Koditon koti

Kaksi viikkoa olen ollut vanhempien luona, syyslomaa viettämässä töiden merkeissä. Mieleen vuolahti elävästi ensimmäisenä iltana miksi minun ei ole hyvä täällä, miksi omaan kotiin on hyvä lähteä heti kun aika tulee ja rahat on töissä tienattu ensi kuulle. Kurja olo on kurjaa seuraa, mutta olen pitänyt itseni kiireisenä ja pysynyt poissa tästä sohvalta aivan muiden ihmisten sohvilla. Olen nähnyt kaikki ne jotka haluan elämääni ja tavannut yhden uudenkin, vaikka kyynisyyteni ja patoutunut pessimismini muistuttelevat maailman totuuksista. Kun ei haluaisi että sattuu ihan kovasti, älyllä tajuaa että enhän minä enää ole täällä, minä olen toisessa päässä Suomea, en minä voi luvata kenellekään mitään, en minä halua luvata kellekään mitään. Enkä minä usko että kukaan pitäisi minulle lupauksiaan, ei ole tähänkään mennessä pitänyt.

Riideltiin äidin kanssa siitä kun minä en voi ostaa lamppua e-baysta, se ei ymmärrä ettei voi ymmärtää irrationaalista syytäni jonka vuoksi en vain osaa tehdä päätöksiä ilman tukea, eikä se osaa tukea muuta kuin pionit pihaltaan. Lopulta minä en enää sano mitään, on helpompaa vain olla hiljaa ja mennä suihkuun parkumaan samalla kun yrittää sheivata sääriään vaikkei oikeasti edes tarvitsisi.

Serkku tulikin tänne käymään sainpa nähdä pikkuisen kummitytön. Se on sähäkkä typy, ei halua paikoillaan olla viittä minuuttia kauempaa. Sitten täytyy jo olla hyppyyttämässä ja liikuttelemassa tai naama muuttuu kiukustuksesta punaiseksi ja tulee rääkäisy. Serkku näytti väsyneeltä, se ei ole saanut nukkua kolmea tuntia kauempaa. Kai sen maksaa omasta lapsesta.

Sunnuntaina minä lähden kotiini, eikä takaisin tarvitse tulla ennen joulua.

Vesiväriharjoitus