Olen vähän sanaton, se on nykyään harvinaista. Nykyään on niin harvoin ihmistä jolle vain puhua puhumisen vuoksi että silloin kun on, en jää hiljaiseksi.
Minun on vaikea ymmärtää pitkistä parisuhteista eronneita. Empatioin kyllä, mutta en ymmärrä. Empatia ja sympatia ovat aina olleet minulle helppoa, joskus liiankin helppoa. Tunnen toistenkin puolesta, eikä se ole hyvä asia. Mutta silti en voi ymmärtää sitä että joku kokee morkkista toisista ihmisistä kahden kuukaudenkin kuluttua. Ei se kai ole pitkä aika vielä toipumiseen, kai se on vasta todella vähän.
En tiedä, en ole joutunut koskaan itse yrittämään toisesta yli pääsemistä.
En minä mihinkään pakota, en painosta. Saa lähteä ja pitääkin jos tuntuu että ahdistaa. Täällä minä olen vielä kuukaudenkin päästä. Mutta saat syyttä itseäsi ettet yli pääse, jos vielä vastailet eksäsi viesteihin siitä mitä olet tekemässä ja mitä kuuluu.
Ei kai se ole helppoa kaikille vain päästää irti.
Kiitos huolenpidosta, olen ihan kunnossa :) Kommenttisi sai mut melkein itkemään. En ole vaan täällä päin seikkaillut kauheasti enää, mutta kiva ettet ole mua silti unohtanut <3
VastaaPoistaIhmissuhteet on niin omituisia. Itsekään en ole koskaan joutunut pääsemään kenestäkään yli tai en ainakaan sellaisesta joka olisi joutunut yhtä lailla suremaan minua. On vaikea ymmärtää miten ihmiset alkavat roikkua toisessa, vaikka se irti päästäminen olisi kaikille parhaaksi.
Hyvä tietää että oot kunnossa ♥
PoistaNiinhän se on, ehkä vielä joku päivä saan itseäni päähän hakata, että nytpähän tämänkin ymmärrät. Toivottavasti ei koskaan tarvitse.