Sain lähetteen takaisin päiväosastolle, olen lääkärin mukaan alkanut taas oirehtia niin pahasti. En sano ettenkö olisi itsekin miettinyt sitä, kyllä minä tiedän että hirttosilmukkaohjeen etsiminen netistä on aika lailla mielenterveyden rajalla.
En tiedä mitä pitäisi tehdä tai mitä tapahtuu, kaikki on taas ihan perseelleen enkä saa mistään kiinni. Olen uskomattoman väsynyt, hämmentynyt ja neuvoton. En jaksa itkeä, ainoastaan maata paikoillani ja yrittää olla ajattelematta sitä olemattomuuden toivetta, joka syö takaraivoani hetki hetkeltä ontommaksi.
En ole pitkään aikaan viillellyt, mutta terät houkuttavat minua piiloistaan. En kuitenkaan suostu, en halua enempää ongelmia Audion kanssa, sen jota olen tässä tapaillut. Se ei tosin ole edes kysynyt minulta arvista, mutta ei se minulta paljoa muutakaan ole kysynyt. En tiedä mitä se haluaa ja se ahdistaa minua. Se sanoo että sillä on hauskaa kanssani vaikken ole sanonut sanaakaan kahteen tuntiin sen höpöttäessä omiaan, se sanoo että olen kaunis muttei ota minua kainaloonsa, se sanoo vain moi ja halaa nopeasti kun se heittää minut kotiin, vaikka vasta aiemmin illalla meillä oli molemmilla todella hauskaa. Minä seison hetken pakkasessa ulkona kun se kipuaa autoonsa jossa sen kaksi kaveria jo odottaa sitä ja kävelen sitten hitaasti sisään.
Minä veikkaan taas seksiä, sen perässä ne kaikki tuntuvat minun perässäni juoksevan. Viestien ja juttujen perusteella.
Enkö minä muka ole muun arvoinen, miksei minusta voi välittää, mikä minussa on vikana? Tai miksi minä olen niin helvetin viallinen.
Odotan missä kohtaa saan oikeasti tarpeekseni, missä kohtaa minä heitän jok'ikisen näkemäni miehen alas parvekkeelta, kaadan öljyä kannusta päälle ja heitän vielä tulitikun perään. Ehkä pitäisi vain tyytyä naisiin, mutta naiset vasta kusipäitä osaavat ollakin.
Ehkä menen vain naimisiin itseni kanssa ja tyydyn parhaimpaan mahdolliseen järjestettyyn avioliittoon.
Ostin itselleni tänään keltaisia ruusuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti