Muistellaan iskän kanssa miten ruskea kastike onnistuu, ja lopulta minä kykenen siihen. Ihan hyvää, mutta suolaista. Se ei kuitenkaan haittaa, siitä tulee mieleen ukki ja sen maailman parhaat pöperöt.
Olen viime viikon ja jopa tätäkin viikkoa juossut ympäriinsä, ollut ihan hulluna töissä ja iltaisin itkenyt väsymystäni ja turhaumustani. Olin kampaamossa neljänä päivänä, mallina torstaina ja sunnuntaina vielä lapsenlikkana hoitamassa Lauantaita. Maanantaina taas kampaamoon.
Tänään en ole muuta tehnyt kuin raahautunut terapiaan keskustelemaan (valittamaan) luottamusongelmistani ja siitä miten olen jo kauan sitten menettänyt uskoni ihmiskuntaan.
On paljon helpompaa jos ei edes odota ihmisiltä mitään, silloin ei tarvitse pettyä ihan niin paljon, vaikka aina se kirpaiseekin.
Minun tekisi mieli kysyä terapiatädiltä miksi se tahtoo minun olevan sille vihainen, mutta en kysy, sen sijaan vain suoristan sen erheen taas kerran. Se on yksi niistä hyvin harvoista ihmisistä, jotka eivät ole elämäni aikana saaneet minua haluamaan nauloja ja voodoo-nukkeja. Se on aika hyvin, ne ihmiset voin laskea yhden käden sormilla.
Tänään myös huomasin että iltapelkoni siitä että joku puukottaa minua selkään kirjaimellisesti on aika lailla kadonnut sen jälkeen kun kävin meediolla, jonka kanssa keskustelin edellisistä elämistäni. Sain häneltä vihdoinkin selventävät vastaukset niihin kysymyksiin joita olen pohtinut. Sain vihdoinkin tietää entisen elämäni traumasta, ja olen selvästi vihdoin päästänyt siitä irti.
Herra Tietokone joutuu odottamaan lisäosia jostain päin Eurooppaa, ja minun täytyy hiipiä aikaisin aamulla Harun tietokoneelle päästäkseni nettiin ollenkaan. Tänään sillä on aika transpolilla joten käytin tilanteen hyväkseni. Nyt voin pelata seuraavat kolme tuntia Sims3:sta.
Terapeutti on peili. Jos sille haluaa olla vihainen, on silloin itselle usein vihainen, kun ei ole tullut ymmärretyksi. Jatkuvat kyselyt ja "vittuilulta" kuulostava jankkaaminen inhottaa, kun joutuu ite miettimään kuinka voisi ilmaista itsensä selvemmin. Niin että toinen ymmärtäisi. Ja ehkä jopa vihdoin itsekin ymmärtäisi, miltä kuulostaa ja mikä on pohjimmiltaan se ongelma. Jos sitä nyt edes on, ehkä se on jo mennyt, mutta on vaan jäänyt siihen oloon roikkumaan, kun ei uskalla päästää irti ja ottaa harppausta tuntemattomiin oloihin.
VastaaPoista