Klara vappen not gonna happen

En tiedä pitäisikö kirota pohjalaisia vai tylsiä ihmisiä, eivätkö nämä tiedä että aattona kuuluu juhlia? Kiukuttaa taas olla keskellä korpea josta on sen kolmekymmentä kilsaa lähimpään säädyllisenpään baariin, sellaiseen jossa kuusikymppisten lähentely-yritykset ovat alle kahdeksankymmentä prosenttia. Mutta ei, sen lisäksi että hukkasin kauppareissulla kännykkäni, joudun myös juomaan yksin.

Joudun ja joudun, vaihtoehtoja on monia, aina voisin vetää nappia naamaan ja nukkua koko vapun yli niin ettei minun tarvitsisi kuunnella sisäistä valitustani ja vielä vuotaa se muiden ihmisten silmille.

Voi sitä silti pitää hauskaa yksinkin, niin minä aina itselleni hoen. Vaikka muut mieluummin istuisivat kalsareissaan pelaamassa videopelejä pimeässä huoneessa, ei minun niin tarvitse tehdä. Jos ei halua ilmaista viiniä jota lupailin niin eipä sitten. Minä tiedän että joskus nukkuminen on viintä parempaa, mutta senkin saisai sanoa ääneen.

Valkoviiniä ja pezejä ja karaokea, siitä on omakiva tehty.

Erikoisemman ihmisen arki

Ensin valitan viikon että pitäisi käydä kaupassa, syön tuc-keksit kaapista ja kakistelen banaanilastuja irti kitalaesta iltapalaksi, hyi kun niitä inhoan. Leikin että puuro maistuu veteen tehtynä ihan yhtä syötävältä ja lisään päälle enemmän hilloa, ettei kaurat tule takaisin päin. Kerään tarvittavia asioita lapulle, maito, voi, kananmunia, hedelmiä. 

Menee taas pari päivää, lisää suolakeksejä ja banaanilastuja ja vesipuuroa kun kerään itseäni ja rohkeutta. Valittelen vielä pariin kertaan, itselleni ja sille paralle joka sattuu viereeni istumaan. 

Otan uuden lapun, kirjoitan siihen ylöslaittamani asiat järjestykseen. Se on sellainen järjestys missä ne sijaitsevat kaupassa. Niin on paljon pienempi mahdollisuus että unohdan jotain ja joudun elämään ilman sitä seuraavaan kauppareissuun asti. Koska kun sieltä on kerran ulos päästy niin ei ihan heti takaisin mennä.

Pahinta on käydä kaupassa jossa ei ole ennen ollut. Tässä maassa asiat ovat onneksi niin, että suurin osa kaupoista on liki identtisiä, mutta on se silti eri asia, kun ei tiedä että se soijajukurttipurkki löytyy juuri ja tismalleen oikeasta paikasta mistä sitä etsiikin. 

Seuraavaksi täytyy tarkistaa tili, vaikka tietääkin että siellä on ihan tarpeeksi rahaa ruokaan kun kerran tuli hyvä palkka viime kuulta.  Mutta se täytyy silti katsoa, että tietää. 

Kun sinne kauppaan onnistuu vihdoin pyöräilemään, siellä liikkuu osastolta toiselle mahdollisimman huomaamattomana, hipelöi asioita ja lukee tuoteselostuksia ja rikkoo sen ostoslapun kun tekee siihen kynsillä reikiä hermostuksissaan. Ostaa niin paljon ruokaa että sillä selviää seuraavat kaksi viikkoa ja kolmannen hapankorpuilla, kiittää kassaa ja painuu kotiin niin pian kuin kintuista pääsee.

Minä en pidä kaupassa käynnistä.

Kun rakkaisiin sattuu

Tulin lomilta kotiin jo eilen mutten tänään päässyt lähtemään kotoa mihinkään. Olin jo menossa, kasvot naamassa ja aamupala syöty miten syöty ja jopa kouluihin haut laitettu, mitä nyt aivan viimetingassa. Ainakin laitoin, eilen aloitin mutta sitten ei taas henki kulkenut ja oli pakko lopettaa ettei naama muuttunut siniseksi. 

Memer sai kohtauksen eikä se loppunut seuraavaan kahteen tuntiin. Sitten kun se nukkui kipulääkkeitä minun kyljessä pillitin vielä tunnin pari ihan vain varmuuden vuoksi. Koska Memer ei elä enää kauaa ja on parempi itkeä jo etukäteen niin ehken huku sitten lopulta.

Jäin päiväksi kotiin, ensiksikin koska olin jo auttamattomasti myöhässä, naamani oli punainen ja paisunut ja itkusta pää kipeä ja toiseksi näin viime yönä unta että Memer hukkui jokeen, joten en halunnut ottaa riskiä tulla hiljaiseen kotiin.

Voi kuulostaa oudolta ihmisestä kenellä ei ole ollut lemmikkiä joka on lähin olento koko elämässä, mutta pelkään ja paljon Memerin menettämistä. Kamalinta on se ettei voi tehdä toiselle muuta kuin antaa pilleriä ja silittää kun toinen on niin kovassa kivussa ettei enää hallitse omaa kroppaansa. Tietää se ja nähdä se ja istua vieressä, katsoa takaisin kun toinen katsoo suoraan silmiin tuskissaan. Pitää kiinni ettei se lähde kävelemään kun ei se saisi liikkua vaikka sattuukin ja on levoton. 

Ei se mikään ihmekään ole että itkettää.