Ei jumalauta nyt menee hermot niin nopeaan, että ne läimäyttää naamaan mennessään. Minä olen raidallinen seepra tällä viikolla, ja raitoja tulee lisää stressin mukana, ja tuntuu ettei stressistä tule loppua koskaan. Minun päälleni on kai niin helppo kaataa kaikki, minähän olen tyhjä vati, tänne vaan kaikki saatana! Kyllä supermies hoitaa!
Olen taas kuumeessa ja flunssassa, olen ollut kesästä asti ja aina se pomppaa takaisin kun luulen että se on mennyt. Se veisi kaiken ylimääräisen energian jo itsessään, jos sellaista edes olisi, mutta ehei, kun se jakaa saaliinsa organisoinnin ja kirjoittamisen ja tiedonhankinnan ja töissäkäymisen kanssa. Minulle ei käteen jää mitään ja haluaisin vain nukkua, mutta enhän minä voi, minulla on liikaa tekemistä joka pitää saada tehdyksi. Se kaikki menee sellaiseen solmuun minun päässäni, että haluan huutaa ja kiljua näille idiooteille, jotka eivät mitään suostu hoitaakseen ottamaan. Haluan lyödä sitä ihmistä joka on kaiken tämän alku ja juuri, jolla ei ole sen vertaa aivoissaan liikettä, että ymmärtäisi miten saatanallisen mahdottomaan tilanteeseen se on minut saattanut.
Tai eihän se mahdoton ole, ihan niin kuin tänään lääkärillekin sanoin hampaat irvessä kun se kysyi että mitäs, selviänkö.
Kyllähän minä aina selviän, vaikka väkisin.
Ihan vaikka en haluaisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti