Se on sitä kun on tarpeeksi tyhmä leikkiäkseen hengellään, kun haluaa kuolla muttei sitten haluakaan, olisi vain kivempi kadota. Haihtua samalla lailla pilvien sekaan kuin paperitehtaan piipuista nouseva valkoinen pumpuli, niin ettei enää erottaisi mikä on minua ja mikä taivasta. Sitä kun ainoa kännikaveri sanoo että täällä on yksiö täynnä meidän tuttuja etkä mahdu mukaan, ja katsot kun ne laittaa älypuhelimella kuvia facebookin seinälle. Mietit haluatko kuolla ihan vain kostaaksesi sille paskalle, niille kaikille jotka ovat sanoneet minulle ei, mutta se vasta olisi säälittävää, kuolla nyt muiden takia.

Liian helppo

MInä katson ihmeissäni vaaleaa käsivarttani, tönäisen sitä terällä ja naurahdan. 

Kokeilut Emlalla vie vain terveyskeskukseen tikattavaksi.

Honey, It's Up the Road, Not Across It

Minä ostin emlaa koska olen nössö, tosissani mietin että tänään sen teen, kun saan olla yksin ja rauhassa. Mutta en minä tee, koska olen kaksinverroin nössö, minä vain kokeilen kuinka syvälle sen kanssa saan ja sitten vähän enemmän koska vihaan itseäni sen takia yhä enemmän. Itkin eilen niin paljon, enemmän kuin koskaan muistan. Koko päivän. 

Minä vihaan taas kaikkia ja kaikkea niin paljon, lääkäriä ja omahoitajaa, ja ehkä vähän sitä ammatinvalintapsykologiakin. Sekin kokous meni niin perseelleen kuin olla ja saattaa, jo huoneeseen sisään mennessä ahdisti niin että piti keskittyä olemaan pyörtymättä. Koko puolisen tunnin aikana omahoitaja ei sanonut enempää kuin viisi sanaa, kaksi lausetta, ei puolustanut saati tukenut mitenkään. Lääkäri, se saatanan botoxnoita vain sanoi

Sunha työkokemuksella tän pitäis olla helppoa.

Ja minä mietin että purskahdanko huutoitkuun vai heitänkö sitä pöydällä päähän. Ei tämä ole helppoa vaikka olisi ollut kuusikymmentä vuotta töissä, menneisyyden työnteon määrä ei vaikuta tämän hetken tilanteeseen yhtään.

Mutta minä en osaa enää sanoa mitään, istun siinä mykkänä ja puristan itseäni kokoon ja paitaani ruttuun ja ammatinvalintapsykologi näyttää siltä että tosissaan miettii mitä ihmettää tekee täällä. Sitä ihmettelen minäkin, mutta tämä on suurvirastotoimintaa, kun kerran papereihin on kirjoitettu että minä lennän sieltä ulos juuri silloin, niin jumalattomat, niinhän ne minut heittävät vaikka niska-pers-lenkillä. 

Kun botoxnoita vihdoin sanoo että juu eiköhän tää oo ny tässä ja antaa sen alentuvan hymynsä, minä ponkaisen ylös tuolista ja lukkiuduin tunniksi vessaan itkemään.

Ainoastaan toinen potilas käy oven takana koputtamassa kolmen vartin päästä ja kuiskaa oven läpi jotta olenko ok.

Joo, minä raspaan vaikken ole ja vedän lisää vessapaperia rullasta että saan niistettyä nenäni. Sitten minä hiivin ulos ja kuvahuoneeseen, nappaan rasiasta sakset ja nostan sormen huulille kun toinen viiltelijä katsoo minuun. Se nyökkää ja minä hiivin takaisin vessaan.

Keskustelussa omahoitaja ei sano mitään kun kerron olevani ahdistunut ja pääni olevan täynnä teriä. Se haluaa keskittyä siihen etten osaa ottaa negatiivista palautetta, enkä ymmärrä mistä se oikein höpisee. Olen aina ottanut vastaan negatiivista palautetta, ja vielä oikein rakentavasti. Minä piirrän, maalaan ja kirjoitan harrastuksekseni, siinä on aika pakko ottaa vastaan kritiikkiä. Siinä minä sitten istun ja parun kuin vesiputous ja lopulta olen niin kiukkuinen ja väärinymmärretty etten sen takia sano enää sanaakaan.

Jään siihen paikoilleni istumaan kun seuraavan ryhmän pitäisi alkaa ja tunnen todellista epätoivoa.

The Versatile Blogger Award hell yeah

1. Nimeä 15 bloggaajaa

2. Kerro heille tunnustuksestasi

3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäåsi

4. Kiitä bloggaajaa jolta sait sunnustuksen 

5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

Umm, olen mahdoton ja laitan tähän sellaisten nimet joita seuraan viikoittain. Heitä ei ole hurjan montaa koska olen laiska. Olen pahoillani, älkää lyökö. Olette kaikki silti ihania yhtä lailla ja saman verran ja ja ja.

Tashee

Anttu

Kelvoton

Alex

Varislapsi

rokpeikko

Jep, juu-u. Tosnoi olis jepulisjee.

7. Vuorokaudessa vietän keskimäärin 4 tuntia tietokoneella. Viikonloppuisin noin 6. Viikossa se tekee noin 32 tuntia. Kuukaudessa sen 128 tuntia, jolloin vuodessa istun koneella keskimäärin (luultavasti pahasti alakanttiin) 1536 tuntia. 

6. Minä säästän rahaa laserkarvanpoistoon, voi kyllä. Ei enää ikinä höyläystä, vahaa, saati geeliä!

5. Ensi syksynä menen kurssille, jossa uusin täysin antiikkisohvasettini päällykset. Ajattelin vaaleaa, että voin sitten hakata päätäni seinään kun Memer tulee kuraisena ulkoa nukkumaan viereeni sohvalle.

4. Olen diagnosoinut itselleni epävakaan persoonallisuushäiriön.

3. Huumorini on epämääräistä, varsinkin Harun kanssa. Silloin kukaan ei tunnu ymmärtävän meitä ollenkaan. En ihmettele.

2. Olen täysi materialisti. Kun eilen digiboxini piti kummallista ääntä ja aloin ajatella että se kohta räjähtää, ajatukseni harhautuivat siihen mitä tapahtuisi jos heräisin sairaalassa. Ensimmäinen ajatukseni oli että olisivatko kasvoni pahasti palaneet, toinen menivätkö huonekaluni pihalle ja ai niin, onko Haru kunnossa?

1. With a great mustache comes great resposibility!

Kiitos paljon rirille tästä näin!!

Ja hyvää äitinpäivää kaikille äideille ja äidillisille, ja miksei äidittömillekin. Minä tein äidille kortin, huovutin sille kovakorut ja annoin iittalan oranssit tuikut Harun kanssa. Avattiin Fresitapullo ja käytiin kiinalaisessa syömässä.

Tänään elämä on hyvää.

Myrkynlykky

Kun minä en kestä ja hermostun ja ahdistun riidellessäni jonkun kanssa, minun pakkoeleeni on painaa päätäni käsillä. Molemmin puolin ohimoita ja siitä takaraivolle, ihan kuin siten voisin helpottaa sitä painetta joka pyörii kallossani ja niskassani ja kiertää koko kroppaa sieltä alas spiraalia pitkin. 

Tänään minä haluan viillellä, haluan niin uskomattoman valtavasti. Pahinta on olla antamatta itselleen lupaa, enkä tänään voi kun huomenna on töitä, enkä voi olla zombi. Sellaiseksi minä muutun kun olen viillellyt, se sulkee kaikki tunteet päiväksi ja hidastaa toimintoja kahdellakymmenellä prosentilla. Ei sillä tavalla voi olla lasten kanssa tekemisissä, lasten kanssa täytyy reagoilla sillä siunaaman sekunnilla kun jotain tapahtuu.

Niinpä minä kirjoitan asian tänne ylös, hakkaan näppäimiä hulluna ja soitan musiikkia liian kovalla. 

Minä en halua nähdä ketään, kuulla ketään, puhua kenellekään. Suljin facebookin ja kirjauduin ulos sähköpostista. Annan iskän ja äidin katsoa koirien kanssa jääkiekkoa olohuoneessa keskenään ja puhelimeni on äänettömällä.

Juuri nyt minä olen näkymätön. Mutta pääni on silti täynnä teriä.

Sankareita kaikki tyynni

Valtava, ruskea hämähäkki roikkuu katosta minun edessäni ja minä tuijotan sitä silmät lautasen kokoisina. Se on varmasti auton kokoinen ja sen seitti on hehtaarin mittainen Minä vihaan hämähäkkejä, sillä on pihtihampaat ja pitkät, sätkivät koivet. Ihan kuin se vaistoaisi minut siinä ja kai se näkeekin, eikö niillä ole tuhat silmää, hirviöt. Ahdistaa ja katson ympärilleni, pitikin tulla kesken päivän käymään kotona kun ei täällä ole ketään.

Hengitä, pidä sydän tasaisena. Valtava tukku paperia käsiin ja litistän sen sormieni väliin. Jopa kymmenen talouspaperin alta tunnen sen rusahduksen ja minua oksettaa ja inhottaa ja loikin tuskissani vessaan, katson kuinka se huuhtoutuu alas ja pesen kymmenen kertaa käteni. Minä tein sen!

Oikea arjen sankari, pöljä.