Tyhjä päivä, koulussa kuitenkin ihan hauskaa. Luovaa kirjoittamista ja improa. On vaikeaa kirjoittaa yhdessä toisen ihmisen kanssa kun tyylit ovat niin erilaiset ja on tottunut tekemään oman päänsä mukaan. Osasin kuitenkin tehdä myönnytyksiä, ehkä siihen pisteeseen etten jaksanut enää välittää niin hirveästi. Saatiinpahan ainakin tehtyä.
Täällä on hurjat pakkaset, aamulla vaati hirveän määrän rohkeutta lähteä ulos. Kolmet kalsarit, kaksi villapaitaa, kaksi huivia ja kaksi pipoa. Villasukat. Vielä fleecevuoratut tumput ja viisi minuuttia vetkuttelua ennen kuin lähdin kävelemään kouluun. En kuitenkaan myöhästynyt vaikka olin ihan varma. Naama oli jäätyä irti ja lumi narisi jalkojen alla, mutta selvisin hengissä.
En saa mitään oikeaa aikaiseksi, niin hirveät alemmuuskompleksit ja artblockit että tekisi mieli hakata päätä valopöytään. Hirvittää että pitäisi nyt saada kaksi pidempää sarjakuvaa aikaiseksi, kun ei saa edes omaksi huvikseen tuhrittua a4-sta aikaiseksi. Pitäisi palata perusasioihin, tehdä jotain yksinkertaista, mutta aivot sanovat ettei se riitä. Ja jos se ei riitä, parempi kun ei tee mitään. Joten nukuin kolme tuntia pois iltapäivästä ja luin drarrya (Draco In Darkness by Plumeria) loput.
Mietin pitäisikö pyytää Harun essit itselle, ei se niitä syö ja jos tämä melodraamaelämä loppuisi itselääkityksellä. Onhan minulla ollut samat pöperöt ennenkin, olisi vieläkin kaapit piukassa ellen olisi heikkona (tai vaihtoehtoisesti vahvana) hetkenä kiikuttanut niitä takaisin apteekkiin ja luukusta alas. On ikävä ketipinoreita, niillä voisin nukkua koko päivän ja yön pois, kun melatoniinilla vain nukahtaa ja herää taas.
Memer kuulemma itkee iltaisin ikävää, oli lähellä etten vain hypännyt bussiin ja ensimmäiseen junaan hakemaan sitä kotiin. Sitten meidän ei tarvitsisi molempien itkeä iltaisin.
Memer kuulemma itkee iltaisin ikävää, oli lähellä etten vain hypännyt bussiin ja ensimmäiseen junaan hakemaan sitä kotiin. Sitten meidän ei tarvitsisi molempien itkeä iltaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti