Taas minä valvon kun en saa untakaan, nukun vain joka toinen yö ja silloinkin vain siksi etten pysy hereillä vaikka mieli juoksee ja jalat sätkivät. Niin on ollut viimeiset kaksi kuukautta ja nyt se alkaa jo tuntua nahoissa ja päässä. Eritoten päässä. Minusta se on stressiä ja yleistä masennuskauttani, ensin valmistumisen takia ja nyt tulevaisuuden. Terapeutin mielestä se on sekä stressiä että seksuaalista turhaumusta. Minä en usko, mikä turhaumus se sellainen on jos ei halujakaan riitä.
Tulevaisuus on taas niin kaukana, tekee mieli hakata omaa päätään, niin paljon harmittaa. Harmittaa että hetken minulla oli jo tulevaisuus otteessa ja nyt minun pääni on pilannut senkin. Tiedän etten halua olla parturi-kampaaja, mutten tiedä mitä haluan. Haluan kai kouluun, mutta mitä haluan elämältäni? Mitä haluan tehdä monta vuotta? Mitä jaksan tehdä monta vuotta? Tuskin mitään, tällä hetkellä jaksan juuri ja juuri nousta sängystä. Enkä sitäkään tee muuta kuin mennäkseni terapiaan tai satunnaisesti töihin, niitäkään ei paljoa nyt löydy.
Huomenna on puolen vuoden jälkeinen katsastuskäynti polilla, täytyy kysellä lääkärin perään ja kauniisti pyytää unettavia jotka tyrmäisivät hevosenkin. Tässä maassa niitä ei ole vaikea saada. Sitten voin tunkea mahani täyteen havunneulasia ja nukkua kolme vuorokautta putkeen ennen kuin terapiaan on taas mentävä.
Minä tietyllä tavalla jo pelkään nukkumaanmenemistä, sitä kuinka ajatukset kajahtavat kymmenkertaisina kun makaat hiljaa täkin alla, eikä kuulu muuta kuin kello ja Memer. Kun ei voi enää keskittyä mihinkään muuhun, ja yht'äkkiä muistat kaikki ne asiat jotka olet päivän mittaan unohtanut - mistä muistuikin mieleeni että minun pitää pistää postin valtuutuskaavake laukkuun nyt tai aamulla unohdan - ja nykyään minä unohdan kaiken. Se on yksi monista asioista joita pelkään, eikä tämä jatkuva unohtelu auta tätä tärinätilaa ollenkaan.
Ei auta kuin ottaa päivällä viiden tunnin torkut niin illalla jaksan meikata puolet kavereistani ennen keikalle lähtöä.
Ei auta kuin ottaa päivällä viiden tunnin torkut niin illalla jaksan meikata puolet kavereistani ennen keikalle lähtöä.
Niin muuten! Kirjoitan kyllä sen uskontotekstin, minä nimittäin kovasti haluan sen kirjoittaa. Mutta sain huomata ettei se ollutkaan ihan niin helppo nakki kuin ensin ajattelin. Nyt kokoan sitä pala palalta aina kun sille päälle satun, eiköhän se kohta ilmesty. Toivottavasti se vielä myöhemminkin kiinnostaa. Ja jos ei teitä niin ainakin saan itselleni ajatuksia kirjaimiksi.
Ja tervetuloa uudelle lukijalle!
Ja tervetuloa uudelle lukijalle!
Sitähän se on kun arki loppuu. Koko ajan väsyttää, vituttaa ja voi sitä angstin määrää kun ajatuksiaan ei voi suunnata itsestään mihinkään. Ei voi vittuuntua työpaikkaan, ympärillä oleviin ihmisiin, syyttää yhteiskuntaa, vinkua palkkauksesta ja työajoista, työuupumuksesta ja ainaisesta väsymyksestä, kun ei vain ole mitään. Siksi minä en ikinä halua sairaslomalle tai millekään muulle vapaalle, siksipä vituttaa että tänäänpä alkaa kahden viikon joululoma, sillä sekin aika kuulostaa vain miljoonan puukoniskun pituiselta. Totta kai, saisi nukkua, mutta kuka saa nukuttua, jos ei ole minkäänlaista päivärytmiä ja siinä arkirutiineja?
VastaaPoistaTulevaisuusangsti on aina yhtä lamaava, sitä kun ei voi tietää eikä ennustaa, miltä maailma vuoden päästä näyttää, tai että onko sitä enää ylipäätään olemassakaan. Jos on niitä kaikkia ennustuksia sekä tämän vuoden myrskyjä taas uskominen, niin tuskinpa edes on. Nythän olet työkkärin asiakas, joten hae jonnekin paskoille kursseille istumaan ja nostamaan päivärahaa, onpahan taas jotakin sisältöä elämässä. Ei siellä kotona ollessa halua kuin tappaa itsensä.
mulla on myös niin että kaikki tuntuu varmalta mutta jossain vaiheessa oma pää sekoittaa kaiken, tuosta vaan.kumpa omia ajatuksia voisi hallita.
VastaaPoistakoita jaksella, toivottavasti joulu vähän piristäisi.