Kuuteen päivään en tiedä missä olen ollut, täällä varmaan mutta kuitenkin muualla. Aika kuluu, minä en tee mitään ja kuitenki töitä kuin en muuta enää osaisi.
Öitä en nuku, hakkaan jalkojani ettei niitä enää sattuisi ja tunnin toisensa jälkeen annostelen itselleni lisää särkylääkettä, mutta se ei turruta tarpeeksi. En muista kuinka monta kertaa olen elämäni aikana haaveillut jalkojeni sahaamisesta irti.
Tämä ei ole viiltävää kipua, se on sellaista kumeaa ja pakottavaa ja tasaista. Se leviää aina pikkuhiljaa alas lonkastani, kotiutuu polven taakse ja säteilee pohkeeseen.
Kaikki ovat rannalla tai terassilla tai rakastuneita, niin facebook ainakin väittää ja minä tunnen niin suurta inhoa että napsautan koko turhan sivun kiinni ja toivon että se ukkonen tulisi pian.
Kaikki ihmiset ovat kauniita. Katkeruus tekee rumaksi, sanoi Ukki kerran ja oli aivan oikeassa. Minä olen harvinaisen katkera ihminen, olen naurettavan pettynyt maailmaan ja ihmisiin, myös itseeni.
Se on kerääntynyt harteilleni jo perhepäivähoidosta asti, eikä ole lähtenyt mihinkään. Uudet pettymykset iskevät aina edellistä kovempaa, vaikka luulisi että olisin tähän mennessä jo turtunut tähän kaikkeen. Olen ikuisesti vihainen itselleni ja muille, inhoan kaikkea ja helposti kaikkia kun sille päälle satun. En tarvitse oikeutusta sille, en sen jälkeen miten minua on tässä maailmassa kohdeltu. Mukamas.
Kaikkein eniten vihaan itsessäni sitä etten tahdo olla tällainen, en halua vihata koko maailmaa. Se on uuvuttavaa. Haluaisin antaa eteenpäin hyvää energiaa, sellaista harvinaista jota ei kovin monilla ole. Rakastavaa ja avointa ja hyvää, sellainen minä haluaisin olla.
Terapiatäti kysyy mihin kaikkeen sitten olen pettynyt itsessäni. Minä kerron kuinka riittämätön olen elämäni jokaisella saralla, mutta yksi lause jää kurkkuuni ja uppoutuu syvälle vatsaani, vaikka se on kai se tärkein.
Olen pettynyt siihen etten osaa edes tappaa itseäni oikein.
Ärsyttää kun ohjelmassa 11 tapaa jättää nainen haastattelija käyttää jo toisen kerran sanaa 'klaaraa' väärin, klaaraaminen tarkoittaa asian hoitamista tai siivoamista, ainakin täällä päin maailmaa. Sillä tavalla että vaikka:
Anna mä klaaraan pöydän tai mä klaaraan; mä hoidan. Siis sillä lailla mä hoidan mä hoidan, ei hätää.
Ja se nainen sanoi jo toiden kerran no miten sä klaaraat tän asian kanssa, ja se kuulostaa niin väärältä että puren vahingossa poskeeni.
Klaarata on selviytyä/selvitä. Minä selvitän (=hoidan) asian = minä klaaraan. Tai minä selviydyn tän asian kanssa = minä klaaraan tän tilanteen. Vaikken sekasikiöruotsia tai mitään pk-kieltä myönnäkään ymmärtäväni.
VastaaPoistajust noi! Mut jotenki se ei toimi toisessa persoonassa, nii että toinen kysyy 'miten sä klaaraat tän asian kanssa', kun puhutaan tunteista. Kun tuo on 'miten sä pärjäät tän asian kanssa. Ei 'miten sä selviät tän asian kanssa'.
VastaaPoistatai en minä tiedä. Omaan korvaan vaan särähtää. Sen pitäis olla jossai eri muodossa. Menee vaikeeks.
Ite en nää että siinä periaatteessa on yhtään mitään vikaa kysyy toiselta miten se klaaraa. Paitsi periaatteesta kaikki, koska jos joku minulta kysys miten klaaraan, sen naama pyyhkis lattiaa aika nopeesti ja kyyditys rajalle tervaa ja höyhenii upotettuna ois eessä.
VastaaPoista:D
VastaaPoistavoi miki-kulta. en voi oikeasti sanoilla kuvaillakaan miten samalta musta tuntuu. ihan pelottaa miten samassa tilanteessa ollaan. minäkin haluaisin juuri tiedätkö levittää sellaista iloa, tehdä muut onnellisiksi tai ainakin piristää. mutta ei minusta ole siihen koska olen harmaa ja surullinen. mutta ehkä me pystytäänkin siihe, ehkä meistä on siihen kun vaan osattaisiin nähdä itsemme valossa eikä pimeydessä. minäkin olen niin hemmetin katkera että oksettaa.
VastaaPoistaitsensä pitäisi vaan hyväksyä sellaisena kuin on, mutta se ei ole helppoa ollenkaan eihän? se vie ihan kauheasti aikaa ainakin.
face on oikeasti melko ahdistava paikka ja minulle tulee vain sellainen olo että haluaisin hirttää itseni kun elämäni on niin mitätöntä, silloin kun käyn siellä.
voimia sulle kauheasti ja halauksia <3
riri olet ihana♥
VastaaPoista