Mörrin ärrin ja niin edelleen

Raivosin tiistain ja kiukuttelin keskiviikon, sen voimalla saa ihmeellisesti tehtyä asioita. Sain pelastettua hurjat neljä sivua, muut kirjoitin uudelleen ja keskiviikkona loput monta monta sivua. Lähetin opettajalle, joka lähetti pahaenteisesti sähköpostissa, että puhutaan siitä huomenna kun tulen työssäoppimispaikkaan käymään. 

Pelkään että olen kusessa, miksi se haluaisi kasvokkain keskustella, kun kerran sen täytyy lukea se läpi ja kritisoida se ja lähettää se minulle takaisin?

Minä halkean tähän stressiin. Opintopäiväkirjan päivitin ja tulostin huomista varten, nyt pitäisi kirjoittaa mitä aion kahden näyttöviikon aikana tehdä minuutti minuutilta. Sehän onnistuu hyvin neljän todella minimaalisen pienen lapsen kanssa. Sellaisten jotka asustaa vielä vanhempiensa taskussa.

Ja nyt minä kiukuttelen taas.

Vaihdoin tänään muuten elämäni ensimmäisen kakkavaipan. Selvisin siitä ihan kunnialla, mutta hohtoa en näe siinä että yökkäilee koko pyllypesun ajan. Syöminen on paljon kivempaa.

Ja halusin vielä sanoa etten tehnyt mitään pahaa terapeutilleni että se itkisi, puhuimme vanhoista muistoistani. On koskettavaa huomata että joku välittää, vaikka sille siitä maksetaankin.


Niin ja lämmin tervehdys, sinä uusi lukija!