Voi hurja, ensimmäisestä pääsykoepäivästä selvitty kai kunnialla. Kummasti auttaa ettei ole poskiontelontulehdusta ja korkeaa kuumetta. Nautin itse asiassa tästä päivästä. Olen jo nyt asteen ihastunut tähän kouluun,mikä tarkoittaa sitä että tulen olemaan aivan hirveän pettynyt jos en sisään pääsekään. Olen tähän mennessä kuullut vain positiivisia mielipiteitä ja työtilat näyttävät hyviltä. Lisäksi vaihto-oppilasmahdollisuudet ovat ilmeisen runsaat ja se houkuttaa minua paljon. Isosisko ja Haru ovat saaneet molemmat kokea ulkomailla opiskelun, minä haluan siitä oman osani.
Saan olla kyllä tyytyväinen että olin vielä toisen vuoden tuolla edellisessä koulussani, niistä opeista on huomattava etu näissä kokeissa. Tieto siitä ettei mikään tehtävä ole niinkään vieras auttaa olemaan stressipallona aivan koko ajan. Lisäksi täällä on aika runaasti sellaisia puolituttuja, ei koko ajan tarvitse kykkiä jossain nurkassa yksin.
Jo perjantaina saa kuulla alustavat pisteet, jotta tietää tarvitseeko kaikki toivo heittää jo ennen heinäkuuta. Jos niin käy, on minulla noin miljoona varasuunnitelmaa. Ainutkaan niistä ei vain hirveästi houkuta.
Ehdin tuossa viikonloppuna kaivaa kädet taas multaan. Äidin puutarhaahan minä taas kuoputan, kun oma piti jättää taakse. Saa nähdä koska taas oman puutarhan saan. Mutta tuossa riittää lääniä niin että minä ja äiti mahdutaan oikein hyvin samaan pihaan. Lähinnä revin joka paikkaan tunkenutta peurankelloa ylös ja kääntelin multia, perjantaina istuttelen sitten perennoja maahan.
On sekin sellaista sielun terapiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti