Erilaiset kasvatustyylit

Aikuisjohtoinen kasvatus

Aikuisjohtoisen kasvatuksen omaavat vanhemmat uskovat oman arvovaltansa, elämänkokemuksensa ja ikänsä vuoksi voivansa alistaa lapsen tahtoonsa, tehdä tästä tottelevaisen ja nöyrän ihmisen. Aikuinen uskoo tietävänsä mikä lapselle on parhaaksi, mitä ja miten tämän tulee kaiken tehdä. Lapsen kanssa ei neuvotella, keskustella tai sovita, kasvatustyyliin kuuluu käskeminen, kuri ja mahdolliset rangaistukset.

Lapsi oppii hyvät käytöstavat, työnteon ja muiden kanssa toimimisen, mutta itsenäisyyttä ei tueta.

Tämä johtaa helposti negatiiviseen palautteeseen, syyllistämiseen ja moittimiseen, joka aiheuttaa lapselle huonon itsetunnon ja yliherkkyyden arvosteluille.

Lapsen voi olla vaikea tehdä omia päätöksiä, koska vanhemmat eivät ole antaneet sen opetteluun tarvittavia mahdollisuuksia. Lisäksi hän voi olla ihmissuhteissaan alistuva, hiljainen, pelokas ja/tai kuuliainen. Rangaistuksen pelko saattaa olla läsnä jokapäiväisessä elämässä.

Toisaalta lapsi voi myös purkaa huonoa oloaan kapinoimalla, joskus huonoin ja tuhoisin seurauksin, tai olla haluton kasvamaan aikuiseksi.

Lapselle ei ole annettu mahdollisuutta rakentaa omaa minuuttaan joka aiheuttaa lapselle henkisiä ja sosiaalisia ongelmia, jotka puhkeavat viimeistään teini-iässä.

Anna mennä -kasvatustyyli

Vanhempi ei ohjaa lastaan, jopa luopuu kasvatusvastuustaan. Syynä voi olla välinpitämättömyys tai vanhempien omat vaikeat ongelmat (mm. taloudelliset syyt, psyykkiset syyt, päihderiippuvuus, kypsymättömyys). Usein vanhempi ei kykene edes huolehtimaan lapsen perustarpeista, eikä opeta lapselle moraalikysymyksiä. Vuorovaikutusta vanhempien ja lapsen välillä ei juurikaan ole ja vähäkin on usein negatiivista.

Lapsi kärsii välinpitämättömyydestä ja voi kokea itsensä arvottomaksi ja epäkelvoksi. Tunteiden käsittely voi muodostua vaikeaksi ja hyväksyntää haetaan muualta. Joissain tapauksissa huonojen valintojen parista, mm. alkoholi ja huumeet voivat houkutella tuuliajolla olevaa nuorta.

Lapsi voi kokeilla rajojaan huonoin keinoin, aiheuttaen vahinkoa niin itselleen kuin ympäristölleen. Se voi näkyä huonona käyttäytymisenä ja sopeutumattomuutena, joka vaikuttaa koulu- ja jopa työelämään sääntöjen noudattamisen vaikeutena ja muiden huomiotta ottamisena.

Hyvin käydessä lapsi löytää perheensä ulkopuolelta aikuisen, joka edes osittain korvaa vanhemman roolia hänen elämässään.

Lapsijohtoinen kasvatustyyli ns. ”vapaa kasvatus”

Lapsi on perheen päällikkönä, komentaen vanhempiaan ja saaden tahtonsa läpi kaikessa. Vanhemmat toteuttavat lapsen jokaisen toiveen ja hemmottelevat lasta joka käänteessä hyvää tarkoittaen.

Vanhemmat eivät koskaan vaadi lapselta mitään, vaan kaikki esitetään kysymyksinä, ehdotuksina ja toivomuksina. Usein myös lahjomisella ja vastapalveluilla. Lasta ei haluta painostaa mihinkään, ja arvostamisen ja tukemisen periaate menee liian pitkälle. Vapaat kädet saadessaan lapsi tekee mikä eniten miellyttää: syö epäterveellisesti, nukkuu epäsäännöllisesti ja ottaa mitä haluaa.

Rajojen puuttumisen vuoksi lapsen on itse opittava mikä on oikein ja mikä väärin ilman aikuisen opastusta. Väärien valintojen seuraukset voivat olla pienelle lapselle liian suuret ja vaikeat käsiteltäväksi, ja lapsi kokee helposti vapaan kasvatuksen laiminlyöntinä.

Lapsi voidaan nähdä kodin ulkopuolella huonosti käyttäytyvänä, jakamisen ja odottamisen käsitteet voivat olla hänelle vieraita ja vaikeita.

Liiallisen hemmottelun tuloksena lapsi ei pääse kokemaan tarvittavia pettymyksen ja turhautumisen tunteita, jolloin pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua suurilta ja aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Pienellä ihmisellä ne helposti purkautuvat käyttäytymisongelmina ja raivokohtauksina, koska on kokenut siten saavan tahtonsa viimeistään läpi. Se aiheuttaa vaikeuksia hoito- ja kouluelämässä.

Lapsi on itsekäs, eikä ota muita huomioon.

Lapsen voi olla vaikea ymmärtää milloin tekee oikein ja milloin väärin, ja on tärkeää kertoa mitkä säännöt ovat. Aikuinen ei saa tuomita lasta vaan lapsen teon.

Ohjaava kasvatustyyli

Kasvattajalla ja lapsella on tasapainoinen kasvatussuhde, jossa aikuinen luottaa itseensä sekä lapseen. Kuunteleminen ja ymmärtäminen ovat tärkeitä osia kasvatuksessa ja lasta motivoidaan ja tuetaan tekemään oikein.

Vuorovaikutus on sujuvaa ja molemminpuolista ja aikuinen käyttää tarpeeksi aikaa lapsen kanssa. Aikuinen selittää lapselle asiat niin että tämä ymmärtää ja on aidosti kiinnostunut kuulemaan myös lapsen näkökannat.

Lapselle annetaan tämän taitojen mukaista vastuuta ja lapsi saa ratkaista pieniä, itseään koskevia asioita sekä tehdä pieniä valintoja.

Aikuinen selvittää lapselle säännöt ja rajat sekä niiden syyt pyrkien johdonmukaisuuteen, jolloin lapsi itsekin näkee asian laidan. Näin lapsikin hyväksyy säännöt, oppii näkemään syyn ja seurauksen ja ottamaan muut huomioon.

Lapsi on tasa-arvoinen, mutta aikuinen muistaa roolinsa kasvattajana ja oman vastuunsa. Vanhempi toimii lapsen roolimallina elämän kaikissa osapuolissa, niin hyvissä kuin huonoissa asioissa.

Luottamussuhde aikuiseen lisää lapsen hyvää itsetuntoa ja omanarvontuntoa, hän oppii luottamaan itseensä ja muihin ympärillään ja uskaltaa kokeilla uusia asioita. Lapsella on lupa myös epäonnistua ilman arvostelua tai nolaamista.

Aikuinen sopeutuu kasvavan lapsen tarpeisiin. Riitatilanteissa ratkaisua etsitään keskustelun ja kuuntelun avulla yhdessä ja itsenäisesti.

Tavoitteena on lapsen itsenäinen ja turvallinen kehittyminen häntä tukevassa ympäristössä. Lapsesta kasvaa tasapainoinen, elämästä kiinnostunut, yhteistykykyinen ihminen.

Oma kasvatukseni

Omat vanhempani ovat käyttäneet nähdäkseni jokaista neljää eri tyyliä tarpeen tullen. Ohjaavaa on ollut enimmäkseen joka päiväisessä arkielämässä sekoittuen lievästi anna mennä -tyyliin. Vanhempani olivat paljon töissä ollessani pieni, jolloin meidän piti huolehtia itse itsestämme. Saimme kuitenkin tietyt rajat vapaudellemme, kotiintuloajat ja ruokailuajat. Laput piti jättää tai vanhemmille soittaa jos johonkin tuli lähdettyä.

Asioista keskustelu ei ole koskaan kuitenkaan kuulunut perheemme kulttuuriin ja sen olenkin joutunut itsekseni opettelemaan kantapään kautta kasvaessani. Toisaalta hoivaa ei ole meidän perheestämme koskaan puuttunut.

Siinä on essee jonka opettajalle kirjoitin. Inhottaa nämä tehtävät, minusta ne ovat koulumaailmaan liian henkilökohtaisia ja siksi minä ainakin kaunistelin. Luulen että suurin osa ihmisistä kaunistelisi näissä asioissa. Seuraavaksi on jonossa etiikan essee, jossa pitäisi kertoa omia arvojaan ja minusta se on inhottava ajatus kertoa niistä opettajalle.

Tämä on taas niitä asioita joita en itsekään oikein ymmärrä, muutoin kuin omat asiani pidän sellaisina kuin haluan. Ehkei angstibloggarin kuuluisi sanoa noin, koska se nyt sotii tätä koko periaatetta vastaan, mutta minä en näekään näiden lukijoita joka päivä, tai oikeasti keskustele teidän kanssa ihan oikeasti. Minun ei tarvitse kärsiä teidän tuomioistanne (vaikka olenkin sen verran yliherkkä että niin teen), eikä minun tarvitse kohdata sitä päivittäin.

Koristelu ja valikoivuus ovat siis minun koulumaailmani pääsanat juuri nyt.

Hilpeä väliotsikko

Pieni välikommentti, näin juuri Dressmanin uuden mainoksen ja uuh.

Anteeksi etten saa mitään täällä aikaiseksi, mutta en saa kyllä missään muaallakaan. Koulua ja töitä ja kursseilla juoksemista, väsyttää vain. 

Koulu on kivaa, mutta muistan taas ne asiat joista siellä en pidä. Sen miten ihmiset puhuvat päälleni kuin se ei haittaisi, sitä ettei kukaan ikinä odota minua kun johonkin pitäisi liikkua. Sitä että olen avoin ja aktiivinen ja keskustelen, mutten kykene silti solmimaan oikeita ihmissuhteita. Se on aina ollut minulle outo asia, sellainen mysteeri jota ei vain kykene selvittämään. 

Mitä ihmettä minun pitää tehdä toisin, miksen minä riitä?

Jonkun viisaus jätti tänään

Oikeasti en ole läheskään noin hehkeän näköinen.

Tänään minä jonotin puhelimessa kahdeksalta aamulla hammaslääkärille ja sainkin ajan ja olin onnellinen siitä. Kunnes menin sinne, se laittoi puudutuksen joka ei toiminun, minä huusin ee he'ev (ei helvetti), se piikitti lisää ja siirtyi repimään hammasta irti. Puudutuspa ei vieläkään toiminut ja minä tunsin joka viiltämisen ja rasahduksen ja repäisyn ja tunkemisen. Puristin kylkeäni ja tuolin käsinojaa ja joka lihas kramppasi ja tärisi ja minä itken, mutta se lääkäri ei lopeta eikä hoitaja sano mitään, joten niin minä sitten koen elämäni pahimman fyysisen kivun seuraavat kymmenen minuuttia.

Sen jälkeen se lopettaa, tulostaa laskun ja sanoo kiitos hei, hoitaja katsoo silmät ymmyrkäisinä kun minä haparoin ovelle. Polveni pettävät oven ulkopuolella ja lyyhistyn viereiselle penkille, mutta en voi jäädä siihen koska järkyttynyt huutoitku kolkuttaa kurkunpäässä.

Käytävällä istuu lapsi äitinsä kanssa ja se katsoo minua silmät suurina ja minä nostan venäläishuivini korkeammalle kasvoilleni, ettei sitäkin alkaisi pelottaa.

Sitten minä istunkin autossa ja hyperventiloin ja itken ja hyperventiloin lisää ja tajuan etten voi ajaa kotiin, koska jalkani ei suostu pitämään jäykkää kytkintä alhaalla.

En minä tiedä miten kotiin pääsin mutta eteiseen on lyyhistytty ja siinä koottu taas jalat alleen, ja nyt en sohvalta poistu kahteen päivään. Isosisko sanoi että reklamaatiota reklamaatiota.

Ensi kerralla kun joku hampaistani alkaa kiukuttelemaan, tarvitaan neljä raavasta miestä että minua mihinkään saadaan.

Minä tungen sinun akuuttisi sinne minne

Sieltähän se tuli, se ensimmäinen päivä kun aamulla toteat että voi helvetti, en minä jaksa. Mutta siinä vaiheessa on vielä pakko jaksaa, koska kaikki olettavat sinun kykenevän ja olevan hyvä ja energinen, ja pelkästään toisten odotukset saavat sinut nousemaan ylös, kävelemään huoneen poikki ja lyömään herätyskellon pois päältä.

Se johtuu siitä etten ole voinut vain olla ja nukkua ja löllytellä omassa pilvilinnassani puoleentoista viikkoon ollenkaan, siitä että viikonloppu meni Traconissa - joka oli muuten aivan mahtava tänä vuonna - juostessa ja maanantaina ehdin olemaan kotona puoli tuntia kotona koulun ja piirrustuskurssin välillä. Kotona olin kymmeneltä illalla ja tein läksyjä. Olin unohtanut miten paljon aikaa läksyt vievät. 

Lisäksi viisaudenhampaani on kai tulehtunut, ollut viimeiset neljä päivää. En voi sille mitään tehdä, kun se ei kuulemma ole vielä tarpeeksi akuutti. Huomenna soitan niille ja kysyn onko tarpeeksi akuutti kun vuotaa verta ja koko vasen puoli naamaa on turvonnut ja jomottaa, enkä pysty nukkumaan kun sattuu niin saatanasti ja rauhasetmitkäliekin on turvonneet ja kosketusarat.

Minä vihaan näitä puhelinsotia, sitä että ihmisten on pakko käydä niitä ollessaan sairaita ja väsyneitä ja uupuneita, silloin kun itseään ei kykene todellisuudessa juurikaan puolustamaan.

Terapiassa olin jo valmis itkemään väsymystäni, mutta enpäs itkenyt, en ennen kuin äiti sanoi että äläpäs menekään kotiin vaan käy vielä kaupassa ja minä totesin että voi ei älä viitti nyt mä alan itkemään. Ja sitten minä itkin ja äiti suuttui minulle ja vielä enemmän kun selitin että olen vain niin väsynyt. Ja sitten olin kiittämätön lapsi, niin kiittämätön vaikka kiitin sitä viiteen kertaan ja halasinkin. 

Ne on niitä hetkiä kun minä en koskaan ole tarpeeksi.

Marmattamista

Ihana päivä tänään, se sanoo ja minä ynähdän. Se lupasi aamulla sadetta ja siellä paistaa aurinko, minusta se on väärin. 

Laitan opettajan pöydälle Franzenin Tumman veden päällä kun se pyysi, minä luin sen kai jo pari vuotta sitten kun löysin alennushyllystä. Jutellaan siitä ja siitä miten se kertoo täydellisesti lapsen näkökulman ja että haluan nähdä sen elokuvan vielä tällä viikolla.

Taidan mennä yksin.

Perjantaina lähden kohti Tamperetta, viikonloppuna on Tracon johon mennään heilumaan Harun kanssa, kuten niin monena aikaisempanakin vuonna. Siellä on aina ihanaa, pöljiä ihmisiä ja upeita asuja ja mielenkiintoisia paneeleita. 

Olen miettinyt varaavani ensi vuonna pöydän taidekujalta, laitan jok'ikisen ikivanhankin kuvan sinne, jota kehtaa edes katsoa ja teen jotain vähän myyvempää kamaa. Fanfiction-juttuja, niitä menee väkisinkin parhaiten.

Koulunkäynti on niin kallista, miten ihmisillä on tähän varaa. Siihen että täytyy maksaa vuokrat ja sähköt ja vedet ja puhelimet ja verkot ja ruoat ja hygieniatuotteet ja kirjat ja opiskelumaksut ja koira ja askarteluvälineet ja teet ja terapia.

Mistä persnahasta ne sellaiset rahat sitten repii samalla kun opiskelee, jos tuista tulee käteen se 300 euroa, kysynpähän vain. Haluaisin huomauttaa että saisin työttömänä enemmän kuin opiskelijana, onko se mikään ihmekään että se houkuttelee ihmisiä. Minä sain enemmän rahaa sairaana.

Töitä töitä, mutta kun ei täältä töitäkään saa, varsinkaan opiskelun ohelle.

Minä saan aina rahasta päänsärkyä, ja vielä enemmän Kelan sivuista.

Ihanaa, kaunista ja kamalaa

Paljon on tapahtunut ja paljon on voimia viety, se on kamalaa, se energiavaje. 

Minä pääsin kouluun, yhdeksän kuukauden aikuiskoulutus perhepäivähoitajaksi ja on siellä hauskaa. Sellaista mitä olen tässä jo useamman vuoden vähän tehnyt, mutta isommalla skaalalla. Olen viikon siellä nyt ollut, ja vaikka olen hurjasti tykännyt, on voimavarat olleet koetuksella. Olin ehtinyt unohtaa millaista on oikeasti keskittyä ja kuunnella ja kirjoittaa ja istua monta tuntia liikkumatta mihinkään samalla. 

Kahvilassa ja muutenkin missä töissä vain täytyy totta kai hymyillä ja olla kohtelias ja avoin ja jutella ja nauraa, mutta ei niin suuressa mittakaavassa kuin koulussa. 

Tämän tein eilen illalla, meni n. 7 tuntia

Edellispäivänä Audio laittoi minulle viestiä. En siitä ole vuoteen kuullut ja facebookissakin poisti kavereistaan. Se ei minua haitannut yhtään, huokaisin silloin helpotuksesta. Se on lapsellinen ja älynsäkin itse pilannut mies, jonka kanssa en enää haluakaan olla tekemisissä.

Se kuitenkin kysyi että ehtisinkö kahvitella, ihan vain kahvitella, ei sitä kiinnosta että seurustelenko, on tapahtunut paljon ja se haluaa avautua jollekin ja sitä melkein itkettää, anteeksi että se on sillon joskus ollut täysi kusipää ja sille on tullut tosi huono mieli meidän säädöistä (joita se ei muuten itse halunnut puhua läpi), eikä hänellä ole mitään ketunhäntää nyt tässä, mutta tosi ikävät on hänen fiilikset.

Menin ihan vain että saan sanoa omalta osaltani tärkeät asiat ja siinä onnistuinkin. Sanaakaan se ei kuunnellut, aivan kuten ei silloinkaan.

Sillä on sairaus edistynyt ja kesän se oli toimintakyvyttömänä ja nyt ne on löytänyt massan sen aivoista. Kysyin mikä se on ja voiko sille tehdä mitään. Hän ei tiennyt ja sanoi että hänellä on yksi lääke, joka auttaa kaikkeen, ja se nyt tiedetään. Minä pyöräytin silmiä, kun ei se mari auta mihinkään kuin turruttamiseen ja se idiootti tietää sen itsekin.

Sitten se alkaa vonkaamaan, sitä kuinka kivaa meillä silloin oli ja olis ihan hurjan kiva jos voitais mennä siihen takaisin. Minä muistan vain sen paskan olon mikä sen tapaamisen jälkeen aina oli ja kysyn siltä, että onko sillä tarve vain saada joku lähelle. Se kiertelee ja kaartelee ja minä tiedän että sen ajatteli että minä olisin helppo. Selitän sille viidellä eri tavalla että ei tule onnistumaan, että en halua ja että en halua siksi ja miksi ja siksi. Minä en pidä siitä että minua yritetään säälillä saada ansaan.

Ei se uskonut tai kuullut, se sanoi että mieti nyt ja puhelin toimii aina ja täällä hän on.

Minusta tuntuu että se vain pelkää, se pelkää jäädä yksin ja se pelkää kuolla ja se haluaa minut saattohoitajakseen. Minä en ole sellaiseen kykenevä enkä haluakaan olla, en varsinkaan ex-ei-edes-poikaystäväni saati kenenkään muun. Tässä on itseään saatettu sinne haudan lepoon niin monta vuotta että en tarvitse muitakaan.

En minä oikeasti edes tunne Audiota, eikä se tiedä mitään minusta, ei se koskaan kysynyt tai kuunnellut.

Minä en ymmärrä sen mieltä. Ja minusta on kamala ajatella että voin olla niin julma, että toivon sille nopeaa kuolemaa.

Typerä ja suvaitsematon

Iskä kertoi minulle yhden tärkeän elämäntotuuden ihmisistä muutama vuosi sitten. Se menee näin:

"Älä luota ihmisiin. Tai oikeastaan, jos luottaa siihen että ihmiset ovat aika typeriä ja suvaitsemattomia, niiden kanssa tulee toimeen ihan hyvin."

Se, että olen kokenut sen todeksi kerta toisensa jälkeen on vain lujittanut tätä jokseenkin perinnöllistä elämänviisautta, jonka iskä on vuorostaan oppinut Ukkilta. Niillä on aikalailla samanlainen elämänkatsomus ja minä olen pudonnut samaan lokeroon. Tai kaivoon mahdollisesti, koska tästä ei ole paluuta.

Miksi nyt jaan tämän elämäni lakipykälän johtuu siitä, mitä tapahtui viime yönä.

Vaikka olinkin vielä jokseenkin kipeä ja pyjamassa koko päivän silmälasit päässä ja tukka takussa, sai kaveri houkuteltua minut baariin kaverinsa kanssa tunnin varoitusajalla. Tunsin sen toisen tytön yläasteelta, mutta en ole sen kanssa ollut tekemisissä. En kuulunut niiden supercooliin kauniiseen tanssiporukkaan, ja se on vieläkin vähän pelottava ihminen. Siis ei pelottava, lähinnä kyse on siitä että se on sellainen ihmisihminen, joka on pitkä, laiha ja kaunis, jolla on valkoinen täydellinen hymy ja kiharrettu blondi tukka. 

Mutta se oli tosi myös sellainen joka halusi lähinnä istua, juoda karpalolonkeroa ja olla hiljaa. Tanssilattialle ei voinut mennä ennen kuin siellä oli niin paljon porukkaa että se on vastoin logiikkaa, ja silloinkin piti mennä keskelle, koska se ei tykännyt siitä että sitä katsotaan.

Tämä ei nyt liity vielä mitenkään typeryyteen tai suvaitsemattomuuteen muuten kuin että minun teki mieli itseäni tai mahdollisesti sitä päähän, kun se ei tajunnut että sellaisella naisella kuuluisi olla itsetunto kohdillaan.

Loppuillasta puoli kolmen aikaan minä irrottauduin siis heidän seurastaan, koska hiljaa istuminen ei ole se asia josta maksan kymmenen euroa päästäkseni tekemään ja liityin muiden tuttujen seuraan. Kolmelta minut löysi lapsuudenkaveri, jolla on jo pitkään ollut jokin kummallinen ihastus minuun, mutta en saa siitä koskaan kiinni.

Se tanssii minun kanssa ja sitten tekstailee, tanssii ja tekstailee ja nauretaan sitä kuinka se on hukannut toisen tuttuni. Sitten alkaa hitaat ja minä katson kelloa että juu, hitaat joko mennään, koska minä vihaan hitaita ja minä vihaan sitä kiusallista hetkeä joka väkisinkin on tulossa jos niitä tanssii jonkun kanssa, joka ei täysin ymmärrä ja halua että on friend-zonella.

Mutta en pääsekään pakoon ja olen idiootti itse, olen aina. Se on kuitenkin ihan hauskaa, koska lauletaan Pinkin mukana ja nauretaan ja sitten se lopettaa ja se typerys suutelee minua ennen kuin tajuan tehdä mitään.

Ja vinkkinä kaikille: et ole kuoleva kala, etkä myöskään kykene syömään päätäni, miten suureksi suusi avaatkaan.

Se hymyilee typerästi ja 'jaa, voi vittu', ajattelen minä ja mennään hakemaan takit. Hukkaan sen hetkeksi ja kun se taas tulee niin se näpyttelee puhelintaan taas. Se kertoo että sen en-edes-tiedä-fuck-buddy-ehkä-on-off-nainen on laittanut viestiä ja hän soittaa sille ja sitten löydetään se kadonnut tuttu, jolla on kieli naisen kitalaessa (katso aikaisempi ohje) ja jostain syystä kainalossa naisten musta pikkulaukku. 

Sitten sanoo hän mies että fuck-buddy olis tossa läheisen kebabbilan edessä, mennään sinne. Juu mennään vaan sanon minä ja haluan lyödä sitä, koska tässä se ihmisten typeryys taas nähdään. Niin minussa kuin siinä.

Ja sitten laitan Matruusille viestiä että voiko se viedä minut kotiin ja ne tulee samalla kyydillä, koska se lapsuudenkaveri asuu lähellä minua. 

Kotona odotan että kello on puoli kahdeksan ennen kuin annan koirille ruoan ja mietin, olenko minä liian suvaitseva vai liian typerä.