Taikurilaatikkopeltipurkki

"Tää on ihan niinku verta, vaikka tää onki vadelmaa.'

"Nii, ihan yhtä punasta."

"Joo mutta paljon sitkeämpää."

Lapset ovat mahtavia, minä vain ajattelen kun yritän painaa mieleeni kaiken minkä se sanoo. 

"Joku hiippaili eilen yöllä meidän uudessa talossa, heräsin siihen ko se kolisteli. Sitten se katsoi mua ja mä katsoin sitä ja hetken me vaan siinä tuijotettiin toisiamme. Sitten se lähti pois.

Mitäköhän se teki meidän talossa? Hmm... minä näin eilen kirjeen pöydällä, mutta sitten tuuli vei sen merelle. Mutta hei! Katsos! Mikä tämä on? Se on se kirje!"

"No ohhoh, mitäs siinä sanotaan?"

"'Hei, anteeksi että herätin yöllä, asutte minun talossani. Terveisin LehtiKukka.'"

"Voi ei, ollaanko me muutettu jonkun toisen taloon?"

"Ei ei, kyl mä muistan sellasen jonkun LehtiKukan jolle me annettiin rahaa."

"Hyvä, ei tarvitse sitten huolehtia."

"Ei niin. Mutta luulen et se tuli etsimään sen käsilaukkua."

Vain lasten kanssa voi vakavalla naamalla keskustella olennoista, jotka ovat päätyneet syömään muurahaisia, joiden muurahaispurkki on kaatunut lattialle, josta syystä siellä on liian iso siivo vierailulle ja siitä kuinka kyseisellä olennolla on vatsanpuruja kun se on mennyt syömään vähän liikaa muurahaisia.

Minä kävin muuten myös Saksassa moikkaamassa isosiskoa ja ihastuin siihen maahan. Siellä on tosi kaunista ja tosi halpaa.

Muutan viikon päästä kahdeksan tunnin päähän täältä. Menen opiskelemaan taiteita, vihdoinkin.