torstai 6. kesäkuuta 2013

Miten ihminen tuhoaa

Herään siihen että peittoni on veressä, olen unissani raapinut arpeni auki. Tuijotan käsivartta silmät ristissä ja havahdun vasta kun uusi pisara vierii alas ihoani ja imeytyy lakanaan. Yöpöydälläni on vaaleanpunaisia nenäliinoja ja kahmin ne käteeni ja painan.

Serkku soittaa ja sanoo että ne tulee puolen tunnin päästä. Minä katson silmät ristissä kelloa, se näyttää kolmea ja minä olen nukkunut neljätoista tuntia. Haluaisin kääntää tyynyni ja nukkua lisää, mutta sen sijaan harjaan hampaani ja puen päälleni.

Seison olohuoneessa, enkä jaksa välittää.

Captain olikin pelkuri, juuri niin kuin pelkäsinkin. Minä houkuttelen näitä ihmisiä ympärilleni kuin ikkunani yöllä yökkösiä.

Sen jälkeen kun siitä ei kuulunut mitään viikkoon tiesin että se meni siinä, yhdentenätoista päivänä kysyin siltä mitä kuuluu. Se vastasi sillä lailla että kohotin kulmiani. Selvä, en edes yritä.

Sitten yöllä tuli sellaista viestiä että huhhuh. Siitä paistaa hätävalheet ja tekosyyt niin läpi että minun tekee mieli huutaa lopettamaan tuo paska, minä olen livistänyt itse niin monesta suhteesta, että näen sen epävarmuuden läpi. Tunkekoon ne tuhannet kaverinsa perseeseensä. Vastaan että meillä on hyvin eri tärkeysjärjestykset. Se sanoo sori, kelaili asiaa aikansa ja toteaa että olen ihan nasta tyyppi ja toivottavasti ei nyt jäänyt kuitenkaan paska fiilis. Jaa, ihanko totta, ensin ei kuulu mitään puoleentoista viikkoon ja sitten ajattelit ihan lähettää tekstiviestin. Kaksitoistavuotiastako minä olenkin tapaillut? Minä odotan että rauhoitun ennen kuin ilmoitan että tähän paskan makuun on jo niin totuttunut että tuskin sitä enää huomaa. 

Siihen se ystävällisesti lähettää No älä ny. Ehkä kesä tuo jotain tullessaan...

Tätä minä tuijotan, tuijotan ja tuijotan enkä ole uskoa kuinka joku voi olla noin uskomattoman aivoton. Ihanko totta se ajatteli että kannattaa nyt noin todeta.

Yleensä en muita ihmisiä kuin itseäni lyö, mutta tuo on naurettavinta mitä kukaan on mulle tällaisen jälkeen sanonut. Vaikutat ihan hyvältä tyypiltä Captain, mutta just ny o vähä liian paksua.

Sen jälkeen hieman häpeän ja samalla tunnen itseni hyväksi ja toivon että olisin miettinyt jotain järkevämpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti