I am titanium

Päivä on ihana, herään ilman ketipinorpöllyä ihan itse ennen herätyskelloa. Ehdin makoilla sängyllä ennen kuin hiippailen keittämään aamun kamomillateen. Keittiön rullaverho räpsähtää nykäisemällä auki ja puutarha näyttää kauniilta aamukasteessa. Tänään on hyvä päivä, minä tiedän sen.

Istun päiväsalissa ja odotan Omahoitajaa joka on taas myöhässä, niillä alkaa kohta ryhmä johon minä en ehdi, minulla on terapia. Se sanoi aikaisemmin että sillä on jotain pikaista asiaa, veikkaan että se antaa minun reseptini, niitä satelee taas joka nurkasta.

Oi kauhee mä iha unohdin! Omahoitaja huudahtaa kun se näkee minut odottamassa, eikä minua yllätä. Jopa oma äitini unohtaa minut toisinaan, olen vain niitä ihmisiä jotka on helppo unohtaa.

Joo ei mitää, mutisen kohteliaana.

Kato se ammatinvalintapsykologi soitti. Sul ois ny tämmöne. Se ojentaa minulle kirkkaan keltaisen muistilapun joka sanoo että minun pitää olla huomenna aamulla yhdeksältä päiväkodissa työkokeilussa. Minä en onnistu sanomaan mitään, tuijotan tekstiä niin kauan että sen mustat kirjaimet muuttuvat pelkiksi madoiksi.

Tunnelukko, ajattelen kun en saa itseäni ollenkaan liikkeelle, tunne nyt jotain. Omahoitaja tuijottaa epäreaktiotani odottavasti, se haluaa että sanon jotain.

Joo, okei, minä kakistan. Se tuijottaa siinä vielä hetken ennen kuin lähtee ryhmään. 

Odotan etten kuule sen askelia ennen kuin harpon vessaan pääsemään yli sarastavasta paniikkikohtauksesta.

Minä haen uuden karpalolonkeron, lyyhistyn terassin penkille ja pistän sätkän suupieleen. 

Väsyttääk? Homssu kysyy ja ynähdän sille vastaukseksi. Istutaan likkojen kanssa terassilla meren äärellä ja lipitetään alkomahoolia, ihan keskiviikon kunniaksi. 

Vituttaa lähinnä. Pitäs ilmesest men huamen aamul sin päiväkotii. Mutisen ja naksautan forwardini. 

Auts, huomen jo?

Joo, sain tietää kaks tuntii sit ja se o yheksält. Omahoitaja vaa anto sen mul muistilapul ja meni vetää ryhmää. 

Kiukuttaa ja on epätoivoinen olo. Haluaisin vetää viinaa unohtaakseni, mutta sen ei koskaan auta unohtamaan sitä mitä haluaisi.

Mikset vaa soit sin aamul ja sano niinko asiat o.

Minä katson Homssua kuin en olisi ennen nähnytkään, onpa viisas nainen. Minun miellyttämisentarpeeni ei olisi antanut minun edes keksiä tuota itse. Se etsii puhelimellaan päiväkodin johtajatädin numeron ja tallennan sen helpotuksen huokauksen kera puhelimeeni. Sitten minä tyhjennän tuoppini ja haen toisen samanlaisen tilalle.

Herään kuudelta, olen nukkunut kaksi tuntia mutten saa enää unta. Vatsaani sattuu, se stressaa jo valmiiksi tulevaa puhelua. Teen sohvalle pesän peittoni kanssa ja nostan sen helmaa että Memer pääsee pujahtamaan sen alle, lämmittämään jalkojani. Tuijotan hopeaa kännykkää seuraavat kaksi tuntia, vasta sitten on soveliasta soittaa.

Selitän Omahoitajalle tilanteen kuin aikuinenkin ikään ja olen ylpeä ettei ääneni värähdä kun katson sen pettyneisiin silmiin. 

Sinun syysi, minun tekee mieli huutaa, mutta varmana sanon vain että haluan tämän pois elämästäni.

Ja niin minä myös tein.