Minne muualle minä nyt muka valittaisin, mutta alan pikku hiljaa oikeasti sääliä jos joku vielä näitä jaksaa lukea. Minä en ainakaan jaksaisi, jos joku kirjoittaisi tällaista tekstiä ja minä lukisin sitä, minun tekisi mieli antaa sille henkilölle hervoton litsari naamaan ja heittää niskaperseotteella ulos ovesta ja maailmalle. Oma vikanihan tämäkin on, mitäs en jaksa raahautua polille uusimaan reseptiä että saisin lääkityksen takaisin kohdalleen. Idiootti vain valittaa siitä kuinka elämä on niin kamalaa, vaikka ei itse onnistu syömään viikkoon lääkkeitään. Tai mahdollisesti nyt on jo toinen viikko, en pysy laskuissa mukana kun en edes muista viikonpäivää.
Tänään kävin koulussa piipahtamassa, jakso nimittäin vaihtuu eikä minulla ollut hajuakaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Onnekseni yksi opettajistani oli vielä paikalla, se oli se minun vanha luokanvalvojani joka on tähän mennessä ollut joten kuten perillä asioistani. Harmi vain että luokanvalvojani on jäänyt kuuden viikon sairaslomalle, ja hän vaikuttaa olevan ainut joka tietää tulevistani kursseista paskan vertaa, tosin alan epäillä sitäkin. Kun kuitenkin kysyin josko paikalla oleva opettaja tietäisi mitään seuraavasta jaksostani, vastaus oli pyöreä silmäinen
En minä vaan tiedä.
Minä kiristelin hampaitani ja yritin olla läväyttämättä sitä kansiollani päähän tai heittämällä kaikki tavarani lattialle mitä mahtavimmassa raivonpuuskassa. Koko tämä touhu on niin naurettavaa, lopulta minä jouduin selittämään sille kuin heikkopäiselle että jos minä nyt sitten vaikka katson asiakaspalvelulistoja, jos niitä olisi jo tullut ja osallistun niihin, loput päivät menen sitten vaikka oppipajalle. Se vain nyökytteli ja pakenin sieltä mahdollisimman nopeasti ennen kuin päästäisin suustani jotain mitä katuisin. Valkoinen ovi pamahti kiinni takanani ja minä löin kalenterini palvelutiskiin niin kovaa että koko käsi tärähti. Kiukutti niin pirusti, että piti varoa repimästä sivuja varauskansiosta. Sitten minä köröttelin Hesalaisen uudelle asunnolle. Kiitos kaikille kuunteleville, ettei sen kahdeksannen kerroksen asunnossa ollut parveketta, ei niin että itse olisin hypännyt, olisin heittänyt opettajani sieltä alas, kaikki mieluummin peräkanaa. Jääköön sitten sairaslomilleen ja eläkkeelleen.
Olenpa tänään raaka ja epäreilu.
Mikään ei ole ärsyttävämpää ja loukkaavampaa kuin se, kun on kertomassa ongelmistaan ystävälleen, ja tämä kääntää puheenaiheen joko itseensä tai johonkin muuhun. Kuten porkkanakakkuun, säähän tai siihen kuinka hänelläkin on kamala stressi. Minä rakastan Hesalaista ja on varmaan kamalan vaikeaa jos ystävä kärsii masennuksesta eikä itse tiedä edes sanan sanakirjaselitystä.
Ainakin osaan esittää asianmukaisen innostunutta Hesalaisen uudesta kodista, hienohan se on. Kateus on kuulemma paha tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti