Vappua, simaa ja puutarhanhoitoa

Minä kokeilen uutta terapiamuotoa, olen kuullut että sitä kutsutaan puutarhanhoidoksi. Se on ihanan raskasta ainakin tässä vaiheessa, kun minä myllerrän kaksikymmentä vuotta paikoillaan olleen mullan uusiksi. Jättömaata on valtavasti, ja sen olen vasta laittanut syrjään, sellainen siivoaminen on ihan yliarvostettua. Olen saanut jos aikaiseksi kivipuutarhan ja kahteen penkkaan uuden maan. Toisessa on reunalla karpaattienkelloja, valkoisia ja sinisiä ja ylempänä ritarinkannuksia violetteina ja vaaleanpunaisina, gladiousseja purppurana ja vaaleanpunaisina ja keltapunaisina. Kääpiöivän luumupuun haen huomenna, samoin kun vähän kesä- ja syyskukkia lisää. Ja multaa, multaa tarvitaan aina lisää.

Tätä minä ehdotan kaikille joille on vaikeuksia rentoutua ja nukkua. Tee sen kolme tuntia kasaan painuneen maan lapioimista, sen jälkeen mitä terapeuttisinta suunnittelua ja sitten paras kohta: uuden mullan kaivuu ja uusien taimien ja siementen ja sipulien istutus.

Ulkoa kun tulen kävelen suoraan saunaan makaamaan lauteilla ja meinaan nukahtaa. 

Ihanaa, loma ja kukat ovat ihania.

Hyvää vappua kaikille, juokaa paljon simaa (vähän kirkasta sekaan) ja kokeilkaa kuinka monta pyöreää pikku munkkia saatte yhtäaikaa suuhunne (minä saan vain kolme)!

Minua pelottaa

Ihmiset haluavat aina olla liikaa ja enemmän, niin paljon että koko maailma paisuu eikä siihen mahdu enää mitään muuta kuin minä itse. Ja sitten se kutistuu äkkiä ja pysyvästi, eikä sisälle jää enää mitään.

Minun terapiatäti ja omahoitaja aina ihmettelee mitä minä ajattelen, koska sanon aina ajattelevani. En minä osaa koskaan selittää, koska ei ajatuksissani ole järkeä. Ne ovat ja kiertävät kehää, ne pomppivat ja poukkoilevat ja joskus niitä ei ole ollenkaan. Ajatteleeko ihminen oikeasti koko ajan? En minä ainakaan. Eikö koko ajan asioiden ajatteleminen olisi kamalan työlästä ja surullista, minä ainakin tulen aina surulliseksi kun ajattelen liikaa. Olo muuttuu raskaaksi ja haluan lopettaa, mutten aina osaa. 

Sitten minä menen nukkumaan.

Minulla oli hoitokokous, melkein myöhästyin. Lääkäri on yhtä pelottava kuin ennenkin eikä sitä näytä kiinnostavan, ei yhtään mikään. Minä mietin pitäisikö sen istua tässä minun paikalla, mutta tuijotan mieluummin ikkunasta ulos. 

Sitten se kysyy mitä olen ajatellut tehdä kun osastohoito päättyy ja minä hätkähdän. En minä ole miettinyt ollenkaan, olen juossut pakoon koko ajatusta kuin mustaa surmaa enkä kertaakaan ole vilkaissut taakseni. Se sanoo että miten olisi työkokeilu ja minua itkettää. Enhän minä sellaiseen pysty, en ihan varmana pysty, katso nyt minua. 

Miksen sitten suoraan lähtisi työelämään, sieltä saisi edes rahaa käteen?

Sitten minä lähden siitä huoneesta enkä puhu koko päivänä yhtään mitään.

Syntymäpäiväskumpppaisku

Odotan että kello lyö kahtatoista, virnistän Harulle, vinkkaan sen perääni ja kipitän jääkaapille. Sieltä minä vedän pullon kylmää skumppaa ja kaksi lasia. Sanon että hyvää synttäriä murupieni ja sitten me molemmat yritetään pulloa auki, kun ei meidän pienet kätöset oikein toimi. Minä lopulta pamautan korkin ilmaan ja kikatetaan molemmat käsien takana kun porukat on jo nukkumassa.

Tää o ny sun pullo, minä sanon ja kaadan meille molemmille täydet lasit ja kilistellään ennen kuin kömmitään takaisin olkkarin sohvannurkkaan katsomaan 1994 vuoden Veren vangit. Hihitellään Tom Cruisen ja Brad Pittin vampyyrisuhdetta ja siemaillaan makeaa alkomahoolia hienoista laseistamme yömyöhään.

Haru on ainoa ihminen josta oikeasti pidän, kaikessa. 

Minun aikuinen suuri pikkusiskoni.

Alaspäin

Ne haluaa laittaa minut suljetulle, mutta minä sanon etten halua, etten suostu. Että minä voin ihan hyvin, kaikki on hallinnassa. Suljetulla on kamalaa ja pelottavaa, siellä ei ikinä voi yhtään paremmin kuin ulkopuolellakaan. Lukitut ovet ahdistavat minua ja se, etten tiedä sieltä ketään. Yksinäisyyden puute saa minut hakkaamaan päätäni seinään ja kiipeämään kaappiin piiloon. 

Jos ne minut sinne sulkevat, sitten minä ainakin kuolen.

Ohforfuckssake

Minä minä minä en pääse Audiosta eroon, tein sen typerän, idioottimaisen, kana-aivoisen virheen että viinapäissäni lauantaina menin koppiin ja pyysin siltä anteeksi, itkin sitä ja halasin ja nyt se taas facessa sanoo että me päästään tästä yli, pitkästä aikaa tuntuu että joku välittää ja luv u ja tahdon olla sun kanssa minä hakkaan päätä näppiksiin koska olen niin uskomattoman tyhmä. Mikä tässä päässä on niin vialla, mikä on miehen päässä niin vialla. En minä sanonut mitään rakkaudesta, en minä sanonut mitään välittämisestä, en minä sanonut että haluan palata yhteen. Minä sanoin että olen pahoillani, voi jumalauta. Nyt kadun niin etten ole pahoillani kuin omasta järjettömyydestäni.

Minä en lähde tästä talosta enää ikinä ulos.

Tatuointini ja päiväosasto

Keskiviikkona olin tatuoitavana. Selvisin kunnialla, oli hyvä päivä monen pahan päivän keskellä. Sattui vasta kun niskaan päästiin, muuten olin oikein urhoollinen, mitä nyt yhdessä kohtaa alkoi heikottaa. Haru oli minun tukena, se on lomilla nyt ja tuli kuolaamaan kun haluaisi omansa. 

En ymmärrä, tulen päiväosastolla vain surullisemmaksi. Itken taas, itken joka pirunmoinen päivä vaikka olin sitä vältellyt jo useamman vuoden. Kun vihdoin pääsen kotiin päivän päätteeksi, en voi muuta kuin lyyhistyä lattialle väsymyksestä ja parkua.

Torstai oli kamala. Ensimmäisessä ryhmässä kerroin etten enää jaksa yrittää ja että olen väsynyt kaikkeen, johon omahoitajani ei sanonut mitään. Minä tietysti aloin itkemään ja tunsin paniikkikohtauksen alun, joten lähdin pois. Ehdin lukita vessan oven ennen kuin aloin hyperventiloida, yritin hengittää paperipyyhkeen läpi enkä saanut henkeä. Mietin haluanko hukuttaa itseni vai työntää märän käteni pistokkeeseen. Kiipesin kylpyammeeseen koska siellä oli turvallisempaa ja etenin huutoitkussani tunnin ennen kuin sain itseni tarpeeksi kasaan uskaltautuakseni ulos ja mennäkseni nurkkahuoneeseen rauhoittumaan.

Puolen tunnin jälkeen - ryhmän loputtua - Omahoitaja koputtaa oveen ja tulee sisään ja kysyy vihaisena Mitä toi nyt sit oli?

Ensin minua hävettää ja pelottaa, mutta sitten yritän selittää että haluan taas vain kuolla, etten halua olla enää, että haluan luovuttaa mutta se luulee että puhun vain sosiaalisten tilanteiden pelostani eikä ota minua tosissaan. Minä vain annan periksi koska en jaksa. 

Ehkä olisi vain parempi olla menemättä enää päiväosastolle.

Hei hei mitä kuuluu

Lauletaan Apulantaa Harun kanssa autossa niin lujaa kuin kurkusta lähtee ja meitä molempia naurattaa. Katson pikkusiskoa odottavasti, kohta, kohta, kohta ja sitten vain karjutaan Tonin kanssa, kilpaa auton kaiuttimien kanssa ja melkein voitetaankin. Sekoitan Harun oranssit hiukset pörröön ja korjaan ohjaustani ettei suistuta ojaan sataakahtakymppiä. Se nauraa, virnistää minulle ja suitsii sitten tukkansa takaisin paikoilleen.

Tästä minä pidän.