson kelloa että juu, hitaat joko mennään, koska minä vihaan hitaita ja minä vihaan sitä kiusallista hetkeä joka väkisinkin on tulossa jos niitä tanssii jonkun kanssa, joka ei täysin ymmärrä ja halua että on friend-zonella.
Mutta en pääsekään pakoon ja olen idiootti itse, olen aina. Se on kuitenkin ihan hauskaa, koska lauletaan Pinkin mukana ja nauretaan ja sitten se lopettaa ja se typerys suutelee minua ennen kuin tajuan tehdä mitään.
Ja vinkkinä kaikille: et ole kuoleva kala, etkä myöskään kykene syömään päätäni, miten suureksi suusi avaatkaan.
Se hymyilee typerästi ja 'jaa, voi vittu', ajattelen minä ja mennään hakemaan takit. Hukkaan sen hetkeksi ja kun se taas tulee niin se näpyttelee puhelintaan taas. Se kertoo että sen en-edes-tiedä-fuck-buddy-ehkä-on-off-nainen on laittanut viestiä ja hän soittaa sille ja sitten löydetään se kadonnut tuttu, jolla on kieli naisen kitalaessa (katso aikaisempi ohje) ja jostain syystä kainalossa naisten musta pikkulaukku.
Sitten sanoo hän mies että fuck-buddy olis tossa läheisen kebabbilan edessä, mennään sinne. Juu mennään vaan sanon minä ja haluan lyödä sitä, koska tässä se ihmisten typeryys taas nähdään. Niin minussa kuin siinä.
Ja sitten laitan Matruusille viestiä että voiko se viedä minut kotiin ja ne tulee samalla kyydillä, koska se lapsuudenkaveri asuu lähellä minua.
Kotona odotan että kello on puoli kahdeksan ennen kuin annan koirille ruoan ja mietin, olenko minä liian suvaitseva vai liian typerä.
Kiurua on ihana nähdä, ihan vaikka lounaankin ajan. Se kun lähtee taas toiselle puolelle Suomenmaata, eikä sitä näe taas vuoteen.
Otan pelkän latten, vaikka piti ottaa ruokaakin. Se on ihana kahvila mutta panikoin, kun en näe mitä sieltä saa. Se on liian sekava ja päätän että syön myöhemmin. Nykyään syön taas aina myöhemmin, stressi ja kiire ja väsymys ja kuumuus kadottaa minun nälkäni ja olen taas laihtunut kaksi kiloa, vaikka juuri olin päässyt ihannepainooni.
Se syö salaattia ja jutellaan kaikesta hauskasta, minä kerron sille siitä että maanantaina on haastattelu vuoden ammatilliseen koulutukseen lastenhoitajaksi. Se on muodollisuus, minä pääsen sinne ja luulen että se on hyvä. Ainakin on viralliset paperit.
Sitten kello on jo liikaa ja minulla on kiire, mennään ulos ja olen juuri sanomassa hyvästejä, kun Kiuru näkee jonkun tutun. Ne juttelee ja juttelee, enkä minä voi vain lähteä.
"Juu, me leivotaan jotain uutta joka päivä", se tuttu sanoo ja siristelee silmiään vaikka on pilvistä. Ehkä sillä pitäisi olla silmälasit. "Harmi vaan että osa niistä on jotain 19-vuotiaita joilla on merkkilaukut olalla."
Minä piilotan vaaleanpunaisen Lacosteeni reiteni taakse ja mietin miten se voisi kokeilla puuteria pilkulliseen kaksikymppiseen naamaansa.
Tunnustan, tunnistin itseni videosta. Pahin houkutus on tietysti nettikaupat, juuri nytkin minua odottaa postissa ihana palleropaketti vaatteita member.comilta. Haen sen huomenna, kokeilen päälleni niistä joka-ikistä ja olen ikionnellinen. Kunnes tarvitsen jotain oikeasti kaupungilta, copic-tusseja tai ruokaa tai ripsivärin. Hupsiskeikkaa, mukanani kotiin pääsee moni uusi ja ihana vaate ja kenkäpari ja kirja, koska minä tarvitsen niitä.
Oikeasti en, paitsi tietenkin kirjoja, koska kirjoja ei koskaan voi olla liikaa. Eikä kenkiä, minulla on 37 paria kenkiä ja tällä hetkellä tarvitsisin muutamat lättäpohjaiset, ihan oikeasti.
Uusista ihanista tavaroista tulee hyvä olo, vaikkei se ole sen terveellisempää kuin viiltelykään. Ei ainakaan silloin kun ei oikeasti ole sitä rahaa jolla ostelisi mielin määrin.
Kuuden herätys ja seitsemäksi töihin, vähän niin kuin normaalitkin ihmiset tekevät. Jaksan oikein näppärästi niin kauan kunhan vain pysyn liikkeellä. Pysähtyessä iskee uupumus ja väsymys ja muisto siitä etten valmistumisen jälkeen ole tehnyt muuta kuin hanttihommia sairaslomien lomassa.
Raha on kyllä tervetullutta, Kelalta ei ole minulle mitään herunut vuoteen muuhun kuin terapianmaksuun. Osittain oma vikani, aivoni eivät kestä sitä asioiden selvittämistä ja papereiden pyörittämistä ja byrokratiapaskaa. Siihen ne luottaakin, ettei tälläinen perustyhmä jannu yksinkertaisesti enää masennukseltaan ja rehelliseltä turhaumukseltaan kykene ja luovuttaa.
Yhteiskunta tosin kiittää.
Ja nyt on vielä sota noiden poliklinikan lääkäritätien ja sihteereiden kanssa, kun ne unohtivat - ei jaksa enää edes ihmetyttää - lähettää sen luvatun lääkäriajan b-lausuntoa varten. Se oli se sama lääkäri kun ei lähettänyt ereseptejä apteekkiin, eivät ole siellä muuten vieläkään. Pienimuotoisen hippaleikin jälkeen sain sieltä jonkun kiinni, mutta totesivat että hupsistakeikkaa, nyt on lääkärit lähtenyt jo lipettiin ja loput ajat jaettu. Pyysin josko voisi laittaa jotain viestiä että mahdollisimman pian kun sieltä tulee sitten taas joskus elokuun lopuilla sijainen, saisin aikaa. Sihteeritäti totesi että ei heillä ole mitään viestijärjestelmää ja lääkäri jakaa ajat ja lähettää postissa.
Tämä tarkoittaa sitä että voi perse, nyt tulee terapiatuet myöhässä ja Miki syö ensi kuukauden raakaa sipulia ja makaroonia.
Vituttaako vai vituttaako.
Olen tainnut ennenkin mainita siitä asiasta että minut on helppo unohtaa. En vieläkään tiedä miksi, kaikkeni olen tehnyt ettei niin aina vain kävisi. Silti minut unohtaa niin virastot, kaverit kuin oma äitinikin. Ehkä se on inhimillistä, toisten unohtaminen. Ottaa vain päähän kun nämä inhimilliset erehdykset sattuvat minun kohdalleni niin kummallisen usein.
Minulla on itselläni keskivertoa alhaisempi muisti, johon en luota yhtään. Kirjoitan kaiken ylös. Minulla on kalenteri, kolme herätyskelloa, muistutukset kännykässä, blogi, päiväkirja ja sängynvieruskirja. Sängynvieruskirjaan kirjataan aina kaikki mitä muistetaan unen ja valveen rajamailla, asiat joita täytyy tehdä huomenna tai lauseet jotka toistuvat päässä niin ettei saa rauhaa. Siellä on kaikennäköistä vähän kyseenalaistakin juttua, mitä ei täysin hereillä edes kirjoittaisi ylös. Osa otsikoistani on yöajattelun tuotosta.
Se että itse pelkään niin paljon unohtamista saa minut huomaamaan muidenkin unohtelemiset. Varsinkin kun ne kohdistuvat minuun. Olisi helpompaa, jos minulla ei olisi fiksaatiota siihen että minut unohdetaan, kun ei kukaan muukaan oikeasti siitä välitä. Se on vain sellainen juttu, Miki nyt toisinaan unohtuu, minkäs teet. Ja sitten ollaan taas kuin ei oltaisikaan, ja minä olen verisesti loukkaantunut ja haavoittunut ja katkera, luulisi että joku olisi tappanut kultakalani sen sijaan että unohti soittaa kun lupasi.
Mutta se on lupaus ja lupaukset pidetään. Vaikka olenkin itse todella huono siinä aina välillä.
Mutta töissä kaikki meni hyvin, en vain selviä päivistäni ilman jonkinmoista valittamista, se on sellaista elämäntapavalittamista josta en ikinä tule pääsemään eroon.
