Mitä silloin pitää tehdä kun kaikki meneekin pieleen, etkä halua enää olla, tuntea tai muistaa mutta et voi ottaa pillereitä, koska aamulla pitää herätä. Täytyy vaikkei haluaisi, haluaisi hautautua kellariin ja olla pois, kunnes tämä olo on ohi.
Sitä lyö itseään silmäkulmaan niin että huimaa ja mustelma muodostuu, mutta ei se mitään auta, ei lainkaan.
En halua mennä nukkumaan, koska tiedän etten unta saa ja jos se tuleekin niin se on painajainen, sellainen toistuva missä en vain pääse pois.
Tiedän etten aamulla halua herätä, että olen väsynyt ja surullinen ja kaikkialle sattuu niin etten haluaisi jaksaa. Ja silti minä jaksan, koska ei minulle muita vaihtoehtoja anneta, minä en anna itselleni muita vaihtoehtoja.
Joten minä pidän sen kaiken sisällä, raivon ja kivun ja surun, niin että halkeilen liitoksistani. Mutta ainakin istun vain pienenä kasana sohvalla, enkä hajota mitään muuta kuin itseni.
Suosittelen kuitenkin raivon purkamista johonkin koska sisällä pitäminen on suht riskaabelia hommaa, ainakin mitä itsestäni olen huomannut.
VastaaPoistaNäinhän se menee, minun tapani purkaa se vain on aika huono. Väkisin vääntyy aina itsetuhoisuuteen ja kun senkin itseltään kieltää niin sitä jää aika tyhjän päälle.
Poista