perjantai 22. maaliskuuta 2013

Humisee

Olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, että pohdin suurta kysymystä; mennäkö nukkumaan neljäksi tunniksi vai valvoa koko yö ettei tarvitse yrittää herätä tarpeeksi aikaisin ehtiäkseni parturi-kampaamoon.

Miksi nukkumisen pitää olla niin vaikeaa?

Olin tänään lääkärissä, se haluaisi nostaa essiä taas kahteenkymppiin ja antoi ketipinorin tilalle melatoniinia, ei kuulemma pitäisi tehdä niin tokkuraiseksi. Jää nähtäväksi.
En ole edes korottanut essiä viiteentoista niin kuin edelliskerralla sovittiin, en tahdo. En vain halua.
Haluan kaikista lääkkeistä eroon, vaikka tiedän ettei se välttämättä ole elämäni fiksuin päätös.

Eilen oltiin Harun kanssa baarissa tanssimassa ja tänään - krapulasta piittaamatta - on ollut ihan hyvä päivä.

Olen hemmotellut itseäni yaoilla viime päivinä, tässä yksi ehdottomista lemppareistani. Siitä on tehty elokuvakin.
Ai no kotodama piirtänyt Konno Keiko

Enjoy!

1 kommentti:

  1. hei ihanaa, yaoi-linkki! olenkin kaivannut lisää poikarakkautta <3 kiitos.

    muista että jos aiot lopettaa lääkkeiden syönnin niin siihen pitää totutella, ei ole hyvä lopettaa niitä yhtäkkiä.
    itsekin mietin tosi usein kun olen valvonut liian myöhään, että jos valvoisinkin koko yön. sitten kuiteskin kun päätän valvoa niin nukahdan jossain vaiheessa ja nukun pommiin >__< nukkuminen on niin hankala asia.

    VastaaPoista