Laita kädet korville

On kurjuuttanut, kai se on tämä räntäsade ja loputon tuuli. Niin hirveää siellä on etten aamulla jaksa lähteä enää ulos Memerin pissatuksen jälkeen. Istun sohvalla ja tuijotan ikkunasta ulos samalla kun tietokoneen ruutu pyörittää BBC:n Call the Midwifea. 

Menen ruokailuksi kuitenkin, maksan siitä ruoasta rahaa. Olo on raskas ja surullinen, sellainen kaihoisa ja murtunut. Siinä hetkessä tunnistin sen tunteen hyvin, vaikka olikin aikaa siitä kun se viimeksi oli päälle käynyt. Se on hassua miten sitä unohtaa miltä joskus silloin tuntui kunnes se tulee takaisin ja ihmettelee miten sellainen kipu edes pääsi unohtumaan. Ahdistusta ja pahaa oloa on niin montaa erilaista sorttia, on sitä vihaa, surua pahoinvointia, kaihoa, inhoa, väsymystä. Ei sitä edes muista kuinka vaikeaa voi olla hengittää tai olla ihmisten lähellä. Sitä miten kadottaa aikaa jäädessään jumiin, tuijottamaan asioita minuuteiksi ja minuuteiksi. Ihan vain siksi ettei enää pysty ajattelemaan samalla kun alitajunnassa riehuu. Kaikki on liikaa ja sitä haluaa vain sinne missä on lähin koti, lähin turvapaikka johon voi piiloutua pakoon, josta ei tarvitse lähteä ulos ennen kuin koira tarvitsee taas pissattaa.

Olen kai vain väsynyt, siitä se aina tuntuu johtuvan. Olen tehnyt hyvin töitä tällä viikolla, animaatiota. Olen saanut 51 kuvaa piirrettyä, hurjat seitsemän sekuntia kuinka tyttö nousee seisomaan valopallojen keskellä, joista yhdestä syntyy perhonen. Siinä on kuulemma liikaa tavaraa, ei ihminen pysty katsomaan kaikkea kerralla. Vaikka jälki on hyvää, ihminen ei liiku niin sulavasti, pitää keskittyä ihmisen liikkumiseen ja nykimiseen ja miten jotkin liikkeet ovat toisia nopeampia. 

Minusta tuntuu että olen yhä enemmän ilkeä ihmisille, minä puren äkkiä enkä edes syystä.

On niin raskas olo, tuntuu kuin minua vedettäisiin maan alle, työnnettäisiin hartioista alaspäin. Aivan kuin päälläni olisi painopeitto, sellainen jota käytetään joillain erityislapsilla rauhoittamiseen. Ne ovat todella painavia, enkä itse pysty olemaan sellaisen alla kovinkaan kauaa. Joitakin se auttaa ankkuroitumaan, minua vain ahdistaa.

Otin mattopuukon mukaani kun lähdin työpisteeltäni, ensin hypistelin sitä hetken. Se on sellainen pinkki pilipalikiinalaisversio jonka sain ostettua halvalla, mutta terävä se on. Sujautin laukkuuni ja läksin kun en enää kestänyt. Siellä se laukussa on vieläkin ja on huomiseen asti kun lasken sen takaisin työpisteelleni. Ei minun tarvitse sillä mitään tehdä, riittää että se on tuolla ja tiedän sen, minulla on vaihtoehto ja saan itse päättää mihin suuntaan nojaudun. Nykyään se menee useammin tähän etten mitään tee. Vaikka haluan niin en halua. En tiedä mitä ajattelen siitä, minun kuuluisi kai olla ylpeä, mutta en osaa tuntea muuta kuin surua. Se on niin iso osa minua, tuntuu kuin se olisi kuollut ja minä surisin sitä. Aina välillä se jaksaa nostaa päätään ja minä suren etten ole tarpeeksi vahva tuomaan sitä takaisin eloon. Vaikka tiedänhän minä että oikea vahvuus on olla tekemättä mitään. Minun pääni ymmärtää mutta vatsa ei. 

Näinä hetkinä toivon että joku olisi kanssani, ihan vain vaikka istumassa hiljaa. Kaipaan psykoterapeuttiani ja sitä että olisi joku jolle puhua edes kahdesti viikossa oikeista asioista. Täällä ei ole ketään kelle puhua oikeista asioista ollenkaan. Eivät ne edes tule teelle kun kutsun, pelaavat mieluummin pelejään. Jäin taas ulos. En tiedä miksen ole tarpeeksi, miksen koskaan riitä? Ja mitä minun kuuluu tehdä että yllän siihen mihin pitäisi? Kai minä joskus opin, eihän tässä elämisessä muuten mitään mieltä ole. 

Ihan hyvin minä olen täällä pärjännyt yksinäni, näitä päiviä tulee aina toisinaan kun ei muuta voi kun istua ja itkeä. Tuskin säästyn niiltä koskaan, siihen minä en enää voi vaikuttaa. Tiedän oman psyykeni, ei ihminen voi intenssiivistä psykoterapiaa käydä kolmea vuotta tutustumatta omaan päähänsä.

Täytyy vain olla vajoamatta liian syvälle ja uskoa että tulen takaisin taas hetken päästä ja unohdan jälleen kerran miltä tuntuu kun sielua sattuu.

Kuulumisia ja semmoisia

Syys on ihan mukavaa aikaa, niinä päivinä kun ei sada. Tuoksuu omenilta ja on pöljiä oravia pihassa taputtelemassa ruokaa piiloon nurmikkoon. Alkaa olla uusia värejä luonnossa ja kävellessä lehdet kahisevat jalkojen alla. Näin lämpimillä keleillä ei Memeriäkään ihan joka ulkoilukerran jälkeen tarvitse pestä, vaikka sekin rumba alkaa uhkaavasti lähestyä.

Minulla on kummityttö! Hänet leikattiin maailmaan juuri samoilla hetkillä kun minä kurvasin serkun talon pihaan. Lauantaina kävin katsomassakin sitä pientä nyyttiä, on uskomatonta kuinka pikkuruinen voi ihminen olla. Tuskin elämän aikana tulee montaa mahdollisuutta pitää sylissään alle vuorokauden ikäistä vauvaa, sen vuoksi on ihan hyvä elää. Seuraavaksi näenkin kummityttöni pari päivää ennen ristiäisiä, kahden kuukauden päästä.

Sarjisfestareilla oli todella hauskaa, näin kavereita ja ostin Deadpoolia ja Hawkeyeta ja asioita Pienlehtitaivaasta. Eräs nainen halusi ottaa minusta muotokuvan kuvablogiinsa ja juttelimme niitä näitä jonkin aikaa. Hänellä on projekti jossa hän kuvasi kiinnostavan näköisiä vieraita ja hänestä hiukseni olivat upeat, olin tehnyt lettinutturan. On aina hassua ja ilahduttavaa kun onnistuu juttelemaan ventovieraan kanssa luontevasti, varsinkin kun on tällainen sosiaalinen rampa kuin minä. Tulee hyvä mieli moneksi hetkeksi.

Aikuisuus on rankkaa

Huomenna Helsinkiin Sarjakuvafestivaaleille, lähdetään neljä opiskelijaa ja opettaja. Ihmeen laiskoja ihmisiä täällä, halukkaita olisi lähtemään mutta kukaan ei halua ajaa. Jääköön kotiin itkemään.

Memerillä on ollut maha tänään pipi, nyt se alkaa jo olla hieman parempi. Keitin riisiä ja sekoitin siihen raejuustoa. Ja apteekista koirien maitohappoja sun muuta sisälmyksiä rauhoittavia tinktuuroita. Kyllä se siitä, sillä on stressimaha. Odotin että se olisi reagoinut muuttoon ja Bimin olemassaolemattomuuteen nopeammin, hetken jo luulin että pääsin helpolla. Tänään aamulla neljältä sain todeta olleeni väärässä. Raukka on ollut aika naatti tänään, vaikka ulkona onkin aika reippaana. Kysyin eläinlääkäriltä että voiko se matkustaa, sanoi että jos yö menee hyvin niin miksikäs ei, kun vain ottaa masulääkkeet mukaan. 

Mennään serkkuni luo, se on poksahtamassa kahteen osaan hetkenä minä hyvänsä. Innolla odottelen tulevaa kummityttöäni tähän maailmaan, vaikka vähän jännittää että se pullahtaa ulos nyt viikonloppuna tämänpäiväisen vyöhyketerapian avittamana. Serkku sanoi että entäs sitten, saisikin jo tulla, tulet tänne nyt vain, niin harvoin saa sukulaisia käymään!

Huomenna on palautus luurangosta ja lihaksista, sain tänään ääriviivat tehtyä valopöydän läpi ja oikeasti pitäisi tehdä se loppuun ja valmiiksi asti. Tänään on mennyt huomio lähinnä tuohon pienen karvaeläimen hoivaamiseen. 

Onhan tässä ilta aikaa, hän sanoi ja painoi play ja netflixin Breaking Bad lähti pyörimään.

Omenapiirakka

Muutin viime viikonloppuna, nyt olen saanut tavarat paikoilleen ja matot lattialle. Olen terapioinut itseäni palmarosalla ja leiponut tämän huushollin ensimmäisen omenapiirakan pihan omenoista. Memerin olen saanut viereeni nukkumaan, tuossa se loikoilee kiinni minussa ja jalat nykii unen tahdissa. 

Siivosin koko paikan lattiasta kattoon klorinilla, en ymmärrä miten joka paikkaan voi saada roiskeita. En edes halua tietää olivatko ne kahvia vai jotain aivan muuta. Kylpyhuoneessa on kai jonkinlainen kosteusongelma, isännöitsijä hyvin epämääräisesti sanoi että korjaavat sen kun menen lomalle. Ei herättänyt luottamusta. Keittiössä on ilmeisesti jonkinlainen kytkentävirhe jääkaapin ja lampun kanssa, iskä totesi että toivotaan etten kuole sähköiskuun ennen kuin se saadaan kuntoon. Pattereita ei saa päälle ja yksi säädin heiluu oudosti irrallaan. Ja olohuoneessa on rikkinäinen töpseli.

Silti on ihan hyvä olo, tästä tuli helposti ja nopeasti koti, kun vain sai omat tavaransa ja tilansa ja lapsensa tänne. Huomenna saan vielä sängynkin, ei tarvitse enää kahden istuttavalla rokokoo-sohvalla nukkua koiran kanssa. On ollut läheiset tunnelmat, milloin on tassu nenässä tai häntä silmässä.

Koulu on kiva, olen tutustunut ihmisiinkin. Tänään ne olivat täällä teellä ja leikkasin yhden hiukset. Se oli todella tyytyväinen, se oli mukavaa. Sain palkalla ostettua Memerille shampoota. Tällä viikolla tutkitaan lihaksia ja luurankoa, pitää piirtää sarjakuva aiheesta. 

Sitten vielä vähän aikaa sitten piirtämäni kuva, jonka tulevan kummityttöni äiti pyysi itselleen.