Kiurua on ihana nähdä, ihan vaikka lounaankin ajan. Se kun lähtee taas toiselle puolelle Suomenmaata, eikä sitä näe taas vuoteen.
Otan pelkän latten, vaikka piti ottaa ruokaakin. Se on ihana kahvila mutta panikoin, kun en näe mitä sieltä saa. Se on liian sekava ja päätän että syön myöhemmin. Nykyään syön taas aina myöhemmin, stressi ja kiire ja väsymys ja kuumuus kadottaa minun nälkäni ja olen taas laihtunut kaksi kiloa, vaikka juuri olin päässyt ihannepainooni.
Se syö salaattia ja jutellaan kaikesta hauskasta, minä kerron sille siitä että maanantaina on haastattelu vuoden ammatilliseen koulutukseen lastenhoitajaksi. Se on muodollisuus, minä pääsen sinne ja luulen että se on hyvä. Ainakin on viralliset paperit.
Sitten kello on jo liikaa ja minulla on kiire, mennään ulos ja olen juuri sanomassa hyvästejä, kun Kiuru näkee jonkun tutun. Ne juttelee ja juttelee, enkä minä voi vain lähteä.
"Juu, me leivotaan jotain uutta joka päivä", se tuttu sanoo ja siristelee silmiään vaikka on pilvistä. Ehkä sillä pitäisi olla silmälasit. "Harmi vaan että osa niistä on jotain 19-vuotiaita joilla on merkkilaukut olalla."
Minä piilotan vaaleanpunaisen Lacosteeni reiteni taakse ja mietin miten se voisi kokeilla puuteria pilkulliseen kaksikymppiseen naamaansa.
---
Luin aivan mahtavan Snarryn tänään töissä:
Clipped Wings kirjoittanut Teka Lynn
Pitkästä aikaa hyvä one-shot mielenkiintoisella juonella, joka oikeasti on juoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti