Jonkun viisaus jätti tänään

Oikeasti en ole läheskään noin hehkeän näköinen.

Tänään minä jonotin puhelimessa kahdeksalta aamulla hammaslääkärille ja sainkin ajan ja olin onnellinen siitä. Kunnes menin sinne, se laittoi puudutuksen joka ei toiminun, minä huusin ee he'ev (ei helvetti), se piikitti lisää ja siirtyi repimään hammasta irti. Puudutuspa ei vieläkään toiminut ja minä tunsin joka viiltämisen ja rasahduksen ja repäisyn ja tunkemisen. Puristin kylkeäni ja tuolin käsinojaa ja joka lihas kramppasi ja tärisi ja minä itken, mutta se lääkäri ei lopeta eikä hoitaja sano mitään, joten niin minä sitten koen elämäni pahimman fyysisen kivun seuraavat kymmenen minuuttia.

Sen jälkeen se lopettaa, tulostaa laskun ja sanoo kiitos hei, hoitaja katsoo silmät ymmyrkäisinä kun minä haparoin ovelle. Polveni pettävät oven ulkopuolella ja lyyhistyn viereiselle penkille, mutta en voi jäädä siihen koska järkyttynyt huutoitku kolkuttaa kurkunpäässä.

Käytävällä istuu lapsi äitinsä kanssa ja se katsoo minua silmät suurina ja minä nostan venäläishuivini korkeammalle kasvoilleni, ettei sitäkin alkaisi pelottaa.

Sitten minä istunkin autossa ja hyperventiloin ja itken ja hyperventiloin lisää ja tajuan etten voi ajaa kotiin, koska jalkani ei suostu pitämään jäykkää kytkintä alhaalla.

En minä tiedä miten kotiin pääsin mutta eteiseen on lyyhistytty ja siinä koottu taas jalat alleen, ja nyt en sohvalta poistu kahteen päivään. Isosisko sanoi että reklamaatiota reklamaatiota.

Ensi kerralla kun joku hampaistani alkaa kiukuttelemaan, tarvitaan neljä raavasta miestä että minua mihinkään saadaan.