Mistä tietää olevansa oikeasti ulkona toisen kanssa

kun se toinen kieltäytyy leffalipun hinnan takaisinmaksusta ja sitten maksaa ruoat kysymättä mitään, vaikka aina olen luullut että se on seksuaalisuudeltaan täysin homo? Tai ehkä se on sitten bi, tai täysin lokeroimaton. Ja jos koko ilta tapahtuukin ihan yhtäkkiä, ajetaan naapurikaupunkiin asti katsomaan leffaa ilta yhdeksältä. Maailma on muuttunut ihan mahdottomaksi.

Viime viikon olin ensiksi vihainen, sitten lamaantunut, surullinen ja lopulta päätin että kyllä, kaikki ovat oikeassa ja miehet ovat vain kaikki typeriä olentoja, ainakin nuorina. Ja suurin osa pysyy samassa henkisessä tilassa koko loppu elämänsä.

Minä nimittäin menin viime viikon lauantaina sitten Railin kanssa tanssimaan ja siinä sitten kärvistelin sitä iltaa, koska olen tarpeeksi tyhmä lähteäkseni vaikka minua ei oikeasti huvita. Ja vielä tyhmempi jäädäkseni ihan vain koska enhän voi lähteä ennen pilkkua kun olen maksanut sisälle liian suuren summan rahaa, ja olen pihi ja otan kaiken mitä saan. 

Kaikki olisi kai ollut täysin hyvin, ellei muutaman viimeisen biisin aikana mies olisi tullut kourimaan minua, ja vaikka huusin sen korvaan että minulta ei saa, se ei päästänyt minu irti vaikka kuinka tönin, jatkoi vain aneluaan. Seuraavaksi sen kaveri tuli siihen sen selän taa ja sanoi näin:

Lakkaa tanssimast sen huoran kanssa.

Minä en tiennyt kuka se oli. Eikä se tasan tiennyt minua, koska pysyttelen tarkoin mahdollisimman anonyymina ihmisenä. En ensin tajunnut että se eläin oli todella sanonut niin, se oli ensimmäinen kerta kuin minulle on elämäni aikana sanottu mitään niin loukkaavaa. En osannut käsitellä sitä. Lisäksi olin humalassa, vaikka en kovassa. Kun sain asian sitten läpi sumuisen kalloni, sihisin sen ärsyttävän miehen korvaan jonka kanssa olin lopulta alistunut tanssimaan että sen kaveri oli juuri pilannut sen illan. Työnsin sen pois vähän turhan kovaa, olin niin vihainen etten ihmettelisi vaikka se olisi ihan säikähtänyt kun katsoin sitä. Sitten tuijotin hetken tyhjänä sitä jätkää joka oli kutsunut minua huoraksi, se kyykki lattialla enkä tiedä mitä se teki, näin vain sen typerän lihavan selän, jota peitti musta-punaruudullinen paitis. Järkevä puoleni yritti huutaa minulle että älä tee nyt mitään typerää, minä kihisin raivosta, puristin sormet nyrkkiin ja---

-- potkaisin sitä täysillä pohkeeseen ja lähdin pois ennen kuin ehdin lyödä sitä samalla kun lätkin minua havittelevat kädet irti mekostani. Hurjaa, eikö?

Sitten seisoin ulkona ja poltin puoli askia tupakkaa ketjussa samalla kun yritin vakuuttaa itseäni olemaan vahtimatta ovea, jos ne sovinistisiat tulisivat ulos sieltä ja voisin lyödä niiltä nurkan takana ilman että saisin porttikieltoa yökerhoon. Anteeksi, siat ovat oikeasti hyvin siistejä ja kilttejä eläimiä ja on hyvin epäreilua haukkua niitä noin.

Mutta olin aika järkyttynyt, kuinka nykymaailmassa joku voi sanoa noin ihmisestä, jota ei tunne. Enkä ymmärrä miten, tai siis, olin ihan säädyllisesti pukeutunutkin. Ja se oli vielä joku korkeintaan kahdeksantoista vuotias pulska ruma pikkupoika, kuka sille on sellaisen sanan opettanut?

Olen nyt yrittänyt saada asioitani järjestykseen, ne kun eivät tykkää pysyä siisteissä riveissä. Olen siis töissä nyt parturi-kampaamossa, siinä samassa kuin aina ennenkin. Meillä oli Työnantajan kanssa kunnon heart-to-heart ja tulemme hyvin toimeen. Sanoin sille suoraan etten aio jatkaa alalla, kun se sanoi toivovansa että jäisin pidemmäksi aikaa, ja sain myös sanottua että ihmisten kanssa työskenteleminen vie minulta hirveästi voimaa.

Koulussa olen laiskempi, en ole jaksanut käydä, koska vitutus nousee päähäni sillä samalla sekunnilla kuin vain näenkin jonkun opettajistani. Tänään sitten kävin tekemässä yhden asiakkaan, ja näytin jo valmiiksi siltä kuin kultakalani olisi kuollut kolmasti päivässä. Asikkaani oli nuori nainen, jonka kanssa en jutellut muusta kuin sen hiusten värjäyksestä, ripsien värjäyksestä ja uudesta mallista. Ei kai minua voi syyttää, olen vankasti sitä mieltä ettei maanantaiaamuina puhuta mitään, vaan mökötetään hiljaa paikoillaan ja ryystetään teetä. Siis jos on ihan pakko nousta ylös sängystä.

Mutta joka tapauksessa siis, sain olla tänään edes jostain tyytyväinen itseeni, koska heti kun pääsin kotiin nukahdin viideksi tunniksi. Vaikka minun piti mennä Hesalaiselle kahville. Kai ihan hyvä vain, olisin ollut niin koomassa etten olisi kyennyt leikkimään empaattista korvaa kun se olisi taas väistellyt minun ongelmiani.

En ole vieläkään jaksanut siivota huonettani. Minua melkein houkuttaa laittaa tänne kuva siitä, niin järkyttävä se on, mutta en taida kehdata.