Olin tänään serkun tyttären kastajaisissa.
Se on kaunis pieni tyttö mustalla tukalla ja suurilla sinisillä silmillä. Se sai kauniin nimen, enkä olisi halunnut laskea sitä sylistäni ollenkaan. Se tuoksui pehmoiselle ja puhtaalle kun piirsin sille suojelevan tähden, Raunin rauhan ja Ukon vahvuuden otsaan ja suutelin sen pehmoisia hiuksia, jättäen vaaleaan ihoon punaiset huulenjäljet.
Olen aina pitänyt lapsista kovasti, jo itse lapsena tiesin haluavani vielä joskus olla äiti. Lähiaikoina olen yhä enemmän ja enemmän miettinyt asiaa. Pelkään etten koskaan onnistukaan siinä, se etten löydäkään ketään jonka kanssa haluaisin lapsia tai että minussa on niin paljon vikaa etten kykene saamaan lapsia. Pelkään että olen niin masentunut etten kiinnostukaan lapsestani, etten jaksa nousta ylös ruokkiakseni ja hoitaakseni ja rakastaakseni. Pelkään että kaikki sairauteni periytyvät sen pienen olennon harteille ja se joutuu elämään yhtä tuskallisen elämän.
Minä haluan olla hyvä äiti, haluan olla toisenlainen kuin omani. Olla mukana lasteni elämässä ja tietää mitä heille tapahtuu. Haluan sen arjen joka lapsi mukanaan tuo, kakkavaipat ja kaikki. Oma lapsi ei ole ollenkaan huono syy elää.
Vielä kotonakin käteni tuoksuvat vauvalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti