sunnuntai 15. joulukuuta 2013

There is no living, only enduring

Ihan näin aikaisin sanin Hukkiksen talvikuntoon. En ehkä vielä tykkää taustasta, en ole vielä päättänyt. Teki mieleni piirrellä ja raapustelinpa sitten uuden bannerin. Oli kyllä jo aikakin.

Minun pitäisi mennä tietokoneostoksille, kun tämä romu hajoaa käsiin ja joka kerta kun sen avaan, ilmenee uusi ongelma. Ei tällaista mekaniikkaihminen jaksa, vaikka olisi kuinka muutosvastainen hakamies. En vain tiedä haluanko taas läppärin, joka hajoaa kahden vuoden päästä, mutta on pirun kätevä vai pöytäkoneen joka mahdollisesti kestää kauemmin, mutta vie valtavasti pöytätilaa, jota minulla ei ole. 

Harjoittelu ja näyttö loppui ja minä läpäisin, tulee vielä todella kova ikävä lapsia ja hoitajaa. Olen silti onnellinen että se loppui, väheni ahdingot puolella. En silti saanut taaskaan minkäänlaista onnistumisen tunnetta, en ikinä ole saanut. 

Jotenkin minä vain teen asioita ja sitten ne ovat ohi. Ihan kun vain seisoo jossain ja ajattelee, että nyt minä olen tässä ja muutaman tunnin päästä tämä hetki on ohitse ja minä olen jossain aivan muualla. Toisinaan se tekee siitä hetkestä erityisen, mutta useimmiten se menettää täysin merkityksensä. Sitä uppoaa niin täysin lineaariseen aikakäsitykseen ettei sen kulumisessa ole mitään järkeä. Koska joka hetki elämästäsi teet jotain uutta tai uudelleen ja se jää aina taakse, etkä tee sitä samaa enää koskaan.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisesta!
    Mun mielestä sellainen juttu josta kannattaisi hieman tuuletellakin sillä harva jaksaa tai viitsii enää opiskella tai kehittää itseään mihinkään suuntaan.

    Tausta on komea banneria myöten ja mitä koneen hankintaan tulee, niin aikas sipposen kokoisia pöytä koneita saa tänä päivänä eikä ne litteät näytöt pöydällä vie tilaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mää vielä valmistunu, olisinki :D vasta toukokuussa sitten, on vielä toinen osa opinnoista jäljellä.

      Jep, mut pöytäkoneista tulee äkkiä semmonen tonnin paketti jos semmosta keksimääräsen pelikoneen tasosta haluaa. Läppäristä saa vähän halvemmalla. Mut nyt on uus ja ah että on taas elo ihanaa!

      Poista
  2. ekaksi kiitos kommentista. huutakaamme yhdessä niin, että valkotakkiset tulee!

    ja onneksi olkoon, ONNISTUIT. koita tuntea se jotenkin, koska se on nyt fakta :) konehommat on aina niin rasittavan kinkkisiä, ihan kuin uutta kämppää etsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä nyt yritän saada ajatukseni sen asian ympärille että tässä on saavutettu jotain, vaikka se olisikin pientä.

      Poista