Facebookin feedi täyttyy leskenlehdistä ja vauvoista ja kasvavista vatsoista. Mikä ihmisiä vaivaa, miksi tähän maailmaan täytyy juuri nyt tulla lapsia yhä enemmän ja enemmän, tuntuu että niitä puskee joka saamarin aukosta.
Ahdistaa oma parisuhde, joka on taas mahdollisimman parisuhdeton ja lokeroimaton, koska sitoutumiskammoni välttelee jokaista toisen esittämää kysymystä elämisen suunnasta. Hyi olkoon ja voi tsiisus, kasvaisinpa jo aikuiseksi ja ymmärtäisin itseäni. Ymmärtäisin mitä haluan ja tarvitsen, mutta ei, en osaa enkä halua. Juoksen mieluummin pakoon ja vitsailen ja vaihdan puheenaihetta. Heti kun sä et o enää aktiivisena Tinderissä.
Saamarin kevät, saa kaikki aivan sekaisin. Minä yritän uida ja pysyä pinnan päällä, onhan tässä nyt vaikka kaikkea mitä odottaa. Minulla on toukokuun ajan näyttely pystyssä Sastamalassa, mutta sinne pitäisi ensin saada tauluja valmiiksi tarpeeksi ja pitäisi tehdä julisteet ja avajaisten kutsukortit. Miten ihmeessä sellaisiakin tehdään? Ei ainakaan sillä lailla ettei avata fotaria ollenkaan.
Maalannut minä olen ahkerastikin, siitä olen nauttinut, taas tuntuu että se onkin ainut asia mistä nautin. Toinen pistää viestiä: vieläkö maalaat? Joko tuut kotiin? En halua lähteä, mitä minä kotona. Ahdistaa olla siellä ilman Memeriä, se jäi vanhemmille autorikon vuoksi ja nyt siellä on ihan liian erilainen mies tilalla nukkumassa sängyssäni. Sellainen joka haisee enemmän hielle kuin ei, ryövää peiton vaikka sillä olisi omakin, sellainen joka ei lämmitä varpaitani vaan omaa jääkalikkajalat. Ja vaikka Memekin osaa viedä oman tilansa, niin sitä pystyy sentään siirtelemään kun se levittäytyy liiaksi.
Eikä Meme jätä vessanpytyn kantta auki. Joka helvetin kerta.
