Existential Crisis

Välillä minä menen niin pitkälle että mietin mitä järkeä tässä kaikessa on. Elämässä siis.

Ei en ole humalassa, kestä vielä hetki.

Siis täällä ollaan ja ainoa asia mitä täällä tehdään on eletään. Ja useimmiten se on sinun valinnoistasi kiinni onko se sellaista semimukavaa elämää. 

Ajatus siitä että elämäni tulee melko lailla olemaan siinä että käyn vähän kouluja, sitten työskentelen saadakseni rahaa jonka avulla pysyn hengissä ja jolla voin sisustaa kotini kauniisti ja ostaa esineitä jotka tekevät minut hetkellisesti onnelliseksi saa minut tuskastumaan.

Sitten minä ehkä saan joskus lapsia ja kasvatan ne käymään tämän kaiken saman läpi ja kuolen pois.

Siinä se on suunnilleen. Ja on myönnettävä että ennen kuin tajusin tämän minä todella odotin jotain. Ei niin hajuakaan että mitä, mutta että ainakin jotain. Se on vähän sellainen ajatus kuin; jaa tässäkö tämä nyt sitten olikin.

Ja kun se on siinä, se on kaikista - en nyt sanoisi murskaavinta, mutta suurin tosiasia joka on koskaan tullut minulle eräänlaisena Ahaa-elämyksenä litsarina päin naamaa.

Haluaisin tehdä jotain sellaista josta saisin sen tyydytyksen elämääni, kuten tehdä töitä kehitysmaissa. Jotain jolla olisi väliä. Koska jos minä nyt vain olen täällä ja olen tässä, päädyn kuitenkin siihen kerrostaloasuntoon ja työskentelemään kolmen sermin sisään. 

En minä halua elää sellaista elämää. Minun elämäni on suurimmaksi osaksi ollut niin mitätöntä, juuri sellaista kuin kaikkien ihmisten on. Me olemme kaikki niin mitättömiä. Sanonko sen vielä kerran? M i t ä t ö n.

Minä en ole edes lapsena kuvitellut itsestäni mitään suurta. Siinä missä useimmat lapset haluavat olla tähtiä ja prinsessoja ja presidenttejä ja palomiehiä ja poliiseja niin minä en ikinä halunnut olla mikään. Ystäväkirjoihinkin joko jätin kirjoittamatta toiveammatin tai sitten raapustin että parturi-kampaaja, koska jostain syystä luulin että niin tyttöjen kuuluu tehdä.

Kaikkein ahdistavinta on se, minkä kuuluisi olla vapauttavinta: voisin olla ihan mikä haluan. Siis realiteetin rajoissa kuitenkin, minusta ei ikinä ihan rakettitieteilijää kuitenkaan tulisi.

Mutta kun en minä tiedä mikä minä haluan olla isona, joka johtaa öiseen lattialla makoiluun ja tyynyyn kirkumiseen ja tumblrin tuntikausien aivottomaan selailuun.

Niin siis, en tänäänkään siivonnut.