Ota nyt niistä selvää

Olin viikonlopun Womban luona Örmykkään kanssa. Meillä oli uskomattoman hauskaa ja nautin olostani. Unohdin tosin lääkkeeni ja illalla makasin Womban vieressä ja yritin hengittää.

Tunsin syyllisyyttä kun tanssin miehen kanssa baarissa ja mietin Audiota, vaikkemme ole edes sopineet minkäänlaisesta seurustelusuhteesta. Mutta se oli silti melko mielenkiintoista, en ole sellaista koskaan ennen tuntenutkaan. En ensin edes tajunnut mistä on kyse, sitten pakenin tupakalle ja tajusin. 

Kotona Audio sanoi että olisi kiva olla kesällä jossain kanssani, se on kai sen tapa sanoa että olen kiva. Minä tuijotan ylös sen ruskeita silmiä, silitän sen vaaleaa reittä ja painan paljaat varpaani auton kylmään, huuruiseen ikkunaan, ja sanon etten pidä hyttysistä.

Mutta siitä taidan pitää, ihan vain pikkaisen.

Ongelmamöykky

Sain lähetteen takaisin päiväosastolle, olen lääkärin mukaan alkanut taas oirehtia niin pahasti. En sano ettenkö olisi itsekin miettinyt sitä, kyllä minä tiedän että hirttosilmukkaohjeen etsiminen netistä on aika lailla mielenterveyden rajalla. 

En tiedä mitä pitäisi tehdä tai mitä tapahtuu, kaikki on taas ihan perseelleen enkä saa mistään kiinni. Olen uskomattoman väsynyt, hämmentynyt ja neuvoton. En jaksa itkeä, ainoastaan maata paikoillani ja yrittää olla ajattelematta sitä olemattomuuden toivetta, joka syö takaraivoani hetki hetkeltä ontommaksi. 

En ole pitkään aikaan viillellyt, mutta terät houkuttavat minua piiloistaan. En kuitenkaan suostu, en halua  enempää ongelmia Audion kanssa, sen jota olen tässä tapaillut. Se ei tosin ole edes kysynyt minulta arvista, mutta ei se minulta paljoa muutakaan ole kysynyt. En tiedä mitä se haluaa ja se ahdistaa minua. Se sanoo että sillä on hauskaa kanssani vaikken ole sanonut sanaakaan kahteen tuntiin sen höpöttäessä omiaan, se sanoo että olen kaunis muttei ota minua kainaloonsa, se sanoo vain moi ja halaa nopeasti kun se heittää minut kotiin, vaikka vasta aiemmin illalla meillä oli molemmilla todella hauskaa. Minä seison hetken pakkasessa ulkona kun se kipuaa autoonsa jossa sen kaksi kaveria jo odottaa sitä ja kävelen sitten hitaasti sisään.

Minä veikkaan taas seksiä, sen perässä ne kaikki tuntuvat minun perässäni juoksevan. Viestien ja juttujen perusteella.

Enkö minä muka ole muun arvoinen, miksei minusta voi välittää, mikä minussa on vikana? Tai miksi minä olen niin helvetin viallinen.

Odotan missä kohtaa saan oikeasti tarpeekseni, missä kohtaa minä heitän jok'ikisen näkemäni miehen alas parvekkeelta, kaadan öljyä kannusta päälle ja heitän vielä tulitikun perään. Ehkä pitäisi vain tyytyä naisiin, mutta naiset vasta kusipäitä osaavat ollakin.

Ehkä menen vain naimisiin itseni kanssa ja tyydyn parhaimpaan mahdolliseen järjestettyyn avioliittoon.

Ostin itselleni tänään keltaisia ruusuja.

Minä tapasin miehen. Sellaisen aika mielenkiintoisen ja vähän oudon, mutta mukavan.

Hiukan pelottaa mitä tästäkin tulee vai tuleeko mitään, mutta haluan yrittää parhaani. Se on niin komeakin.

Vihaa, pettymystä, loukkaantuneisuutta

Tänään Hesalainen teki sen taas. Ihan vain ilmoittaakseni etten ole pelkästään katkeroitunut ja vainoharhainen. Se sanoi minulle olevansa Hipsuttajan kanssa.

Soitin äsken Womballe joka kertoi olevansa kahvilla Hipsuttajan kanssa.

Minä menen nyt vetämään Railin kanssa perseet.

Transparent

Joskus minä mietin olenko olemassa, sillä samalla tavalla kuin kaikki muut. Vai onko minun lävitseni helpompi katsoa, onko minut jotenkin helpompi unohtaa. Luisunko minä mielestä ihan vain vahingossa vai olenko minä siellä ollenkaan missään vaiheessa.

Hesalainen teki minulle tänään oharit, oltiin suunniteltu menevämme neljän porukalla katsomaan vanhojen tansseja, koska minä tein tänään tuttavaperheen tyttärelle kampauksen ja meikin ja olisin sitä mennyt katsomaan ja kaksi jätkää - Hesalaisen luokkakavereita - eivät ole paikkakuntalaisia ja halusivat mennä katsomaan. Aamulla kun sitten pistin viestiä ja kysyin homman nimeä, sanoi hän että toinen jätkistä on töissä ja toinen humalassa ja että hän menee kaverinsa kanssa. 

Aha. Just.

Minä olen niin täynnä vihaa ja pettymystä ja loukkausta, haluaisin olla sille ilkeä ja huutaa ja lyödä. Miten se voi aina tehdä minulle näin, miten se voi aina unohtaa minut, miten? Joka helvetin kerta. Ja minä en osaa suuttua sille, pääni lyö tyhjää shokista vaikka pitäisi olla jo ymmärtänyt että ihmiset nyt ovat mätiä, ettei kukaan pidä lupauksiaan ellei sitten kiristämällä tai lahjomalla. 

Minä olen niin väsynyt tähän touhuun, ihmisiin. Siihen etten jaksa enää luottaa, siihen että kaikkiin joutuu pettymään. Siihen että minä teen kaikkeni ja yritän, yritän ihan tosissani vain saadakseni lyijyä niskaani.

Minuun sattuu.

Minun kanarianlintuni kuoli tänään

Minun kanarianlintuni kuoli tänään. Se oli ollut jo jonkin aikaa vähän huonommassa kunnossa, se oli niin vanhakin.

Aamulla minä join teetä ja katselin sen syövän siemeniä. Sillä oli kauniin oranssi höyhenpuku ja se uskalsi laulaa vain yksin. Sitten minä lähdin kotoa kahdeksi tunniksi ja kun palasin löysin sen häkkinsä pohjalta. Sen kauniin persikkainen  nokka oli jo muuttunut siniseksi ja silmät olivat kiinni. Otin sen käteeni ja silitin, sen untuvahöyhenet olivat pörrössä tiukkaan puristettujen siipien alla. Se ei tuntunut lainkaan kylmältä ja silittelin sen pehmoista kylkeä enkä tiennyt mitä tehdä. Äiti kaivoi säilytetyn jäätelölaatikon kuppikaapista ja tajusin kastelevani koko lintuparan kyynelilläni.
Vuorasin kopan pehmeillä, valkeilla nenäliinoilla ja laskin sen pienen ruumiin niille, sitten painoin kannen naksahtaen kiinni. Jätin sen terassille koska ei minulla ole sydäntä heittää lintuani roskikseen ja maa on roudassa.

Suny oli minulla kuusi ja puolisen vuotta, iältään se oli jo varmasti kahdeksan. Viimeisen vuoden aikana se on muuttunut koko ajan vanhemmaksi, sitä ei enää voinut edes päästää lentämään kun sen koordinaatiokyky oli niin sumentunut. Joten en voi sanoa ettenkö sitä olisi odottanut, eivätkä pienlinnut ikuisuuksiin elä. Mutta on se silti kamalaa kun lemmikki kuolee, varsinkin jos se on ollut sinulla niin pitkään, oli se sitten lintu, kani, koira tai hevonen. minä jotenkin aina ajattelin, etten suuremmin surisi sen kuolemaa, onhan minulta ennenkin kanarianlintuja kuollut. Niin käy usein kun ulkomailta tuotuja lintuja ostaa, ne eivät ole kehittäneet tähän ympäristöön soveltuvaa vastustuskykyä ja niiden sieltä hankkiminen on aina riskipeliä.

Mutta kun tottuu siihen että ovesta sisään katsoessa näkee kirkkaan oranssin höyhenpallon valkoisessa häkissä, näyttää tyhjä häkki lohduttoman pimeältä. 

Jumala on selvä diktaattori

Minä raotan silmiäni väsyneenä ja yritän hahmottaa punaiset numerot digikellossani ilman silmälaseja. Seitsemän ja minä vihaan nukkumista ja sitä kuinka vaikeaa se on, kuinka se on hankalaa lääkkeillä ja ilman. Pistän itseni kauniiksi, sidon nutturan niskaani ja keitän aamuteen, ilman sitä en enää pääse minnekään. Sitten ajan kansanopistolle ja etsin epätoivoisena oikeaa luokkaa, ulkomaalainen poika ei ymmärrä pätkääkään kun yritän kysyä siltä ohjeita ja kun viimein löydän perille, hymyilen ja tervehdin, otan vaatteet pois ja kiipeän korokkeelle. 

Ilma täyttyy hiljaisesta lyijyn kahinasta paperia vasten ja toisinaan vähän höpsähtäneen näköinen nainen selittää minulle omiaan. Pidemmällä tauolla se tulee kertomaan kuinka senkin tytär on joskus ollut surullinen ja viillellyt ja että jos haluan puhua niin hän asuu tuossa ihan lähellä. Somaahan tuo, mutta ei kiitos. Varsinkaan siinä vaiheessa kun se kertoo kuinka ei tietäisi missä tyttärensä olisi jos hän ei olisi rukoillut sen vuoksi niin paljon, että olisi hyvä rukoilla aina ja jos joku pelottaa niin kädet ristiin ja isä meijjän ja se katsoo minua suoraan silmiin. Minä hymyilen kohteliaasti ja käännän katseeni takaisin ulos ikkunan takana seisovaan mäntyyn ja lumisateeseen.

Minä en kestä, en vain kestä tuollaisia ihmisiä. Kiehun vain hiljaa ystävällisen ja kuuntelevan ilmeeni takana ja nielen jokaisen ilkeän sanan joka nousee jo pitkin kurkkuani. Minä pidän siitä että uskonnoista ja uskonnollisuuksista jutellaan, mutta minä en siedä oletuksia, sitä kuinka joka helvetin ihminen olisi ensinnäkään kristitty tai enää tätä maailmaa rukoilisi joka ilta. Sitä että "Kyllä kaikki vaa tarvittee Jumalaa joka antaa voimaa ja valoa kun meitä kuitenki koetellaa niin palijo. Sen takija kannattaa aina, vaikkei isä meijjää ihan ulkoa muistaiskaa." Ja merkitsevä katse.

Minun on kuitenkin sanottava että muistan Isä meidän -rukouksen ulkoa, mutta niin muistan myös karjankutsu-loitsun. 

Juteltiin tänään terapiassa minun viikonlopustani ja miehistä ja suhtautumisestani ihmissuhteisiin. Terapiatätiä ihmetytti kun kerroin ihastustunnustustilaisuuksissa sanovani automaattimesti Ei must saa tykätä. Mutta niin se vain on, ei minusta saa tykätä - romanttisessa mielessä siis - se on kiellettyä. Sellainen saa minut ahdistumaan ja ajattelemaan mitä se toinen haluaa, mitä se minulta odottaa. En minä halua antaa itsestäni toisellekin ihmiselle, minä hädin tuskin riitän itsellenikään. Ja se ajatus että joutuisin näkemään jotakuta ihmistä joka päivä, joka ikinen päivä on jotenkin ylitsevuotavan ahdistava. Se että joku olisi minun reviirilläni ja tunkisi minun asioihini ja vaatisi minulta jotain. Miten sellainen muka onnistuu? Mieluummin istun viisi tuntia putkeen tietokoneella, teen keramiikasta teepannun ja pusuttelen koiraani. Eikö se muka riitä? 

Itkuparkurakkaus

Käytiin Memerin kanssa tänään eläinlääkärillä. Kaksivuotias poikani joutui käymään läpi nukutuksen, kastroinnin ja kamalampaakin kamalamman kaulurin, jota joutuu pitämään yötä päivää kymmenen vuorokautta. Minä en tiedä miten päin olla kun poika itkee kipulääkkeistä huolimatta, ei halua mennä ulos eikä juoda vettä. Se sai jo kerran irrotettua laastarinkin paikoiltaan, pitkäkuonolainen. Siskonsa on ihan kummissaan kun ei pikkuveli halua leikkiä ja juosta, eipä tuo ihmekään kun muniin sattuu.

Aika säälittävät kipulääkkeet annettiin, iltaisin puolikas tabletti, on siinäkin sitten tasainen kipulääkitys. Minun pääni ei kestä kohta kun en tiedä mitä voisin tehdä kun lapsi itkee lattialla.

Ostin uuden kirjan, Peter Franzenin Tumman veden päällä ja sitä olen nyt pari päivää lukenut. Upeasti kirjoitettu, melko surullinen tarina. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta ja keskittyy siis niihin asioihin jotka lapsi huomaa. Hajut, värit, lämmöt. Kaunista ja surullista.

Mikä sul o ko sä oot koko päivän ollu tämmöne, sanoo äiti ja vetää naamansa nyrpylleen ja pitää typerää ääntä. Tällä äitini tarkoittaa että olen sarkastinen ja tyly. Minä katson sitä hiljaa hetken ja tukahdutan haluni alkaa riidellä. Sen sijaan että kerron että minulla on tänään todella huono päivä, että oloni on raskas, väsynyt ja masentunut, olen levoton enkä voi keskittyä mihinkään, että haluan juoda pullon suomiviinaa ja mennä makaamaan lumeen yöksi, sanon että olen aina ollut tällainen.

Katsotaan pressan vaaleja ja minä kyden raivossani hiljaa äidin ensin pilkatessa Haaviston seksuaalisuutta ja sitten sanoen perään että eihän se tietenkään haittaa. Luulen että se pelkää minun olevan homo ja loukkaavansa minua, ja tietyllä tavalla nautin siitä että se tuntee tarpeekseen olla varovainen seurassani. Ylempi käsi äiti-tytär -suhteessamme on aina ollut väännön ja tuskan takana ja sen kerran saatuani olen varma tehdäkseni kaikkeni pitääkseni asian niin.

Kuolen joka yö yhä uudelleen

Olen viime öinä nähnyt painajaisia, koko pitkän yön. 

Minä melkein kuolen koko ajan, minua poltetaan raudoilla ja haistan palaneen lihan hajun, kuolleet ihmiset uhkaavat häpäistä minut, enkä uskalla katsoa niitä silmiin.

Kiemurtelen itseni ylös pelosta hereille ja nukahdan taas vain jatkaakseni siitä mihin jäin.

William, would you like to die? Ne kysyvät ja minä vastaan
I don't know, ja pyyhkäisen tummat hiukseni kasvoiltani.