sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Haluuks jumppaa mun kaa kultsi?

Audio on lapsellinen, vaikka onkin kaksitoista vuotta minua vanhempi. Toisinaan en käsitä sen ajatuksenjuoksua, sitä ajatusmaailmaa joka sulkee ulos kaiken sen todellisuuden. Se kuulee minkä haluaa ja olettaa ja keksii loput. 
Minä kysyin mikä sen unelma-ammatti  oli lapsena ja se vastasi että muusikko. Minä sanoin että sillehän kävi hyvin. Sitten se kysyi minulta ja minä sanoin ettei minulla koskaan oikeasti ollut, etten halunnut olla mikään. Siihen se sanoi että ainakin teen nyt sitä mitä haluan. Minä en hetkeen ymmärtänyt ollenkaan mitä se tarkoitti, koska unelmanani ei ole koskaan ollut kuukausia kestävä sairasloma ja osastohoito. Sitten tajusin ettei se ollut koskaan kysynyt tekemisistäni mitään. Ei se ole kysynyt minusta yhtään mitään,ei se tunne minua ollenkaan. Kerroin etten todellakaan tee sitä mitä haluan. Se ei kysynyt enempää. Kun sanoin aloittavani päiväosastolla, seuraavan kerran nähdessämme se kysyi oliko töissä kivaa.
En tiedä onko liikaa olettaa että sinusta oikeasti kiinnostunut ihminen kyselisi sinusta, haluaisi tietää enemmän, muistaisi edes osan mitä olet kertonut, vai onko se vain yleinen väärinkäsitys. 
Oikeastaan uskon sen johtuvan siitä että Audio polttaa joka yö pilveä.
Lisäksi, mitä Womban kanssa nauroimme eilen katketaksemme oli viesti jonka Audio lähetti:
Haluuks jumppaa munkaa kultsi?
Voi kyllä, miten korvia hivelevää romantiikkaa. Tai sitten vain yksinkertaisen irstasta ja naurettavaa, eikä edes hyvällä tavalla. Noin vanhan miehen luulisi - noh, sanotaan nyt vaikka että jopa kaikkine virheineni koen ansaitsevani paremman.
Lisäksi se kutsuu minua bebeksi, vaikka olen sille suoraan sanonut etten ole leivos, enkä myöskään kenenkään baby, beibi tai babe. Se ei vain osaa kirjoittaa sanaa oikein, eikä kykene sisäistämään kuinka naurettavalta kuulostaa.
Isosisko, Womba, Haru ja Harun poikaystävä ovat kaikkii neuvoneet minua pääsemään siitä eroon.

Kyllä Anttu, naiset vasta ovatkin kusipäitä.

2 kommenttia:

  1. Hahaa ;-D

    Kyllä itekin tommosesta suosittelisin hankkiutumaan eroon. Itellä on yks samankaltaiselta kuulostava roikkunu perässä nyt pari vuotta. Alussa oli aivan ihastuttava 33-vee ukkeli joka vaikutti tosi elämään tyytyväiseltä ja huumorintajuselta. Tuli kivoi viestejä ja kiva oli nähdä ja panna ja oli tosi luonnollinen olo olla sen kanssa. Sittenpä iski todellisuus naamaan. Herranjumala että voi ihminen olla narsistinen marttyyri, joka vikisee niin älyttömästi siitä kuin on yksinäinen ja yksin ja kukaa ei tykkää ja kaverit on hanurist ku ei sen joka tunti tulevii feisbuukpäivityksii kommentoi ja lupaudu viettää aikaa hänen kanssaan - iso mies vinkuu ku 14-vuotias teini.

    Yritti se alkaa syytellä minuaki kaikesta ja etenki siitä että nykysen kumppanin kanssa palasin takasin yhteen, joka nyt aika kovasti rajottaa sitä että haluuko ylläpitää jotain seksisuhdetta. En lähteny siihen riitelyyn mukaan ja aikamoiseksi kusipääksi oon sitä ihmistä kohtaa ruvennu. Eli seura tekee kaltasekseen.

    Ei kannata roikkua kenessäkään, josta itselle jää paska fiilis. Ei niin ikinä.

    VastaaPoista
  2. TÄDÄÄÄÄÄÄ!
    MOIKKA BEBE! :DDD No äh, en vittuile. Mutta joo, kirjoittelen tänne taas, meeppä tsekkailee. :)

    VastaaPoista