Minä kävin Tallinnassa, mukaan tarttui aniliinilaukku ja puuterikengät ja rypytetty paita joka roikkuu alhaalla niskasta. Ja viinaa ja mineraalimeikkejä ja After Eightejä, jotka laitoin lasiseen karamellirasiaan. Ne ovat lemppareitani.
Sitten minä olen vain ollut töissä ja töissä ja töissä enemmän kuin viimeiseen vuoteen, tänään oli ensimmäinen päivä kun olin siellä kuusi tuntia ja voisin itkeä, mutta se olisi säälittävää.
Vielä säälittävämpää on yrittää kieltää itseään syömästä ylimääräleivoksia kun työskentelee kahvilassa.
Pikku hiljaa on siis tarkoitus lisätä noita työtunteja, aivan kuin ne eivät silti tuntuisi raskailta ja pelottavilta ja hankalilta. Oma vikani osiltaan, minulla tulee syyllinen olo jos istun alas tai en tee mitään, ja tuntuu että joka kerta kun menen sen virheen tekemään saan sellaisia katseita että enpä enää uudelleen tee.
Ja kun vihdoin pyöräilen kotiin menen suoraan sänkyyn, koska muuhun en kykene.
Kaksipiippuinen juttu, koska toisaalta on niin väsynyt ettei jaksa välittää mistään paskaakaan ja lähinnä odottaa maailmanloppua, mutta toisaalta ottaa päähän. Suoranaisesti vituttaa se ettei kättä saa liikkumaan ellei ihan kiinnitä siihen huomiota että hojop, siinä liikkuu etusormi ja noin hienosti seuraa käsivarsi perässä kun vähän keskittyy. Pienellä viiveellä, mutta seuraa kumminkin.
Sillä liikkeellä tartunkin sitten kirjaan ja luen seuraavat kolme tuntia, kunnes voin taas mennä nukkumaan.
sama täällä. en jaksa tehdä sitten mitään kun tulen kotiin ja se ottaa niin päähän ja masentaa, mutta minkäs teet.
VastaaPoistakoita olla olematta liian ankara itsellesi. tai tee sitten ihan vain pari pikku asiaa kun tulet kotiin. minkä sille väsymykselle voi.
Jep, täytyy muistaa ettei oikeasti tarvitsisi olla supermies, vaikka sen tietää hyvin ettei olekaan.
Poista