Paha paha paha asia

Paha ei lähde vaikka pesee pois, valuttaa ulos, juo viinaa tai nukkuu kaksi päivää putkeen. Se on kuin pinttynyt lika, se virtaa suonissa ja kohisee päässä, se ei anna hetkeä rauhaa. Puristaa leukoja yhteen ja oksettaa. Kiehuttaa ja pakottaa, tahtoo taittaa niskat nurin.

Puhelinajat terapeutin kanssa minä vain pidätän itkua ja olen typerä, yritän olla vahva ja muistaa että muutkin ihmiset pystyy elämään kaksi viikkoa putkeen.

Minä haluaisin pois, mutten osaa muuta kuin itkeä.
Tuntuu vain etten jaksa enää.
Olen niin yksin, niin kamalan yksin vaikka tekisin mitä.
Vain se kamala, paha olo joka asuu sisälläni, on tarrannut minuun kiinni.
Viime yönä näin unta että tapoin itseni, tänään haluaisin tehdä sen hereillä.

Ei jaksata yhtään mikään enää koskaan ikinä

Olin kaverin synttäreillä ja yritin kovasti olla kuin en olisinkaa. Se tunne ettei pää vain kestä kohta enää saa pakenemaan lähikauppaan ostamaan röökiä ja sidukkaa, sen voimalla jaksaa hymyillä vähän pidempään vaikka tunteekin itsensä idiootiksi.

Hesalaista en katso päinkään kuin vain inhoten, minä en voi ymmärtää että niin paska ihminen on joskus ollut minulle niin tärkeä. Sekään ei katso minuun, se ei sano minulle mitään, se ei kysy minulta mitään. Ei ole missään välissä. Oikeasti minun pitäisi olla siihen tyytyväinen, mutta miten voin olla kun se ei välitä edes sen vertaa että haluaisi tietää. Tai ehkä se tietää että on ollut minulle huono ihminen.

Olen todella väsynyt, joka päivä. Nukun kolmetoista tuntia ja torkun vielä viisi, en halua nousta ylös. Miksi haluaisin, kun ei siitä mitään hyötyä ole. 

Haluaisin vaan imeytyä patjani sisään ja muuttua pumpuliksi. Sitä minun päänikin on jo valmiiksi täynnä.

Tuntuu niin turhalta tännekin kirjoittaa, harkitsen koko höskän poistamista.

By the sea

Miksi kaikki tuntuu muistavansa esikouluopettajansa. Jotkut pysähtyvät vielä ikäloppuinakin keskustelemaan heidän kanssaan kadulla, tunnistavat heidät kadulla. Minä en muista ollenkaan, mutta luulen että silla oli vaalea, ruma tukka joka oli niin pöyhkeä että täytti koko huoneen. Yhden harjoittelijan minä muistan. Sen nimi oli Mari tai Sari tai jokin sellainen. Sillä oli ruskea polkka ja aina vihreä anorakki päällä, isot ruskeat silmät ja minusta se oli hurjan kaunis.

Minä uskon etten muista eskaristani paljoa sen vuoksi ettei se ollut kovin onnellista aikaa. Muistan vain kaiken mistä en pitänyt ja kaiken vääryyden joka minulle tehtiin.

Ensimmäisenä päivänäni rakensin pienen hiekkalinnan. Keräsin siihen pieniä, pyöreitä kiviä ikkunoiksi ja painoin suuria parvekkeita punaiseen hiekkaan. Samanlaisia kuin Jasminella Aladdinissa.

Sitten siihen tuli isompia tyttöjä, ja niistä etummainen sanoi että minun hiekkalinna piti hajoittaa, se oli liian pieni, se oli ihan ruma, se oli ihan tyhmä. Ne tekisivät isomman.

Minä levitin käteni pienen linnani suojaksi ja sanoin että ne voisi kyllä tehdä omansa, linnoja voisi olla kaksi.

Mutta se etummainen tyttö, sillä oli vaaleat hiukset siansaparoilla ja hehkui siinä koko kiusaajan voimallaan ja sanoi että ei voi. Sitten se astui minun hiekkakasani päälle ja ne kaikki muut tytöt auttoi sitä, keräsivät minun pyöreät kiveni ja kerääntyivät kahden metrin päähän rinkiin tehdäkseen isomman, paremman, kauniimman hiekkalinnan.

Minä istuin pölkylle itkemään ja kun kello soi tuli Isosisko - joka oli kahta huonetta ylempänä eskarissa  - viereeni ja kysyi mikä on hätänä.

Minä niiskustin että nuo tytöt hajottivat minun linnani.

Isosisko katsoi minun olkani yli niitä tyttöjä, antoi minulle halin ja sanoi että nyt pitää mennä sisään.

Iltapäivällä ennen kuin kävelin hoitopaikkaani jäin eskarin pihalle istumaan ja tuijottamaan sitä valtavaa hiekkakasaa joka oli kasattu aivan vanhani viereen. Se oli koristeltu kauniisti ja siitä meni tunneli läpi. Tein siihen ison parvekkeen.

En muista hajotinko sen.