Eilen ja edellisenä oli kamalaa, tänään en enää tiedä. Aivan kuin se olisi tuolla jossain, alhaalla verhon takana. Odottamassa että saa minusta taas otteen, odottamassa että jokin pieni asia saa minussa aikaan katastrofin ja päästää sen valloilleen.
Pelkään etten enää pysy kasassa, säröilenkin jo reunoilta. Mikään muu kuin sietäminen ei auta, en voi vain nukkua koska koko ajan täytyy olla jossain muualla, en tahdo enää viillellä vaikka pääni huutaakin toisin, en piirtää koska repisin paperini ja katkoisin kynäni.
Minun täytyy vain olla järkevä ja minä vihaan olla järkevä, en ole hyvä siinä.
Läppärini kansi on puoliksi irti ja akku lataantuu vain johdon ollessa tietyssä asennossa. Ensi kerralla haluan pöytäkoneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti