Uusi lääkäri ja samat vanhat jaaritukset, en enää edes saa niihin mukaan tunnetta. Se kysyy kuinka usein viiltelen, milloin viimeksi, onko itsemurha-ajatuksia, kuinka usein, minkälaisia?
Minä vastaan en enää niin usein, ehkä viikoittain, viime viikolla, on niitä toisinaan. Hukuttautumista, yliannostusta, hirttäytymistä, puuhun ajamista. Junan tai auton alle en ikinä heittäytyisi, sitä en toiselle ihmiselle tekisi.
Se on ihan mukava nainen, se ei puhu päälleni kuten vakkarilääkäritätini tekee, mikä oli ilahduttavaa. Sai minut tosin vaivaantumaan, en ole hyvä hiljaisuuksissa.
Se ihmettelee miksei minua ole lähetetty uudelleen labraan jälkitarkastukseen, minä kohautan olkiani, mistä minä tiedän. Tämä on kai sama juttu kuin se että minulta ei ole koskaan edes tutkittu kilpirauhasta. Oma vikani, en oikein jaksa välittää tarpeeksi ottaakseni itse selvää ja vaatiakseni. Silloin kerran kun pyysin persoonallisuushäiriötesteihin, minulle sanottiin hyvin kovaa ja useasti että lääkäri nämä asiat päättää.
Päättäköön sitten, tai paremminkin olkoon päättämättä mitään.
Lääkäri sanoo myös että voitaisiin taas jossain vaiheessa miettiä päiväosastoa, minä en osaa sanoa siihen oikeastaan mitään, juurihan kerroin että olen ihan ok.
Ehkä vastaukseni kysymykseen: Mitä odotat tulevaisuudeltasi? ei ollut oikea. Sanoin etten odota mitään, mitä muutakaan vastaisin. Voisin tietenkin valehdella, mutta päätin jo kauan sitten etten valehtele lääkäreille muusta kuin oman tarpeeni mukaan lääkkeiden hakemisesta ja syömisestä.
En taaskaan saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta pyytääkseni potilastietojani luettavaksi, ehkä ensi kerralla. Haluaisin nähdä mitä ne ajattelevat minusta kun eivät kerran kerro sitä minulle kasvotusten. B-lausunnon pyysin kyllä luettavakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti