Viikko aikaa miettiä ja jahkailla mihin päin tulevaisuuttaan haluaa nyhjäistä, ahdistaa ja kuristaa ja väitän itselleni että se riittää että on välilehtiä auki. Ei riitä, mutta itku siinä tulee kun lukee mitä kaikkea pitäisi lukea ja tehdä ja rakentaa ja opiskella ennen kuin voi kouluun edes toivoa pääsevänsä. Ongelma on se että olisi niitä helpompia asioita, mutta ei halauisi mennä helpoimman kautta tätä elämää läpi. Haluan olla hyvä ja haluan ammatin jossa pidän itsestäni ja kanssaihmisistäni. Hauan ammatin jossa voin olla oma itseni ja näyttää tältä miltä näytän ilman että minun täytyy päässäni käydä joka päivä läpi että pitäisi olla konservatiivisempi. Aivan naurettavaa. Mietin aivan liikaa sellaisia, tänään en kehdannut laittaa kouluun uutta aivan upeannäköistä kirkkaan liilaa huulipunaa (tarvitsin kaksi uutta huulipunaa koska värjäsin hiukseni, nyt ne liukuvat vaaleasta punaiseen ja siitä lilaan) koska olen keskellä metsää eikä metsään kuulu laittaa huulipunaa. Pitäisi saada päähäni että kyllä helvetissä saa metsään laittaa huulipunaa vaikka sieneen menisi, ei sen pitäisi olla kenenkään muun asia kuin minun ja huulipunani.
Olen kuluttanut aikaa ja ahdinkoa värikyniin, pitkästä aikaa otin ne esille ja koitan taas oppia mitä ihmettä niillä oikein kuuluu tehdä. Hauskaa se on, olin jo unohtanut millaista jälkeä niillä saa aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti