Makaan ohuella patjalla ja kuuntelen stereoista soljuvaa miehen rauhallista ääntä, joka kehottaa rentoutumaan, rauhoittumaan, hengittämään. Minä en haluaisi kuunnella, on niin paha olla etten halua keskittyä siihen, en haluaisi maata tässä paikoillani hetkeäkään ja antaa ajatusteni tulla.
Mutta silti ne tulevat, hiipivät ihan hiljaa vaikka se voisi yhtä lailla olla tsunami ja minä käännän kasvoni pois ryhmää vetävästä harjoittelijasta ettei se näe että itken. Yritän keksiä syytä miksi missään olisi mitään järkeä, jotain syytä miksi elää ja ainut mielessäni on syyllisyys.
On hyvä olla. On rauhallinen olla, sanoo mies nauhalla ja piano soittaa hidasta, kevyttä sävelmää ja minä haaveilen hautajaisista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti