Kuka jaksaa itkeä joka päivä

Minun on nyt pakko, koska itkin typeränä tämän takia koko eilisen illan. Eikä itkemisestä minun kohdallani tule mitään muuta kuin musta silmäkulma ja lievä aivotärähdys, joten en halua tehdä sitä tänäänkin - vaikka myönnän parkuneeni heti kun astuin ulos töistä ja istuin autoon, olen niin väsynyt. En osaa sanoa ei, menen huomennakin sitten kahdeksaksi töihin. Jaa mikä syysloma?

Niin että kun Anttu pisti minulle tällaisen viestin:

Anttu kirjoitti...

Kai kuitenkin tajuat että KELAn terapia on "once in a lifetime"-juttuja, ja se että olet sen nyt aloittanut myös tarkoittaa sitä, ettet enää koskaan elämässäsi saa rahallista tukea pääsi hoitoon. Että se onkin tarkoitus hukkua tunteisiinsa ja käydä maailman suurin myllerrys läpi, pitää uskaltaa päästää turvastaan ja repäistä se napanuoransa vihdoin irti. Jos et sano tuntevasi tyhjää, ei terapeutillasi ole koskaan mahdollisuutta auttaa sinua eteenpäin ja tuhlaat hänen ja sinun aikaasi sekä kansan rahoja, joilla olisi voitu auttaa jota kuta joka oikeasti on valmis tekemään töitä voidakseen paremmin. Niin, sitä ei voi lopettaa kesken ja juosta karkuun, se on nyt aloitettu joten kannattanee viedä se myös loppuun kunnialla.

Ps. Sossulta rahan hakeminen ei ole heikkoutta, jos sieltä jotakin saa irti, kannattaa tuntea ylpeyttä ja itsensä voittajaksi. Suurin osa sitä tarvitsevista kun ei ole siihenkään oikeutettuja.

Olen marttyyriluonne, ja totta kai minulle tuli heti sellainen olo että jokapäiväisiä ponnistelujani on nyt vähätelty. Sitten keskustelin iskän kanssa koulusta, eikä siitä seuraa koskaan mitään hyvää. Seuraavaksi olinkin sitten täysin vakuuttunut, että kyllä, olen täysin epäonnistunut yksilö ja velloin itsesäälissä ja inhossa sen verran että löin ja paruin itseni tainnuksiin. Päätäni on särkenyt armottomasti koko päivän.

Niin että haluan nyt pistää tähän vastauksen jonka Antullekin kirjoitin, koska minua häiritsee hirveästi jos joku muukin ajattelee noin, enkä halua sitä.

Nyt varmaan käsitit vähän väärin, mutta se on vaan minun syytäni kun en kirjoittanut tarpeeksi. Olen hyvin tietoinen ettei kela vain heittele niitä terapiarahoja ympäriinsä ja että tämä on minun tilaisuuteni ja siitä tulee ottaa vaarin.

Lisäksi olen ollut täysin valmis ottamaan apua vastaan viimeiset kaksi vuotta kun lopulta suostuin itselleni myöntämään sitä tarvitsevani, mutta minun on vieläkin vaikea puhua monista asioista, mikä koskee varmasti useaa ihmistä. Yksi niistä on tunteeni, ja vaikka toisinaan kuvailisin niitä olemattomiakin, jo se on askel eteenpäin että ymmärrän sellaisten tunteiden olemassaolon. Otan aina irti kaiken terapiakäynneistäni ja olen tehnyt paljon töitä voidakseni paremmin, koulutukseni valmistuminen ja työni todistavat sen. En siis koe tuhlaavani niin hänen kuin minunkaan aikaani.

Minun on vaikea lämmetä uusille ihmisille, ja uudella terapeutillani olen käynyt vasta alle kymmenen kertaa. Tähän verrattuna olemme päässeet hurjasti eteenpäin minun lukoissani, ja voin vakuuttaa, etten tuhlaa ainoankaan kansalaisen rahoja.

Ps. Kiitos sinä Anonyymi, jaksoin koko tämän päivän lounastauosta eteenpäin sinun kommentillasi!