Itsepäiset kyyneleet kihoavat silmäkulmiini kun sanon terapeutille että mikäli opintojani joudutaan lykkäämään kevääseen, minä en enää ilmesty kouluun. Että sitten olen saanut tarpeekseni ja luovutan. Yritän näyttää siltä kuin en välittäisi että olen tuhlannut kolme ja puoli vuotta koulutukseen josta en tule hyötymään mitään ja jota olen oppinut vihaamaan sydämeni pohjasta.
En tänäänkään kouluun asti päässyt, mutisin seitsemältä iskälle jotain sinne päin että jos en tänään menisikään ja seuraavaksi heräsin varttia yli yksi. En jaksa mitään, en pysty mihinkään, olen kädetön ja jalaton kastemato sadevesitynnyrissä, ja ihan yhtä hyödyllinenkin.
Tänään minun tekisi mieli hukuttautua kylpyammeeseen. Tänään minun tekisi mieli avata suoni ja valuttaa itseni kuiviin. Tänään minun tekisi mieli ajaa rekkaa päin. Tänään minun tekisi mieli mennä autotalliin ja hirttää itseni. Minun tekisi niellä kaikki pannaamani lääkkeet ja mennä nukkumaan niin ettei tarvitsisi enää herätä.
Ryven itsesäälissä, koska mikä olisikaan otollisempaa. Matruusi kertoo kuinka sillä on ollut kurja päivä, sillä meni farkut rikki ja se ei enää saa töitä satamasta, lisäksi sen tekee mieli vain yhtä tupakkaa eikä koko askia. Minä kuuntelen ja yritän olla empaattisen näköinen, sanon että väsyttää kun se kysyy jotta väsyttääkö ja yritän muistaa ettei ihmisten murheita voi mitata keskenään eikä toisen tunteita voi koskaan ymmärtää todella.
Eikä sitä aina jaksa saati haluakkaan.
Menen nyt saunaan ja yritän olla heittäytymättä kiukaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti